 |
| Pöllälänhovin päärakennus ennen vuoden 1925 tulipaloa. Vanhan kuvatekstin mukaan rakennus olisi ollut "123 vuotta vanha". |
Tilan nykyinen karttanimi on Roustiala, ja tätä nimeä tilasta on käytetty jo 1800-luvun alussa [1]. Tilan maakirjanimi on kuitenkin ollut asuttajasuvun mukaan Pöllälä [2], ja tilan vanhaa päärakennusta kutsuttiin sen mukaan Pöllälänhoviksi. Tilaa on kutsuttu läheisen Ruutanalammen mukaan myös Ruutananhoviksi ja Ruutanaksi [3], mutta tällä nimellä ei ole ollut virallista asemaa. Tilan rekisterinumero on ollut sekä ennen isojakoa että sen jälkeen Ahvensalmi n:o 1, ja se sijaitsee kymmenkunta kilometriä Oravista luoteeseen. Ahvensalmen kylä kuului alun perin Rantasalmeen, josta se siirrettiin sittemmin Sääminkiin ja lopulta Savonlinnan kaupunkiin.
Pölläset ovat omistaneet Ruutanan alueen maita jo 1500-luvulla [4], mutta Ahvensalmen ja sen naapurikylän, Sääminkiin jo vanhastaan kuuluneen Juvolan Pöllästen keskinäiset sukulaisuussuhteet jäävät 1700-luvun alussa kuitenkin osittain epävarmoiksi. Noin vuodesta 1719 Ahvensalmen Pöllälän ratsutilan omistajana oli kuitenkin Jaakko Pöllänen, joka oli todennäköisesti Säämingin Juvolassa jo 1700-luvun alussa asuneen suurtilallinen ja lautamies Matti Pölläsen veljenpoika [5]. Jaakko omisti Ahvensalmella myös Siirolan tilan [6].
Lautamies Jaakko Pöllänen kuoli talvella 1741, ja käräjillä todettiin, että hän oli asunut tilalla yhdessä veljiensä Paavon, Matin ja Sihvon sekä näiden kahden sisaren kanssa edelleen jakamattomassa pesässä [7]. Jaakko jätti itse jälkeensä vain kolme tytärtä, ja Roustialan Pöllästen myöhemmät lautamiehet polveutuivat hänen nuorimmasta veljestään Sigfridistä eli Sihvosta.
Sihvo Pöllänen (1710–1775) avioitui Riitta Pakarittaren kanssa, ja heidän poikansa Matti Pöllänen (1744–1809) puolestaan Riitta Niirattaren kanssa. Heidän poikansa oli rusthollari, lautamies, herastuomari, kuudennusmies ja valtiopäivämies Matti Pöllänen (1771–1833), jonka puoliso oli korpraali Johan Mohellin tytär Brita Lisa. Matti Pöllänen edusti Pien-Savon talonpoikia Norrköpingin valtiopäivillä vuonna 1800 ja auttoi usein pitäjäläisiä erilaisten kirjallisten dokumenttien laatimisessa; hänen kirjoittamastaan suomenkielisestä halkokauppakontrahdista kerron täällä.
Matti Pöllänen oli saanut kuninkaalta jo vuonna 1802 mitalin kiviaitojen rakentamisen ja muun edistyksellisen maatalouden avulla [8], ja vuosina 1814–1832 hän sai peltojensa tuoton nousemaan huomattavasti rakentamalla sekä avo-ojia että kivettyjä salaojia; tuohon aikaan savolaiset talonpojat eivät juurikaan vielä harjoittaneet ojitusta. Hän myös laski Ruutanalammen pintaa kuudentoista vuoden ajan ja sai vesijättömaasta itselleen kahdeksan hehtaaria uutta peltoa ja niittyä [9].
 |
| Ahvensalmi 1:n isojakokartta on piirretty osittain vuonna 1781 ja osittain 1801, eli se kuvaa aikaa ennen Ruutanalammen pinnanlaskua. |
Matti Pöllänen oli todennäköisesti myös Ruutananhovin vanhan päärakennuksen rakennuttaja, sillä rakennus oli perimätiedon mukaan peräisin 1700–1800-lukujen vaihteen tienoilta [10]. Suvun maaomistusten koosta kertoo hyvin se, että kun Pöllälän "liikamaista" perustettiin isojaossa vuonna 1814 Pahkamäen ja Silmutmäen tilat Heinäveden Pölläkälle, pelkkien uudistilojen koko oli yhteensä yli 2000 hehtaaria [11].
Matti Pölläsen vanhin poika Matti Henrik Pöllänen (1795–1859) jatkoi suvun lautamiesperinnettä ja saavutti hänkin vuorollaan herastuomarin arvon. Hän solmi avioliiton serkkunsa Margareta Elisabet Mohellin kanssa; Margaretan isä, tullimies Lars Johan Mohell oli edellisen polven Matin puolison Brita Lisan isoveli [12]. Matti Henrikin ja Margareta Elisabetin poikia olivat Säämingin nimismies Matias Henrik Pöllänen ja maakauppias Karl Johan Pöllänen.
Nimismies Matias Henrik Pölläsen perhe
 |
Nimismies Matias Henrik Pöllänen ja hänen vaimonsa Anna Maria Ohlson vuonna 1865. |
Nimismies Matias Henrik Pölläsestä (1820–1870) ja hänen perheestään on talletettu arvokkaita perimätietoja hänen pojanpoikansa, diplomi-insinöörin ja etevän sukututkijan Runar Saarnion (1900–1993) vuonna 1977 laatimassa sukuselvityksessä [13]. Saarnion mukaan Matias Henrik kävi ainakin vuosina 1835–1837 Savonlinnan 3-luokkaista saksankielistä piirikoulua Kreisschule zu Nyslott, joka oli Tarton yliopiston valvonnassa. Hänen äidinkielensä oli suomi, mutta häneltä on säilynyt moitteettomalla ruotsin kielellä kirjoitettu kirje, ja hän on koulutaustansa ansiosta todennäköisesti hallinnut myös saksaa. Hänen kutsumanimensä oli ainakin perhepiirissä Henrik.
Henrik suoritti kameraalitutkinnon Helsingin yliopistossa. Hän oli ainakin vuonna 1844 veronkantokirjurina, ja hänet nimitettiin Säämingin piirin nimismieheksi 1851. Vuonna 1860 hän sai omasta anomuksestaan siirron samaan virkaan Kerimäen eteläiseen piiriin, ja hän muutti Kerimäelle vaimonsa kanssa vuonna 1862. Pöllänen oli "järjestyksen mies ja tuli vihatuksi rahvaan keskuudessa, ja menetti kotinsa ja arkistonsa vuonna 1869 tapahtuneessa murhapoltossa".
Nimismies Pölläsen puoliso Anna Maria Ohlson oli alun perin Ruotsin kansalainen, ja hän oli syntynyt Tyresössä vuonna 1836. Hän tuli Aura-laivalla Tukholmasta Helsinkiin lokakuussa 1859 Schwartz-Dahlgrenin teatteriseurueen jäsenenä. Seurue esitti ajan suosittuja näytelmiä pääasiassa Helsingissä, mutta myös Viipurissa ja Porvoossa. Teatteriseurue hajosi seuraavana vuonna ja useimmat sen jäsenet palasivat Ruotsiin, mutta Anna Maria jäi Suomeen, koska hänet vihittiin Helsingissä 2.10.1860 nimismies Henrik Pölläsen kanssa.
Suvun hallussa on säilynyt ruotsinkielinen kirje, jonka Henrik on kirjoittanut vaimolleen Annalle todennäköisesti kesällä 1862. Henrik kutsuu vaimoaan hellittelynimellä "min lilla snälla Gumma" eli "pikku kiltti Eukkoseni" ja antaa hänelle kodinhoitoon liittyviä ohjeita. Ohjeiden jälkeen hän lohduttaa vaimoaan sanoin "Näin siis Sinulle pikku eukkoseni tulee puuhaa ja vaivaa minun poissaollessani, mutta minä suutelen Sinua kaikesta tästä sitten kun ehdin kotiin" [käännös R. Saarnio].
Perheeseen syntyi kuusi poikaa, joista kolme kuoli pieninä lapsina. Nimismies itse kuoli Kerimäellä äkilliseen halvaukseen jouluaattona 1870 jättämättä perintöä, eikä Anna saanut hänen jälkeensä kuin puolikkaan eläkkeen. Hän muutti kuitenkin lastensa kanssa Helsinkiin ja sai toimeentulonsa järjestettyä siten, että perheen kolme poikaa pääsivät käymään Helsingin suomalaista alkeisopistoa. Perimätiedon mukaan helsinkiläiset koulutoverit pilkkasivat poikia heidän savolaisen sukunimensä takia ja nimittelivät heitä "pöllökissoiksi". Mahdollisesti osin sen takia veljekset Arthur Henrik, Thure Gottlieb ja Ewert Leopold muuttivat sukunimensä Saarnioksi vuonna 1886.
Arthur Henrik Saarnio (1861–1937) toimi pappina Ruokolahdella, Rantasalmella, Enonkoskella, Kirvussa ja Viipurin maaseurakunnassa, kunnes hänestä tuli Muolaan kirkkoherra ja lopulta lääninrovasti. Hän joutui Kirvussa ollessaan syytteeseen Venäjän sortotoimiin kuuluneiden "laittomien arvannostojen" vastustamisesta. Saarnion elämänvaiheita on kuvattu esimerkiksi Karjala-lehden syntymäpäiväuutisessa. Hänen puolisonsa oli Aina Léocadie Lojander, ja perheen molemmista pojista tuli everstiluutnantteja.
 |
Rovasti Arthur Henrik Saarnio ja Aina Léocadie os. Lojander perheineen noin vuonna 1917. Lapset vasemmalta: Enni Ilmi Iloni, Hertta Lempeni Aino, Aarni Henrik Ilmari, Airi-Anni Leocadie ja Aatos Arthur Armahin.
Thure Gottlieb Saarnio (1866–1927) oli Käkisalmen piirin kansakouluntarkastaja, ja joutui veljensä tavoin vaikeuksiin venäläisten sortotoimien vastustamisen takia. Kun hänen virkaveljensä A. Sadownikov oli vastustanut venäjänkielisten kansakoulujen perustamista Salmin kihlakuntaan ja joutunut sen takia erotetuksi, hän ryhtyi puolustamaan tätä julkisesti eikä suostunut perumaan sanojaan, minkä johdosta senaatti erotti hänet virastaan 16 kuukaudeksi. Thure Saarnion puoliso oli Bertha Wilhelmina Tallberg.
Ewert Leopold Saarnio (1867–1920) oli puolestaan kuvanveistäjä. Hänen töihinsä kuului mm. muotokuvia ja suurikokoisia eläinveistoksia, joista tunnetuin on nykyisin Kultarannan puistossa oleva pronssinen Kotka ja hauki. Ewert Saarnion puoliso oli Alma Matilda Irene Hedman, ja heidän poikansa oli diplomi-insinööri ja sukututkija Runar Saarnio.
 |
Evert Saarnion veistos Kotka ja hauki kuvattuna vuonna 1916, jolloin se oli tilapäisesti näytteillä Kaivopuistossa [15]. |
Maakauppias Karl Johan Pölläsen perhe
 |
Maakauppias Karl Johan Pöllänen ja hänen vaimonsa Maria Siljander perheineen noin vuonna 1864. Lapset vasemmalta Josefina, Johan Henrik, Albin ja Kaarlo Wilho.
Nimismies Henrikin nuorempi veli Karl Johan Pöllänen (1824–1871), jälkeläisten perimätiedoissa Kalle Pöllänen, toimi 1850-luvulla sahan kirjanpitäjänä ja 1860-luvulta lähtien maakauppiaana. Hän oli naimisissa Maria Loviisa Siljanderin kanssa, ja perheeseen syntyi kuusi lasta. Perhe asui sekä Kerimäellä että Kallen kotikylällä Ahvensalmella.
Itse kuulin tästä isoisäni isoisästä jo lapsuudessani, ja häntä kutsuttiin perhepiirissä "Patruuna Pölläseksi" arvellen, että hän olisi ollut Oravin ruukin patruuna. Nimitystä patruuna käytettiin kuitenkin 1800-luvulla yleisesti johtajista ja isojen talojen isännistä, eikä Pöllänen näytäkään lähteiden perusteella olleen tekemisissä Oravin ruukin kanssa – ellei hän sitten ollut kauppiaana ruukin ylläpitämässä puodissa, joka perustettiin 1869.
Isoisäni kotona säilytettiin myös yllä olevaa kauppias Pölläsen perhekuvaa, joka oli muistitiedon mukaan otettu perheenisän syntymäpäivien yhteydessä. Kuvassa olevien perheen neljän vanhimman lapsen ulkonäöstä päätellen kysymykseen voisi tulla K.J. Pölläsen 40-vuotispäivä kesällä 1864. Valokuvaamoissa käyminen alkoi Suomessa varsinaisesti vasta 1860-luvulla, joten perheenjäsenet olivat varmasti tuolloin ensimmäistä kertaa elämässään kuvattavina, ja todennäköisesti ainakin vanhemmille kerta oli samalla myös viimeinen.
Kalle Pöllänen kuoli kohtaukseen 47-vuotiaana. Hänet haudattiin Rantasalmen hautausmaalle, jossa hänen valurautaristinsä on edelleen olemassa. Kauppias jätti jälkeensä konkurssipesän, ja huutokauppa suvun kotitilan myymiseksi kuulutettiin pidettäväksi 12.10.1875. Se tarkoitti Ruutananhovin siirtymistä pois Pöllästen suvun hallusta. Leskeksi jäänyt Maria meni naimisiin Kalle Niirasen kanssa ja muutti lapsineen tämän kotitilalle Ruutananhovin naapuriin Leipälään.
Olga Maria Pöllänen (1865–1928) vihittiin vuonna 1888 enonkoskelaisen talollisen Otto Asikaisen kanssa, ja he isännöivät yhdessä ihamaniemeläistä Hankamäen tilaa. Oton ja Olgan pojan Aatto Asikaisen 1920-luvun päiväkirjoista kerron täällä ja heidän tyttärensä Edith Asikaisen häistä Emil Klemettisen kanssa täällä.
Itse kuulin tästä isoisäni isoisästä jo lapsuudessani, ja häntä kutsuttiin perhepiirissä "Patruuna Pölläseksi" arvellen, että hän olisi ollut Oravin ruukin patruuna. Nimitystä patruuna käytettiin kuitenkin 1800-luvulla yleisesti johtajista ja isojen talojen isännistä, eikä Pöllänen näytäkään lähteiden perusteella olleen tekemisissä Oravin ruukin kanssa – ellei hän sitten ollut kauppiaana ruukin ylläpitämässä puodissa, joka perustettiin 1869.
Isoisäni kotona säilytettiin myös yllä olevaa kauppias Pölläsen perhekuvaa, joka oli muistitiedon mukaan otettu perheenisän syntymäpäivien yhteydessä. Kuvassa olevien perheen neljän vanhimman lapsen ulkonäöstä päätellen kysymykseen voisi tulla K.J. Pölläsen 40-vuotispäivä kesällä 1864. Valokuvaamoissa käyminen alkoi Suomessa varsinaisesti vasta 1860-luvulla, joten perheenjäsenet olivat varmasti tuolloin ensimmäistä kertaa elämässään kuvattavina, ja todennäköisesti ainakin vanhemmille kerta oli samalla myös viimeinen.
Kalle Pöllänen kuoli kohtaukseen 47-vuotiaana. Hänet haudattiin Rantasalmen hautausmaalle, jossa hänen valurautaristinsä on edelleen olemassa. Kauppias jätti jälkeensä konkurssipesän, ja huutokauppa suvun kotitilan myymiseksi kuulutettiin pidettäväksi 12.10.1875. Se tarkoitti Ruutananhovin siirtymistä pois Pöllästen suvun hallusta. Leskeksi jäänyt Maria meni naimisiin Kalle Niirasen kanssa ja muutti lapsineen tämän kotitilalle Ruutananhovin naapuriin Leipälään.
Olga Maria Pöllänen (1865–1928) vihittiin vuonna 1888 enonkoskelaisen talollisen Otto Asikaisen kanssa, ja he isännöivät yhdessä ihamaniemeläistä Hankamäen tilaa. Oton ja Olgan pojan Aatto Asikaisen 1920-luvun päiväkirjoista kerron täällä ja heidän tyttärensä Edith Asikaisen häistä Emil Klemettisen kanssa täällä.
 |
Olga Maria Asikainen, os. Pöllänen (1865–1928).
Maakauppias Pölläsen toiseksi vanhimman pojan, nurmekselaisen kauppiaan Kaarlo Wilho Pölläsen (1857–1911) elämänvaiheita on kuvattu Karjalan Sanomien muistokirjoituksessa. Hän kävi yläalkeiskoulua Savonlinnassa ja oli siellä sittemmin konttoristina. Vuonna 1882 hän muutti Nurmeksen kauppalaan, jossa hän oli aluksi kauppias Otto Tuhkusen kauppapalvelijana, ja meni hänen ottotyttärensä Hilma Maria Tuhkusen kanssa naimisiin [17].
Ensimmäisen oman liikkeensä Kaarlo Wilho Pöllänen perusti vuonna 1886 Joensuuhun, mutta nuori perhe muutti kuitenkin jo seuraavana vuonna takaisin Nurmekseen, jossa Kaarlo Wilho Pöllänen oli sitten itsenäisenä kauppiaana kuolemaansa asti. Hänen talonsa oli torin ja Kirkkokadun kulmassa, ja siellä oli Nurmeksen kauppalan ensimmäinen puhelinkeskus [18].
Pöllänen oli Nurmeksessa pidetty mies, koska hänet tunnettiin sekä suorana ja rehellisenä että myös leikkisänä ja hilpeänä ihmisenä. Kaarlo Wilhon, hänen vaimonsa ja perheen pienenä kuolleiden lasten haudalla oleva punagraniittinen muistomerkki on Nurmeksen hautausmaalla.
Kaarlo Wilhon poika Veikko Vilho Pöllänen (1889–1974) valmistui Suomen liikemiesten kauppaopistosta vuonna 1911 ja jatkoi samana vuonna kuolleen isänsä kaupan pitoa Nurmeksessa [19].
Veikko Pöllänen solmi avioliiton sääminkiläisen Emma Maria "Emmi" Kettusen kanssa ja jatkoi isänsä kaupan pitämistä Nurmeksessa muutaman vuoden ajan. Hän kuitenkin myi liikkeen vuonna 1919, ja perhe muutti Tampereelle. Muuttoon saattoi liiketaloudellisten tekijöiden lisäksi vaikuttaa se, että Emmin veli Ossi Kettunen asui jo siellä – hän oli perustanut Papinkadun ja Satamakadun kulmaan "Tampereen Trikoo- ja Nauha-Kutomo" -nimisen tehtaan. Yritys oli myöhemmin nimeltään Pirkka Trikoo Oy, ja se sijaitsi lähellä nykyistä Tampereen Työväen teatteria.
Veikko Vilho Pöllänen johti Tampereella aluksi omaa "Tampereen Trikooteosten Kauppa Oy" -nimistä liikettään, mutta hän oli sittemmin myyntipäällikkönä lankonsa perustamassa Pirkka Trikoossa. Perheellä oli Parras-niminen huvila Villilässä, ja Veikko Pölläsen serkku eli isoisäni Aatto Asikainen kertoo päiväkirjoissaan yöpyneensä siellä, kun hän oli tutustumassa Tampereen maatalousnäyttelyyn kesällä 1922 [20].
 |
Veikko ja Emmi Pöllänen. |
Veikko ja Emmi Pölläsen poika Erkki Pöllänen (1913–1987) opiskeli tekstiili-insinööriksi Tampereen teknillisessä opistossa ja Englannissa. Hän teki työuransa Lapinniemen puuvillatehtaassa ja oli eläkkeelle jäädessään tehtaan kehräämön johtaja. Hänen puolisonsa oli pälkäneläinen Maija-Liisa Laitinen. Veikko Vilho, Emmi, Erkki ja Maija-Liisa lepäävät perhehaudassa Kalevankankaan hautausmaalla.
Pöllästen suvun kauppiasperinne ei ole vieläkään katkennut. Erkki Pölläsen poika Erkki Olavi (Olli) Pöllänen on nimittäin tehnyt uransa vientikaupan piirissä ja oli mm. toimittamassa Exelin hiilikuituisia suksisauvoja Suomen hiihtomaajoukkueen käyttöön 1970-luvulla. Vuonna 2019 Juha Mieto kutsui kaverinsa Olli Pölläsen mukaansa, kun hänet kutsuttiin kunniavieraaksi Seefeldin MM-kisoihin muistelemaan näitä aikoja. Matkasta kertova Helsingin Sanomien juttu on täällä.
Ruutananhovin myöhemmät vaiheet
 |
| Roustialan vanha päärakennus noin vuonna 1920. Kuvassa Laitisten suvun jäseniä. |
Pöllästen vanha sukutila kuului 1900-luvun alussa Ada Salliselle, joka myi sen Heikki ja Abram Laitiselle. Päärakennuksessa oli niin paljon tilaa, että veljekset asuivat siinä kumpikin omien perheidensä kanssa. Laitisten ajasta Ruutananhovissa kerrotaan Ahvensalmen–Oravin kyläkirjassa [21].
Ruutananhovin vanha päärakennus tuhoutui tulipalossa joulukuussa 1925. Perimätiedon mukaan Laitiset olivat tulossa Rantasalmen suunnasta kotiinsa, ja he näkivät tulipalon jo kaukaa. Lähempänä selvisi sitten, että tulessa olikin oma koti. Palossa pystyyn jääneistä savupiipuista otettiin muistoksi valokuva. Pihapiirin suuri kolmekerroksinen navettarakennus selviytyi kuitenkin palosta, ja se on olemassa tänäkin päivänä [22].
Heikki Laitisen perhe muutti palon jälkeen Veijalan tilalle, mutta Abramin perhe jäi Ruutanaan ja rakensi sinne pihapiirin vilja-aittojen hirsistä uuden päärakennuksen.
Viitteet:
[1] Hämynen, Tapio: Heinäveden historia I (Joensuu 1986), s. 224. Teoksessa mainittu talonnimi "Raustila" saattaa olla lähteen kirjoittajan virhe.
[2] Kuopion läänin henkikirja 1830, Rantasalmi, s. 1544 > https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6189948540&aineistoId=1723548329
[3] Loikkanen, Tuomo (toim.): Vesikansaa (Jyväskylä 1999), s. 156.
[4] Alanen, Timo (toim.): Säämingin ja Rantasalmen maantarkastusluettelo 1562–1563, fol. 64. > http://scripta.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk4/saaminki.php?f=folio64
[5] Oletuksen perusteista ks. Saarnio, Runar: Pöllänen – Saarnio, sukuselvitys (Helsinki 1977), s. 3–5. Lautamies Matti Pöllänen omisti 1700-luvun alussa tilat Juvola 2 ja 3, joista ovat syntyneet myöhemmin tilat Leskelä, Pekkola, Heikkilä, Sippola, Vaikontaipale, Karvila, Karvilanairas ja Kylänairas, ks. Lappalainen, Pekka: Säämingin historia I:2 (Pieksämäki 1971), s. 610–611.
[6] Savonlinnan ja Kymenkartanon läänin läänintilit, Rantasalmen henkikirja 1725, s. 2573 > https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6273696240&aineistoId=1593917378 Siirolan rekisterinumero oli ennen isojakoa Ahvensalmi 9, isojaon jälkeen aluksi 19 ja lopulta 1800-luvun puolivälistä lähtien nykyinen 16.
[7] Pien-Savon tuomiokunta, Rantasalmi 13.4.1741, s. 379 > https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6989426060&aineistoId=643873524
[8] Åbo Tidning 16.04.1803, s. 3 > https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/413983?page=3
[9] Hämynen, Tapio: Heinäveden historia I (Joensuu 1986), s. 224.
[10] Kopiot Pöllälänhovin vanhaa päärakennusta esittävistä valokuvista ja niihin liittyvät perimätiedot olen saanut makkolalaiselta Sakari Pölläseltä, joka on saanut ne aikanaan savonlinnalaisen Pöllästen sukuhaaran jäseniltä. Kuvatekstin mukaan sukuun kuulunut Adolf Pöllänen oli aikanaan kertonut talon olleen (ilmeisesti palaessaan vuonna 1925) 123 vuotta vanha.
[11] Hämynen, Tapio: Heinäveden historia I (Joensuu 1986), s. 489.
[12] Mohell-suvusta ks. Murtomäki, Eva-Maija: Mohell-suku. Gummerus kirjapaino Oy, Saarijärvi 2005, ISBN 952-91-9300-9.
[13] Saarnio, Runar: Pöllänen – Saarnio, sukuselvitys (Helsinki 1977). Kyseessä on omakustanne, jolla ei ole ISBN-numeroa ja jota ei löydy kirjastojen tietokannoista, mutta josta liikkuu silloin tällöin yksittäisiä kappaleita antikvariaateissa. – Tässä artikkelissa olevat tiedot nimismies Pölläsen perheestä perustuvat tähän selvitykseen, ellei muuta lähdettä ole mainittu.
[14] Saarnio, Runar: Pöllänen–Saarnio.
[15] Timiriasew Ivan, valokuvaaja. Kuvanveistäjä Evert Saarnion veistos Kotka ja Hauki. Helsingin kaupunginmuseo, Finna.fi
[16] Heinäveden seurakunta, kuolleet ja haudatut 1886. Johan Henrik Pölläsen kuolinilmoitus julkaistiin Uudessa Suomettaressa 21.12.1886.
[17] Nurmeksen seurakunta, pääkirja 1877–1886, s. 1180.
[18] Saloheimo, Veijo: Nurmeksen historia (Kuopio 1953), s. 718.
[19] Helsingin Sanomat, Veikko Pölläsen 50-vuotisuutinen 4.5.1939 ja 60-vuotisuutinen 4.5.1949.
[20] Asikainen, Terho: Aatto Asikaisen päiväkirjat – Muistiinpanoja 1920-luvun Enonkoskelta, s. 74–77.
[21] Loikkanen, Tuomo (toim.): Vesikansaa: Ahvensalmi–Oravi (Ahvensalmi 1999), s. 156–158.
[22] Terho Laitisen kertoma perimätieto 2020.
[22] Terho Laitisen kertoma perimätieto 2020.
