Oletko sukua runonlaulajille?

Runonlaulaja Konstantin Kuokka perheineen / Paulaharju Samuli, kuvaaja 1908 / Museovirasto - Musketti

Kalevalamittainen runonlaulu oli melkein parintuhannen vuoden ajan suomalaisten ainoaa laulumusiikkia. Lönnrotin työ Kalevalan kokoajana on kaikille tuttu, mutta harvempi tuntee niitä runonlaulajia, joilta tätä perinnettä kirjattiin menneinä vuosisatoina talteen. Vielä harvempi tietää, onko näitä runonlaulajia ollut omassa suvussa. Sen selvittäminen ei toki olekaan aivan yksinkertaista, mutta joka tapauksessa se on kuitenkin nykyisin helpompaa kuin koskaan ennen.

Kalevala ja Kanteletar edustavat vain murto-osaa siitä runonlaulun runsaudesta, jota menneiden aikoijen suomalaisilta on kerätty talteen. Muistiin merkityistä runonlauluista julkaistiin pääosin 1900-luvun alkuvuosikymmeninä 34-osainen teos Suomen Kansan Vanhat Runot, jota voi edelleen löytää antikvariaateista, joskaan ei yleensä kovin halvalla. Onneksi SKVR on nykyisin julkaistu myös netissä sähköisenä versiona, johon voi tehdä sanahakuja.

Jos kuulut vaikka johonkin vanhaan savolaiseen sukuun, voit hakea runoja SKVR:sta omalla sukunimelläsi. Esimerkiksi hakusana "Luostarinen" kertoo, että heinäveteläiseltä Elviira Luostariselta kirjoitettiin vuonna 1934 muistiin lemmennostatusruno

Nousel lempi liehumaan,
Kunnija kapuhumaa
Yli viijjen kirkkokunna,
Ylj kappelin kaheksa!

Hakuja tehdessä kannattaa muistaa, että Savossa ja Karjalassa naiset käyttivät entisinä aikoina monin paikoin -tar-päätteisiä sukunimiä. Miehet olivat Kinnusia, Paunosia ja Koikkalaisia, heidän tyttärensä taas Kinnuttaria, Paunottaria ja Koikattaria. Jos siis esimerkiksi Hynnisten suku kiinnostaa sinua, kannattaa hakea runoja SKVR:sta myös hakusanalla Hynnitär. Hakutuloksista käy ilmi, että joroislaiselta Eeva Liisa Hynnittäreltä kirjoitettiin vuonna 1885 muistiin seuraava kehtolaulu, joka on kalevalamittainen joka toisen säkeensä osalta:

Minä laulan lappakeiju,
Ja sen juppakeiju,
Sahatukki, tuulimylly,
Ja sen kesäkeiju.
Käyvään ylös, käyvään alas,
Käyvään pitkin mäkkee.
Siellä sahat, siellä myllyt
Ja paljo' väkkee.
Siellä on minun oma kultani,
Joka minun näkkee.

Raja runonlaulun ja uudemman rekilaulun välillä oli usein liukuva, eikä SKVR:n runoista voi muutenkaan päätellä, että sen lähteinä mainitut ihmiset olisivat olleet omana aikanaan erityisesti runonlaulajina tunnettuja. Vanhimpina aikoina runoja lauloivat kaikki, niin lapset kuin aikuisetkin, ja varsinkin kehtolaulujen kohdalla lauluperinne jatkui pitkään. Kalevalamittaisen kehtolaulun Tuu tuu tupakkirulla osalta voidaan sanoa, että sen säilyminen suullisena perimätietona ei ole katkennut vieläkään.

Vaikka SKVR:n avulla voikin löytää omaan sukuun kuuluneita ihmisiä, joilta runoja, lauluja tai loitsuja on merkitty talteen, tarkempi sukulaisuus heihin vaatii toki usein vähän lisäselvityksiä. Ehkä helpoimmin näissä tutkimuksissa voi tänä päivänä päästä eteenpäin liittymällä internetissä olevaan nettisukupuuhun Geniin.

Geni on maailmanlaajuinen sukupuu, jossa on tällä hetkellä yli 180 miljoonaa profiilia. Genin kattavuudessa on paljon alueellisia eroja, mutta tavallista on, että Geniin liittyvä suomalainen voi löytää sieltä esimerkiksi 1800-luvun lopulla eläneitä esivanhempiaan. Kun liittää oman lähipiirinsä näihin valmiisiin sukupuiden verkostoihin, voi päästä helpostikin tutkimaan sukulaisuuttaan tuhansiin entisten ja nykyisten aikojen ihmisiin.

Profiilien etsimisen helpottamiseksi Geniin on luotu useita projekteja. Muun muassa Suomen kaikille kunnille on luotu paikkakuntaprojektit, joihin on liitetty kyseisen kunnan alueella asuneiden ihmisten profiileja; esimerkiksi Rantasalmen paikkakuntaprojekti löytyy täältä.

Projekteja on luotu myös Karjalan alueen runonlaulajille, itkijöille ja muille vanhan musiikkiperinteen edustajille, suomalaisille kansanparantajille ja loitsijoille ja laajemmin itämerensuomalaisen ja saamelaisen kansanperinteen edustajille. Projekteihin liitettyjä profiileja voi tutkia kuka tahansa, mutta Geniin kirjautuneelle sivusto laskee hänen mahdollisen sukulaisuutensa profileissa kuvattuihin ihmisiin.

Monet näistä projekteista on perustettu vasta äskettäin, eivätkä niiden luettelot välttämättä ole ehtineet vielä kasvaa kovin kattaviksi. Suuri joukko vapaaehtoisia on kuitenkin rakentamassa Geniä, joten on varsin mahdollista, että tulevina vuosina monikin itäsuomalaisten sukujuurten haltija voi muutamalla hiiren klikkauksella päästä lukemaan, millaisia runoja hänen sukulaisensa ovat laulaneet tai mitä sukua hän ehkä on niille naisille ja miehille, joiden laulamista runoista Kanteletar ja Kalevala aikanaan koottiin.

Länsisuomalaisten sukujen osalta tehtävä pysyy kuitenkin jatkossakin haasteellisena. Sukunimihakuja SKVR:ään hankaloittaa se, että monet länsisuomalaiset sukunimet on otettu käyttöön vasta 1800-luvun lopulla, ja samoja sukunimiä on otettu käyttöön yhtä aikaa monissa eri suvuissa. Myös itse runonlauluperinne alkoi hiipua läntisestä Suomesta jo 1600–1700-luvuilla viulunsoiton, polskan, rekilaulujen ja muun uudemman musiikkiperinteen tieltä. Mahdollisuudet löytää runonlaulajia omasta suvusta ovatkin sitä paremmat, mitä idempää omat esivanhemmat olivat kotoisin, ja parhaat ne ovat itä- ja rajakarjalaisten sukujen jäsenillä.

Millaisilla sävelmillä esivanhempamme sitten lauloivat runoja? Sävelmiä alettiin äänittää tai kirjoittaa muistiin paljon myöhemmin kuin sanoja, mutta jotakin onnistuttiin kuitenkin tallettamaan. Eri alueilta muistiinmerkittyjä runonlaulusävelmiä voi etsiä Suomen kansan e-sävelmistä, jonne voi tehdä tarkennetun haun valitsemalla kokoelmaksi Runosävelmät I tai II. Eteläsavolaisia runosävelmiä aineistossa ei kuitenkaan ole. Pohjoissavolaisia runosävelmiä haku löytää 27, karjalaisia yli tuhat. Sävelmiä voi kuunnella sivuilta midi-tiedostoina.

Vaikka oman suvun syntysijoilta löytyisikin muistiin merkitty runonlaulusävelmä, kannattaa silti ottaa huomioon, että runonlaululle oli usein ominaista muuntelu, improvisointi ja sävelmien kehittely jopa saman runon aikana. Myös yksilölliset erot olivat suuria: toiset käyttivät samaa sävelmää aina, toiset muuntelivat melodiaa koko ajan.

Suullisena perimätietona opitun runonlaulun traditio on meidän aikamme Suomessa jo katkennut. Viimeinen vienalainen runonlaulaja Jussi Huovinen menehtyi viime vuonna. Runonlaulu itsessään ei kuitenkaan ole tauonnut. Monet tämän päivän ammattimuusikot ja runonlaulun harrastajat pitävät traditiota yllä ja kehittävät sitä edelleen. Värttinä on tuttu jo monelle sukupolvelle, mutta hienoja runonlaulutulkintoja ovat tehneet myös Loituma, Pekko Käppi, Outi Pulkkinen, Me Naiset, Okra Playground ja monet muut.