perjantai 20. toukokuuta 2022

Kustaa Fredrik Brask – torppari, kansankirjoittaja ja Joroisten kirjastonhoitaja

Kustaa Fredrik Brask 1890-luvulla. [1]

Kustaa Fredrik Brask (1829–1906) asui koko ikänsä torpparina Joroisten pitäjän Kerisalonsaarella. Hän oli itseoppinut kirjoittaja, jonka käsikirjoituksia ja kirjeitä on säilynyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa peräti 5750 sivun verran. Hän lähetti kirjoituksia myös sanomalehtiin ja toimi Joroisten pitäjänkirjaston hoitajana.

Kustaa syntyi vuonna 1829 Frugårdin kartanon torpparin Aatami Braskin ja tämän vaimon Maria Elisabet Immosen esikoislapsena [Geni], ja sai kasteessa nimen Gustaf Fredrik. Hän sai todennäköisesti alkeisopetusta koulumestari Cantellin pitäjänkoulussa. Hän sai tukea opiskeluunsa myös kotoa, sillä Kustaan sanoin hänen isänsä Aatami "ei ollut wastainen oppiwaisuutta".

Vaikka Kustaa saikin kosketuksen kirjalliseen kulttuuriin jo lapsena, hänen opinhalunsa syntyi suullisen kulttuurin maailmassa. Kustaan lapsuudessa viinan kotipoltto oli sallittua, ja sitä harjoitettiin paljon. Kun ihmiset olivat maistelleet viinaa, he alkoivat kertoa tarinoita. Kustaata kiehtoivat erityisesti Raamatun kertomukset. Hän sai 11-vuotiaana oman Raamatun, ja luki sitä sunnuntaisin ja pyhäpäivinä. Hänellä oli myös hyvä muisti, ja hän kertoi osanneensa jo 17-vuotiaana ulkoa mm. Svebiliuksen katekismuksen ja viidennen osan virsistä. [2]

Vaikka Suomessa olikin kirjoitustaitoisia ihmisiä kaikissa kansankerroksissa jo 1800-luvun alkupuolella, lukemisesta ja kirjoittamisesta innostunut torpparinpoika ei kuitenkaan ollut tuohon aikaan mikään tavallinen ilmiö. Kustaa kuvasi kirjoituksissaan, miten monet pitivät hänen nuoruudessaan korttipelitaitoa tärkeämpänä kuin lukutaitoa, ja kirjoitustaitoa suorastaan turhana. Hän saikin osakseen pilkkaa harrastustensa takia, ja kun hän sairastui kevättalvella 1850, kyläläiset pitivät sitä ilman muuta liiallisen lukemisen seurauksena.

Kustaan sairaus kesti koko kevättalven ja kevään, ja siihen kuuluivat uskonnolliset näyt, villit pohdinnat, houreet ja ylenpalttinen levottomuus sekä "ajatus toimen hämmennys", kuten hän itse jälkeenpäin kuvasi. Vaikutusvaltaisen pitäjäläisten toimesta hänet lähetettiin kesäkuussa Mikkelin lasarettiin, jossa hänen diagnoosikseen kirjattiin mania. Hän pääsi sairaalasta kaksi kuukautta myöhemmin, jolloin hänen tilaansa kuvattiin sanalla förbättrad eli parantunut. On mahdollista, että Kustaan sairaus ei ollut pelkästään henkistä laatua, sillä 1800-luvun diagnostiikassa manialla tarkoitettiin usein kuumeisten infektiotautien aiheuttamaa sekavuustilaa. [3] Suvun perimätiedoissa Kustaan sairautta onkin pidetty jonkinlaisena aivokuumeena [4].

Kustaa asui koko ikänsä naimattomana kotitorpassaan, yhteistaloudessa veljensä Konstantinin kanssa, jolla oli perhe ja lapsia. Suku on muistellut Kustaan olleen vanhempanakin ajoittain "toisaikainen", minkä on arveltu johtuneen nuoruudessa koetusta sairaudesta. Kovin epävakaana häntä ei kuitenkaan ole voitu omana aikanaan pitää, koska hän oli muiden toimiensa ohella kymmenen vuotta Joroisten pitäjänkirjaston hoitajana.

Joroisten kirjaston perustamiseen vaikuttivat tiettävästi ainakin pastori Per August Cygnaeus ja Stendalin kartanon omistaja Theodor Järnefelt. Kirjaston pohjavarannoksi hankittiin vuonna 1860 yhteensä 150 teosta kuopiolaisesta kirjakaupasta, ja Kustaan kertoman mukaan kirjastoa hoiti aluksi "muuan räätäli" ilman palkkaa. Joroisten historian kirjoittajien mukaan tämä räätäli olisi ollut Kustaan veli Carl Adolf Brask. Tämän Kaarlo-veljen kuoleman jälkeen Kustaasta tuli Joroisten kirjaston hoitaja kymmeneksi vuodeksi (1864–1874). [5] Hänen mukaansa Joroisten kirjaston lainausautomaatti on nykyisin nimeltään Kustaa Brask-automaatti.

Kustaa alkoi lähettää kirjoituksiaan sanomalehdille 1850-luvulla. Varhaisin tunnettu hänen laatimansa sanomalehtikirjoitus käsitteli Joroisten kuulumisia, ja se julkaistiin Suomen Julkisissa sanomissa 18.10.1858. Hän kertoi kuulumisensa työväestön näkökulmasta, kiinnittäen huomionsa esimerkiksi maksettuihin palkkoihin ja viljan hintoihin. [6] Hän mainitsi lopuksi myös taivaalla tuolloin näkyneen pyrstötähden, jota "moni ihmetellen oudoksuu". Kyseessä oli Donatin komeetta, joka oli juuri vuoden 1858 lokakuussa kirkkaimmillaan. [7]


Kustaa avusti kirjoituksillaan 1860–1870-luvuilla säännöllisesti Suomen Julkisia Sanomia (vuodesta 1865 Suomalainen Wirallinen Lehti) ja Tapio-lehteä. Hänen laatimikseen tunnistettuja maaseutukirjeitä on viitisenkymmentä. Lehdet ovat kuitenkin korjanneet Kustaan lähettämien tekstien runsasta pilkutusta ja muuta kieliasua, sillä lehtiin painettujen kirjoitusten tyyli on selkeämpi kuin Kustaan käsikirjoitusaineistossa. [8] Nämä Kustaan maaseutukirjeet on julkaistu puhtaaksikirjoitettuina Wikiaineistossa.

Kustaan kirjoitukset alkoivat kuitenkin muodostua vähitellen yhä laajemmiksi. Sanomalehti Tapio joutui ilmoittamaan hänelle 1860-luvulla, ettei heidän ollut mahdollista julkaista ahtailla palstoillaan niin laajoja selostuksia. Kustaa ottikin vuonna 1876 yhteyttä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan, ja pyysi tätä julkaisemaan hänen laatimansa Pienen Alku Opetuksen, jonka hän oli kirjoittanut suomenkielisten rahvaanlasten oppikirjaksi. Hän laati monia muitakin käsikirjoituksia, mutta hänen toiveistaan huolimatta mikään näistä laajemmista teksteistä ei koskaan päätynyt julkaistavaksi. Hän alkoi kuitenkin sittemmin lähettää tekstejään säännöllisesti SKS:lle ja esitti toiveen, että julkaisemattomia käsikirjoituksia ei palautettaisi hänelle. Tämän seurauksena SKS:n arkistoon syntyi lopulta tuhansia sivuja käsittävä Kustaan tekstien käsikirjoituskokoelma, joka on siellä edelleen.

Kustaa kirjoitti lapsille ja nuorisolle suunnattujen oppikirjojen lisäksi myös uskonnollisista aiheista, ja osa teksteistä sisälsi varsin omaperäistäkin tulkintaa kristinopista ja Raamatusta. Kustaata kiinnostivat myös filosofishenkiset pohdinnat tunteista, oppimisesta ja ihmisen ja luonnon suhteesta. Lisäksi hän kirjoitti maanviljelyksestä, maailman ja Suomen historiasta, kansanrunoudesta ja kansanperinteestä, ja 1890-luvulta lähtien yhteiskunnallisista aiheista, erityisesti torppareiden epävarmasta asemasta. Pisin yksittäinen käsikirjoitus on 294 sivun mittainen. [9]

********

Kustaalla oli omakohtaista kokemusta monista 1800-luvun yhteiskunnallisista muutoksista, kuten kauppapuotien sallimisesta maaseudulla vuonna 1859 ja viinan kotipolton kieltämisestä vuonna 1866. Eräässä SKS:aan lähettämässään kirjoituksessa hän kuvasi, miten nämä lainsäädännön muutokset olivat vaikuttaneet Joroisissa kahvinjuonnin yleistymiseen.

Kahwin juontija, oli tapana Joroisissa, muutamilla isäntä perheillä, ja Herras wäjillä, wiinan keittämisen aikanakin, juotawana, wiinan kansa: wan oli paljon, mökkiläisijä, ja lienee ollut tilallisijakin, joilla ei ollut taloudessansa, kahwi pannuwa, eikä muita, juonti astijoita; niitä oli alussa wan, käsi töiden tekijöillä, mestäri elämän arwona. Maa kauppain tultuwa, tuli kahwin juonti tapa, yleiseksi tawaksi, kaikille perheille, loiswäjelle; ja palwelijoillenkin, itsellänsä pitää, eri, ja lisä, kahwin juonti. Siihen tapaan ruwenneissa, työn tekijöissä, oli monta, jotka lapsuudessa, usein ei sattunut kahwija maistamaankaan, kuin wan harwoin, palowiinaa: niillä oli tottumattomat sisukset, ja ruoka maha, kahwi juomaan; muutamija tuli alku ajalla, lihawan näköiseksi pöhelöksi, kalwakoituneelle naamalle; muutamat alkoi kuihtuwa, laiha näköisiksi, nykiwiksi; [––]

Suomalaisten kokemista sodista kirjoittaessaan Kustaa kertoi perheessään säilyneen muistitiedon Suomen sodan (1808–1809) ajalta. Silloin Joroisissakin oli taisteltu, mutta yksi venäläinen sotilas oli myös poikennut Braskien kotitorpassa, ja Kustaan isoisä Kustaa Brask (1751–1810) oli antanut hänelle ruokaa.

Tämän wuosi sadan, ensimäisen kymmenen lopulla ollutta wenäjän sotaa, mainitaan Joroisissa: Wiimeinen sota; Wenäläisen tulo, maahan; Wenäjän walta. Silloin on Joroisissa, sota joukolla, wastusteltuna, kulkewata sota joukkowa, Talwella, sodan alkaessa; wenäjän Jalkawäki, on kulkenut, Kerisalon kylän läwitse pidettywä, Talwi tietä; [–] Siinä joukossa kulkewija, wenäjän sota miehijä, muuwan oli saanut poikenneeksi käymaan, isämme isän, mökkiin, jossa wielä minä asun, Ukko antanut oli syödä kansansa, wenäjän sota miehen, leipää, ja keittowa; sotamies oli syötywänsä, ruuwan edestä kiitellyt, nöyrillä, wenäläis kiitto liikunnoilla, ja sanoilla. [10]

Kustaa allekirjoitti kirjoituksensa yleensä ruotsinkielisellä etunimellään Gustaf Fredrik tai lyhenteellä G. F. Hänen muistetaan kuitenkin vierastaneen "ähvää ja levveetä peetä" ja pyytäneen jo Joroisten kirkkoherra Karl Lillströmin aikana (1852–1869), että hänen nimensä olisi voitu suomentaa, ilmeisesti muotoon Kustaa Reetrik Rask. Kirkkoherra oli kuitenkin vastannut, että "mitä sitä lyhyttä nimeä enää lyhentämään". [11] Kun Joroistenkin kirkonkirjat sitten lopulta käännettiin suomeksi vuonna 1890, Kustaan nimi kirjattiin niihin muotoon Kustaa Freedrik Brask [12]. Aivan viimeisiä kirjeitään SKS:lle tämä "ähvää" vierastanut mutta pilkkujen käyttöön mieltynyt kirjoittaja allekirjoitti nimellä Gusta, Fredrik, Brask. [13]


Kustaa Braskin käsikirjoitukset ehtivät olla SKS:n arkistossa kymmeniä vuosia niin, ettei niiden sisältöä käsitelty tutkimuksessa juuri lainkaan. Oma maa -tietokirjaan vuonna 1922 kirjoittanut A. R. Niemi tosin mainitsi Kustaan yhtenä aikakautensa aktiivisimmista kansanperinteen kerääjistä [14]. Kustaan veljen Niilo Fabianin pojanpoika, everstiluutnantti Niilo Brask (1919–2018) tutustui Kustaan käsikirjoituksiin yhdessä Kari Lousan ja Aila Hautasen kanssa ja laati Kustaan elämänvaiheista ja hänen tekstiensä aihepiireistä yhteenvedon nimellä Torppari, kansanrunouden kerääjä Gustav Fredrik Brask ja hänen kirjoituksensa Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistossa. Niilo Brask laati selvityksensä yksityiseen käyttöön, mutta yksi sen kopioista on kuitenkin nykyisin luettavissa SKS:n arkistossa osana Kustaa Braskin kokoelmaa. [15]

Kustaa Braskin kirjoitukset ovat päässeet tieteellisen tutkimuksen kohteiksi vasta omana aikanamme. Tärkein Kustaata ja hänen tuotantoaan käsittelevä esitys on Kaisa Kaurasen ja Maria Virtasen vuonna 2010 julkaisema artikkeli Sivistyksen ihanne torppari Kustaa Braskin elämässä ja teksteissä. Artikkelissa on 32 sivua, ja se kannattaa ehdottomasti lukea, jos Kustaa Braskin elämäntyö herättää kiinnostusta [16]. Kaisa Kauranen julkaisi vuonna 2013 myös englanninkielisen Kustaata käsittelevän artikkelin nimellä Odd man out? – the self-educated philosopher and his social analyses of 19-century Finland [17] sekä lyhyemmän artikkelin Torppari Kustaa Brask – maaseutukirjeenvaihtaja Joroisista SKS:n teoksessa Kynällä kyntäjät [18]. Helsingin Sanomat esitteli tämän teoksen seuraavana vuonna ja nosti siinä yhteydessä Kustaan yhdeksi esimerkiksi aikakautensa kansankirjoittajista. Kustaasta kerrottiin 2010-luvun alussa myös Joroisten alueen lehdissä [19].

Braskin suvun viljelemä torppa lunastettiin aikanaan itsenäiseksi tilaksi. Sen maakirjanimeksi tuli Hietala, mutta kutsumanimeksi Rantala.

Kustaan veli Robert eli Roope Brask oli torppari ja myöhemmin talollinen Rantasalmen Tiemassaarella, ja hänen maanviljelyksestään ja hänen perheensä allekirjoituksista Suuressa Adressissa kerron tarkemmin täällä. Roope Brask oli isoäitini äidin isä.


Viitteet:


[1] SKS / Kuva-arkisto, G.F. Brask. Tämä ainoa tunnettu kuva Kustaa Fredrik Braskista on otettu 1890-luvun puolimaissa, jolloin Brask oli noin 65-vuotias. Kuva on säilynyt suvun piirissä ja digitoitu SKS:n toimesta. Se on julkaistu tässä blogissa SKS:n luvalla.

[2] Kauranen, Kaisa & Virtanen, Maria: Sivistyksen ihanne torppari Kustaa Braskin elämässä ja teksteissä. Teoksessa Lukeva ja kirjoittava työläinen (Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura 2010), s. 52–53.

[3] Kauranen & Virtanen 2010, s. 54.

[4] Brask, Niilo: Torppari, kansanrunouden kerääjä Gustav Fredrik Brask ja hänen kirjoituksensa Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistossa (Pirkkala 2001), s. 6.

[5] Viikki, Raimo & Härkönen, Reima: Joroisten historia II (Joroisten kunta 2017), s. 470.

[6] Suomen Julkisia Sanomia, 18.10.1858, s. 2.

[7] Wikipedia: Comet Donati.

[8] Kauranen & Virtanen 2010, s. 55.

[9] Kauranen & Virtanen 2010, s. 49, 57.

[10] SKS, G.F. Braskin kokoelma B 175, Brask 68, Puheita Joroisissa tietoon tulleista, ja opettawaisista, Asijoista, ja tapauksista.

[11] Brask, Niilo 2001, s. 16.

[12] Joroinen, rippikirja 1890–1899, s. 283.

[13] SKS:n kirjeiden hajakokoelma, kirje 187:3:20, Gustaf Fredrik Braskin kirje SKS:lle 9.12.1904. Kuva kirjeestä on julkaistu tässä blogissa SKS:n luvalla.

[14] Niemi, A.R. Suomalaisen kansanrunouden keräys. Teoksessa Kaarle Krohn et al. (toim.): Oma maa, tietokirja Suomen kodeille 3 (WSOY 1922), s. 383.

[15] Brask, Niilo: Torppari, kansanrunouden kerääjä Gustav Fredrik Brask ja hänen kirjoituksensa Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistossa (1989, uudistettuna Pirkkalassa 2001). SKS:n arkistossa säilytetään myös nauhoitettua Niilo Braskin haastattelua.

[16] Kauranen, Kaisa & Virtanen, Maria: Sivistyksen ihanne torppari Kustaa Braskin elämässä ja teksteissä. Teoksessa Lukeva ja kirjoittava työläinen (Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura 2010)

[17] Kauranen, Kaisa: Odd man out? – the self-educated philosopher and his social analyses of 19-century Finland. Teoksessa Anna Kuismin & M. J. Driscoll (toim.): White field, black seeds – Nordic literary practises in the long nineteenth century (Finnish Literature Society 2013). Teos on julkaistu vuonna 2016 vapaasti luettavana sähköisenä versiona.

[18] Kauranen, Kaisa: Torppari Kustaa Brask – maaseutukirjeenvaihtaja Joroisista. Teoksessa Lea Laitinen & Kati Mikkola (toim.): Kynällä kyntäjät. Kansan kirjallistuminen 1800-luvun Suomessa (SKS 2013).

[19] Lyijypännän palat ei tahtonu piisata. Helsingin Sanomat 22.10.2014; Sivistys on sydämen asia, Warkauden Lehti 10.9.2011; Sivistyksen sanansaattaja, Joroisten Lehti 15.9.2011.