Vakoojia ja sotilaskarkureita Kustaa III:n sodan ajan Savossa

Kirjainsymbolit kuvaavat Ruotsin armeijan joukkojen ryhmittelyä Olavinlinnan piirityksessä sodan alussa heinäkuussa 1788. [1] Piiritetyn linnan venäläissotilaat eivät saaneet mistään apua eivätkä muonaa, mutta eivät antautuneet. Joukkojen turkkilaissyntyinen komentaja Pjotr Kuzmin totesi piirittäjille: "Ilolla avaisin, mutta minulla on vain yksi käsi, ja siinä on miekka". Ruotsin armeija vetäytyi piirityksestä 20.8.1788. [2]

Hattujen sodan jälkeen vuonna 1743 solmitulla Turun rauhalla oli suuri vaikutus itäsavolaisten elämään. Uusi valtakunnanraja jätti Savonlinnan kaupungin ja osia Kerimäestä ja Rantasalmesta Venäjän puolelle. Rajavalvonta oli kuitenkin heikkoa, ja tullin haaviin jäi vain pieni osa rajan yli käydystä kaupasta. Kaiken lisäksi rajalinjasta ei päästy Kerimäen kohdalla yksimielisyyteen, vaan rajalle jäi riitamaa – ja Ruotsin puolella tuli tavaksi, että riitamaalle myydystä tavarasta ei koskaan peritty tullia. [3] Rajaseudun asukkaat liikkuivat siis paljon kummassakin valtakunnassa. Liikkuminen rajan takana ei edellyttänyt kielitaitoakaan, kun väki puhui savoa rajan molemmin puolin.

Ruotsi yritti vallata menettämänsä alueet takaisin vuosina 1788–1790 käydyssä Kustaa III:n sodassa. Savon kannalta tämän sodan merkittäviin tapahtumiin kuuluivat Porrassalmen taistelu Mikkelissä 13.6.1789 ja Parkuinmäen taistelu Rantasalmella 21.7.1789, jotka päättyivät Ruotsin voittoihin. Kokonaisuutena katsoen Kustaan sota sujui kuitenkin huonosti, ja se olisi voinut päättyä suurempaankin katastrofiin ilman Ruotsinsalmen toisessa meritaistelussa 9.–10.7.1790 saavutettua voittoa. Tämän voiton jälkeen sota päättyi Värälässä 14.8.1790 solmittuun rauhaan, jossa Turun rauhan rajat eivät muuttuneet.

Kun Savo oli sotatoimialueena, Ruotsin armeija käytti rajaseudulla liikkumaan tottuneita savolaisia tiedustelijoina saadakseen tietoja sekä omien että vihollisen joukkojen liikkeistä. Esimerkiksi everstiluutnantti Anders Johan Ramsay lähetti Rantasalmen Asikkalan kylässä asuneen torppari Heikki Parviaisen 4.5.1790 tiedusteluretkelle Kerimäen Ylä-Kuonaan. Tämä retki ei suuntautunut rintaman taakse, sillä majuri Gripenbergin johtamat ruotsalaiset joukot olivat ottaneet Ylä-Kuonan tukikohdakseen jo vuonna 1789 voidakseen valvoa sieltä käsin Olavinlinnan venäläisten liikkeitä. [4] Parviainen palasi Rantasalmelle 5.5. ja antoi raporttinsa Ramsaylle.

Ramsayn kirjoittaman Parviaisen raportin alku.

Parviaisen mukaan kapteeni Montgomery ja hänen upseerinsa olivat vetäytyneet takaisin Oravisaloon ja sieltä edelleen Varpasalon kautta Raikuuseen, jossa he nyt majailivat. Siellä oli käynyt ruotsinpuoleisia talonpoikia, joille sotilaat olivat kertoneet menettäneensä 30 miestä. Heidän ruumiinsa oli kuljetettu pois neljällä hevosella. Yksikön tarvikkeet ja huolto oli sijoitettu Vuokalaan eli Savonrannalle.

Parviainen oli saanut myös tietää, että kun venäläiset olivat ryöstäneet, tuhonneet ja polttaneet talonpoikien omaisuutta Ylä-Kuonassa, he olivat edellisenä lauantaina siirtyneet Kesälahdelle rajan ruotsinpuoleiselle alueelle, todennäköisesti selvittääkseen Ruotsin armeijan asemia siellä. Jotkut olivat arvelleet vihollisen sotilaiden kokonaismäärän tällä alueella olleen tuohon aikaan noin 2000 miestä. [5]

Rajaseudulla liikkuminen oli varmasti tuttua torppari Heikki Parviaiselle, sillä hänen kotikylänsä Asikkala sijaitsi aivan valtakunnanrajan tuntumassa: vuoden 1743 raja halkaisi Rantasalmella Vaahersalon ja Putkisalon. Torpparina Heikki saattoi toki asua myös jonkin asikkalalaistilan kaukopalstalla Heinävedellä.

Yksityiskohta 1700-luvun lopulla laaditusta Rantasalmen ja Heinäveden kartasta Asikkalan, Putkisalon ja Vaahersalon kohdalta. [6] Koko valtakunnanrajaa kutsutaan kartassa nimellä "Disputerliga Riksgräntsen emellan Sverige och Ryssland" eli "Kiistanalainen raja Ruotsin ja Venäjän välillä", vaikka varsinainen riitamaa sijaitsikin Kerimäellä.

Mikkelissä armeija lähetti jonkun talonpojan tiedusteluretkelle viimeisen sotavuoden maaliskuussa kauas rintamalinjojen taakse aina Viipuriin asti. Hänen havainnoistaan kirjoitettiin raportti 18.3.1790. Talonpoika kertoi, ettei Viipurissa ollut sillä hetkellä enempää kuin neljä komppaniaa vartiosotilaita, mutta että maantien varressa sotilaita oli majoitettuina 4–5 miestä jokaisessa talossa aina Lappeenrantaan asti.

Neljännespeninkulman päässä Lappeenrannasta tuulimyllyn mäellä oli ollut suuri koko mäen levyinen tykkipatteri. Sitä ei kuitenkaan ollut sillä hetkellä vartioitu, eikä tiedustelija ollut nähnyt siellä tykkejä. Taipalsaarelle vihollinen oli sijoittanut kaksi rykmenttiä. Toiset olivat henkikrenatöörejä, mutta toisen yksikön nimeä tiedustelija ei tiennyt.

Viipurissa oli rakenteilla 25 uutta tykkisluuppia. Lappeenrannassakin oli aiemmin rakennettu yhtä, mutta työ oli keskeytetty ja päätetty, että Viipurissa rakennettavat tykkipurret tultaisiin myöhemmin kiskomaan Saimaan puolelle. Talonpojan mukaan sekä Lappeenrannassa että Viipurissa oli riittävästi jauhoja, sillä niitä kuljetettiin sinne Pietarista joka viikko 300–400 hevosen voimin. [7]

Tykkisluuppi eli tykkipursi oli alun perin 1700-luvun lopun Ruotsissa saaristolaivastoa varten suunniteltu uusi alustyyppi. Ruotsalaisessa tykkipurressa (Canon Slup) oli tykit sekä keulassa että perässä, pienemmässä tykkijollassa (Canon Jolle) ainoastaan perässä. [8] Venäläiset kopioivat idean nopeasti, ja tykkipursien määrä kasvoi sodan aikana nopeasti myös Venäjän saaristolaivastossa. [9]

Yksityiskohta Fredrik Henrik af Chapmanin tykkipursipiirustuksista vuodelta 1789. [10]

Kuten kaikissa sodissa, myös Kustaan sodassa pyrittiin saamaan tietoja vihollisen liikkeistä myös niiltä yksittäisiltä vihollisarmeijan sotilailta, jotka olivat syystä tai toisesta päätyneet armeijan käsiin. Sulkavalla kuulusteltiin toukokuussa 1790 venäläistä sotilaskarkuria, joka oli paennut Savonlinnassa ruotsalaisten puolelle, koska hänen omat upseerinsa olivat hänen kertomansa mukaan olleet niin ankaria.

Miehen nimi kirjattiin ruotsinkieliseen kuulusteluraporttiin muotoon "Jöran Jogor". Hän oli syntynyt Novgorodin kuvernementissa ja oli nyt 40-vuotias. Hän oli 11 korttelia ja 3 tuumaa (eli noin 170 cm) pitkä ja laiha, ja oli palvellut jääkärirykmentissä välskärinkisällinä. Hän kertoi, että Savonlinnassa oli tuohon aikaan noin 500 sotilasta neljästä eri rykmentistä. Heistä 50 oli kasakoita. Laitaatsillassa oli neljä mörssäriä sillä mäellä, jolla Ruotsin patterit olivat aiemmin olleet. Savonlinnassa oli tässä vaiheessa neljä tykkisluuppia valmiina, ja useampia muita oli Viipurissa odottamassa siirtoa. Sairaita Venäjän joukoissa oli hänen kertomansa mukaan toista sataa. [11]

Huhtikuun alussa 1790 Venäjän armeijasta karkasi ruotsalaisten puolelle Vasili Siskoff -niminen sotilas. Hän oli 20-vuotias, syntynyt Siperiassa ja tunnusti ortodoksista uskoa. Hänellä oli lyhyet mustat hiukset ja ruskeat silmät. Hän kertoi palvelleensa viipurilaisessa rykmentissä ja sanoi, että niin Pietarissa, Viipurissa kuin Lappeenrannassakin kaikki sairaalat olivat täynnä ja kuolleisuutta oli paljon. Hän tiesi tämän siitä, että oli tullut Pietarista edellisenä syksynä. [12]

Sairaita oli tietysti paljon myös Ruotsin puolella. Ruotsin armeijan pääsairaala oli koko Kustaan sodan ajan Rantasalmen Haapaniemessä, [13] ja sairaala joutui niin pitkään pyytämään kuljetusta uusille sängyille ja muille tarvikkeille, ettei tarvikkeiden saamiseen jaksettu huhtikuussa 1790 enää uskoa. [14] Kun tämän päivän sotasairaaloihin joudutaan ennen muuta sodassa saatujen vammojen takia, 1700-luvulla sotilaat tarvitsivat sairaanhoitoa ennen muuta joukkojen keskuudessa levinneiden kulkutautien takia.

Edellä kuvatut Kustaa III:n sodan aikaiset kuulusteluraportit sisältyvät Kansallisarkistossa säilytettävään Curt von Stedingkin arkistoon. Kyseinen arkisto sisältää kymmeniä tuhansia sivuja materiaalia. Arkisto kuului aiemmin herttualliselle d'Otrante -suvulle Ruotsissa, mutta Suomen Kansallisarkisto osti sen vuonna 2013. Kauppahinta oli 465 000 euroa. Aineisto on nykyisin digitoitu ja vapaasti luettavissa Kansallisarkiston sivuilla. Arkisto sisältää paljon ainutlaatuista tietoa sotatapahtumista, koska sotamarsalkka ja kreivi Curt von Stedingk (1746–1837) oli Savon prikaatin komentaja Kustaan sodan aikana. [15]

Kurt Bogislaus Ludvig Kristoffer von Stedingk. Johan Gustaf Sandbergin maalaus. Valokuvannut Daniel Nyblin 1893. Kansallisgalleria, finna.fi.

Viitteet:

[1] KA Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto, Rekognosointikartastoon liittyvät erilliset lehdet, Situations Charta öfver trachten omkring Nyslotts fästning. Piirtänyt O.C. von Fieandt.

[2] Lappalainen, Jussi T.: Sodankäynnin ongelmia Kustaa III:n sodan Savossa, s. 4. ; Kustaa III:n maasota, Savo ja Kymenlaakso 1788–1790 (SKS 2014), s. 25.

[3] Wirilander, Kaarlo: Savon historia III – Savo kaskisavujen kautena (Savon säätiö 1989), s. 835.

[4] Lappalainen, Jussi T.: Kustaa III:n maasota – Savo ja Kymenlaakso 1788–1790 (SKS 2014), s. 58.

[5] KA Curt von Stedingks arkiv, C Myndighetens m. fl. handlingar, ICb Savolaksbrigadens överbefälhavarearkiv, ICb3 Ingående brev och rapporter, Från ett flertal militärer 1790, n:o 85. 

[6] KA Maanmittaushallituksen kartat, MH MH 92, Geographisk Charta öfver Randasalmi Sockn samt Heinäwesi Capell i Nedre Safxolax Härad och Cuopio län.

[7] KA Curt von Stedingks arkiv, C Myndighetens m. fl. handlingar, ICb Savolaksbrigadens överbefälhavarearkiv, ICb3 Ingående brev och rapporter, Från ett flertal militärer 1790, n:o 35.

[8] Lappalainen, Jussi T.: Kuninkaan viimeinen kortti – Viipurinlahden ja Ruotsinsalmen meritaistelut 1790. (SKS 2011), s. 50–53.

[9] Lappalainen, Jussi T.: Kuninkaan viimeinen kortti – Viipurinlahden ja Ruotsinsalmen meritaistelut 1790. (SKS 2011), s. 55.

[10] RA Marinens ritningar, Däckade kanonslupar, SE/KrA/0492/A 4h/02:01 (1789), bildid: K0035307_00001

[11] KA Curt von Stedingks arkiv, C Myndighetens m. fl. handlingar, ICb Savolaksbrigadens överbefälhavarearkiv, ICb3 Ingående brev och rapporter, Från ett flertal militärer 1790, n:o 87.

[12] KA Curt von Stedingks arkiv, C Myndighetens m. fl. handlingar, ICb Savolaksbrigadens överbefälhavarearkiv, ICb3 Ingående brev och rapporter, Från ett flertal militärer 1790, n:o 46.

[13] Lappalainen, Jussi T.: Kustaa III:n maasota, Savo ja Kymenlaakso 1788–1790 (SKS 2014), s. 127.

[14] KA Curt von Stedingks arkiv, C Myndighetens m. fl. handlingar, ICb Savolaksbrigadens överbefälhavarearkiv, ICb3 Ingående brev och rapporter, Från ett flertal militärer 1790, n:o 59.

[15] YLE 22.1.2013: Uusi arkistolöytö kertoo Savon Prikaatin historiaa 1780-luvulta. 

Savon vanhimmat eli 1640-luvun pitäjänkartat

 

Anders Strengin piirtämä Kuopion pitäjän kartta noin vuodelta 1643.

Vanhin tunnettu Savon pitäjänkartasto on peräisin 1640-luvulta, ja sen on laatinut maanmittari Anders Månsinpoika Streng. Kartastoa säilytetään Ruotsin Valtionarkistossa [1], ja se sisältää yhden karttalehden kokoiset kartat Savonlinnan läänin pitäjistä Iisalmi, Kuopio, Leppävirta, Pieksämäki, Kangasniemi, Juva, Joroinen, Rantasalmi, Kerimäki, Sääminki, Sulkava ja Puumala.

Riksarkivet ei ole julkaissut karttoja verkkosivuillaan digitoituna, eikä niitä ole tiettävästi julkaistu missään muuallakaan yhdellä kertaa. [2] Ne eivät kuitenkaan ole olleet Suomessa tuntemattomia. Ainakin Pekka Lappalainen on julkaissut Sääminkiä kuvaavan karttalehden Säämingin historiassaan [3], ja Iisalmen kaupunki on julkaissut Iisalmen karttalehden omilla verkkosivuillaan [4].

Karttoja ei voi pitää topografisessa mielessä kovin laadukkaina. Niiden tarkimmat tiedot sisältyvätkin taulukoihin, joissa luetellaan kunkin pitäjän kylät ja jokaisen kylän osalta erikseen matka emäkirkolle, matka "uudelle kirkolle", talojen lukumäärä ja erittely siitä, kuinka moni kylän taloista on veronmaksukykyisenä ja kuinka moni autiona. "Kartat" ovat käytännössä näitä taulukoita tukevia kaavioita, joihin kylien sijainnit on merkitty suurpiirteisesti, yleensä vain palloina valkoiselle pohjalle. Suurinta osaa vesistöistä ei ole piirretty lainkaan – mukana on vain joitakin keskeisimpiä vesiväyliä, jotka on kuvattu enimmäkseen hyvin vääristyneinä.

Pitäjänkarttojen taulukoiden sarakkeet "Längden ifrån Moderkyrkian", "till Nykyrkian", "Bönder", "Beholna" ja "Öde". Viimeiseen sarakkeeseen on merkitty kylän karttanumero.

Yksityiskohta Rantasalmen kartasta, johon on merkitty kylät Teemassalo (38), Voinsalmi (4), Repomäki (5), Torasalo (6), Harjuranta (2), Joutsenlahti (1), Juvila (37), Rauhamäki (36), Pisamalahti (3) ja Palvalahti (7). Strengillä on ollut melko hyvä käsitys kylien keskinäisestä järjestyksestä sekä Haapaveden ja Haukiveden käytöstä vesiväylinä, mutta muuten kartan maastonmuodot vastaavat todellisuutta vain vähän.

Rantasalmen kartan taulukon antamat tiedot punaisilla karttanumeroilla 1–7 kuvatuista kylistä. Välimatkat emäkirkolle kuvaavat etäisyyttä Rantasalmen kirkkoon, joka oli näistä kylistä lyhin Torasalolla ja Repomäellä (1 1/2 peninkulmaa) ja pisin Pisamalahdella (3 1/4 peninkulmaa). Joutsenlahdelle ja Harjurannalle on ilmoitettu myös matkat "uudelle kirkolle" ilman tarkempaa selitystä. Kyse on saattanut olla sen pohtimisesta, pitäisikö näitä kyliä ehkä liittää Joroisiin tai Leppävirtaan.

Kartoissa ei ole signeerauksia eikä päiväystä. Iisalmen kaupunki on kuitenkin esittänyt oman julkaisunsa yhteydessä arvion, että kartat olisi laatinut Anders Streng mahdollisesti noin vuonna 1643. Verkkosivuilla ei esitetä tälle arviolle perusteluja, mutta arvio vaikuttaa kyllä muihin lähteisiin verrattaessa uskottavalta.

Koska kartaston otsakkeena on "Geografisia tauluja alla mainituista pitäjistä Savonlinnan läänissä", sen täytyy käytännössä olla peräisin 1640-luvulta. Pietari Brahe nimittäin ehdotti Savon irrottamista Viipurin läänistä omaksi läänikseen vasta vuonna 1639, ja jako toteutui vuonna 1641. Vuosikymmenen aikana suurläänitysten syntyminen ilmeisesti kuitenkin vähensi lääninhallitusten tehtäviä siinä määrin, ettei erillisiä läänejä kannattanut enää pitää yllä. [5] Viimeiset säilyneet Savonlinnan läänin omat tilikirjat ovat vuodelta 1648, [6] ja vuosikymmenen vaihteesta lähtien Viipuri ja Savonlinna toimivat taas yhtenä lääninä.

Tietyt pitäjien rajoja koskevat yksityiskohdat näyttäisivät viittaavan mieluummin 1640-luvun alkupuoleen kuin jälkipuoleen. Esimerkiksi Säämingin pitäjän itäosaan Streng on vielä sijoittanut Moinniemen (28), Pitkälän (29) ja Lötjölän (30) kylät:

Nämä kylät sisältyivät samalla tavoin Sääminkiin myös Lorenz Röösin vuosina 1643–1644 laatimissa maakirjakartoissa, mutta vuoden 1647 maakirjassa ne sijoitettiin Kerimäkeen. Pitkälä ja Lötjölä jäivätkin sinne, mutta Moinniemi palautettiin taas vuonna 1650 Sääminkiin. Säämingin ja Kerimäen kirkkoherrat kävivät näistä kylistä sittemmin pitkäaikaista riitaa, kun "kumpikin halusi nämä vanhat ja maksukykyiset kylät alueeseensa", kuten Pekka Lappalainen kuvaa [7].

Säämingin kartassa näkyy myös Nyslott eli Olavinlinna, jonka ympärille Pietari Brahe oli muutamaa vuotta aiemmin eli 1639 perustanut Savon ensimmäisen kaupungin Savonlinnan. Pitäjänkartaston laatiminen näyttää muutenkin olleen jonkinlainen osa sitä 1630–1640-lukujen prosessia, jossa Savon paikallishallintoa muokattiin monin tavoin uusiksi – suurelta osin Brahen aloitteesta.

Savon kahdeksan vanhinta kirkkopitäjää eli Mikkeli, Juva, Puumala, Sääminki, Rantasalmi, Pieksämäki, Kuopio ja Mäntyharju toimivat itsenäisinä jo 1610-luvulla. Niitä jaettiin vuosisadan aikana pienemmiksi seurakunniksi useassa eri vaiheessa.

Ensimmäisessä vaiheessa 1620–1630-luvuilla muodostettiin Iisalmi, Joroinen ja Sulkava. Toisen vaiheen käynnisti 1630-luvun lopulla Pietari Brahe, jonka aloitteiden pohjalta muodostettiin Leppävirta ja Kerimäki. Kangasniemi alkoi toimia itsenäisenä seurakuntana ilmeisesti vasta Pieksämäen kirkkoherran kuoltua vuonna 1656, mutta sillä on ollut oma kappeli viimeistään vuonna 1614 [8].

Kaikkia pitäjänkartaston seurakuntia kutsutaan nimellä "Sochn" eli pitäjä. Ainakin Kangasniemen osalta tämä nimitys tuntuu 1640-luvulla hiukan aikaiselta. Kangasniemen seurakunnan täsmällistä perustamisvuotta ei kuitenkaan tiedetä [9], ja kartasto saattoi kuvata olemassa olleen tilanteen lisäksi myös suunnitelmaa tulevasta. Esimerkiksi Kerimäen karttaan on jo kuvattu kirkko ja kirkonkylä (32), vaikka Kerimäen miehiä haastettiin rakentamaan kirkkoa ja pappilaa vasta vuoden 1643 syyskäräjissä [10].

Kerimäen itäreunalle karttaan on kuvattu Puruveden toisella puolen sijaitseva Vaaran kylä (23), joka on nykyisin Punkaharjulla. Sen kerrotaan sijainneen seitsemän peninkulman päässä emäkirkosta ja viiden peninkulman päässä uudesta kirkosta. Tässä kohtaa emäkirkko näyttääkin tarkoittavan vielä Säämingin kirkkoa ja "uusi kirkko" samaan aikaan perusteilla ollutta Kerimäen kirkkoa.

Itse asiassa myös savolaisten pitäjien jakaminen kyliin oli 1640-luvun hallinnossa vielä uusi asia. Koko 1500-luvun ajan Savon pitäjät oli jaettu voudintileissä vain neljänneskuntiin ja ne puolestaan kymmenkuntiin, ja tätä jakoa käytettiin myös Savonlinnan läänin tileissä vielä vuonna 1641 [11]. Kymmenkuntien jakaminen kyliin näkyy ensimmäisen kerran läänin maakirjoissa vuonna 1643 [12].

On kuitenkin selvää, että savolaiset ovat itse ymmärtäneet asuvansa kylissä jo kauan ennen kuin valtiovalta on alkanut käyttää tätä jaotusta veroluetteloissaan. Tätä todellisuutta kuvaa hyvin esimerkiksi Rantasalmen kartan kuvaus niistä pohjoisista erämaista, joista aikanaan sata vuotta myöhemmin muodostettiin Heinäveden kappeliseurakunta.

Tämä seutu oli 1600-luvulla suurelta osin Rantasalmen eteläosissa asuneiden talonpoikien takamaata. Kun kyläjako ilmestyi maakirjoihin vuonna 1643, laajaan Heinäveden kymmenkuntaan sijoitettiin virallisesti vain viisi kylää: Ahvensalmi, Hevonlahti, Raaminmäki, Koivumäki ja Palvalahti [13]. Näistä esimerkiksi ihamaniemeläisen Antti Koikkalaisen rustholli laskettiin silloin virallisesti palvalahtelaiseksi tilaksi.

Anders Streng kuvasi tämän alueen karttaansa kuitenkin paljon enemmän kyliä. Palvalahden kylän (7) takana olevalle alueelle Streng kuvasi nimittäin Hevonlahden (8), Sompasaaren (9), Ihamaniemen (10), Hyväsalon (11), Koivumäen (12),  Pakarilan (13),  Raaminmäen (14),  Ruokoveden (15) ja Vihtarin (16) kylät.

Anders Strengin kartassa käytetäänkin selvästi todellista, ihmisten itsensä käyttämää kyläjakoa, kun taas tuon ajan maakirjoissa käytetyt Heinäveden kymmenkunnan kylät ovat olleet luonteeltaan enemmänkin hallinnollisia seutukyliä. Esimerkiksi Ihamaniemestä ja Sompasaaresta tehtiin virallisia maakirjakyliä vasta myöhemmin vuoden 1664 maantarkastuksessa. Nykyisen Heinäveden kirkonkylän paikalla ollutta kylää kutsuttiin näköjään 1640-luvulla "Pakarilaksi" kylässä asuneiden Pakaristen talon mukaan, mutta tätä nimeä ei ole sittemmin koskaan käytetty virallisena maakirjakylän nimenä.

**********

Anders Strengin tunnetut elämänvaiheet puoltavat kartaston ajoittamista noin vuoteen 1643. Streng oli toinen Suomeen nimitetty koulutettu maanmittari. Hän toimi Pohjois-Suomessa vuodesta 1634, mutta siirtyi pian Satakuntaan ja Hämeeseen ja kantoi palkkansa vuonna 1638 Ylä-Satakunnan sakkovaroista. Hän työskenteli 1640-luvun alussa Viipurissa ja suoritti vuosina 1640–1643 maantieteellisiä kartoituksia Savossa ja Karjalassa. Hänen oletetaan kuolleen Messukylässä vuonna 1644 [14].

Anders Streng on signeerannut nimiinsä sen ensimmäisen tunnetun Karjalan yleiskartan, jota säilytetään Ruotsin Valtionarkistossa, ja joka käsittää Viipurin, Savonlinnan ja Käkisalmen läänit [15]. Hän aloitti työskentelyn tätä kartoitustyötä varten tiettävästi vuonna 1641. Tämän kartan tekstien käsialaa ei voi suoraan verrata pitäjänkarttoihin, koska yleiskartassa on käytetty kursiivia ja pitäjänkarttojen taulukoissa saksalaista käsialaa. Kartan tarkkuus esimerkiksi Rantasalmen pohjoisten kylien kohdalla on kuitenkin hyvin samanlainen.

Anders Streng laati läntisestä Suomesta useita maakirjakarttoja, joita on julkaistu Heikki Rantatuvan Vanhakartta-sivustolla [16]. Kun niiden kompassiruusuja ja saksalaista käsialaa vertaa pitäjänkartoissa näkyvään aineistoon, ne osoittautuvat lähes identtisiksi. 

Savon pitäjänkartaston kompassiruusu Iisalmen kartassa.

Kun Viktor Ekstrand julkaisi ruotsalaisten maanmittareiden elämäkertoja käsittelevän teoksensa vuonna 1896, hän kertoi Anders Strengin nostaneen palkkaa vuosina 1641 ja 1642 sekä Viipurin että Savonlinnan lääneistä, mutta joutuneen palauttamaan Savonlinnasta saamansa palkan vuonna 1644. Lisäksi Ekstrand kertoi Strengin olleen vuonna 1643 maanmittarina yhtä aikaa sekä Savonlinnan että Turun ja Porin lääneissä ja saaneen tuona vuonna määräyksen saapua Tukholmaan näyttämään töitään [17]. Ekstrand ei kuitenkaan anna näille tiedoille lähdeviitteitä.

Todennäköisesti juuri Anders Streng on laatinut samanlaiset pitäjittäiset kartastot myös Viipurin ja Käkisalmen lääneistä, ja ne ovat säilyneet Riksarkivetissa. Käkisalmen läänin kartan Riksarkivet on julkaissut myös digitoituna [18]. Se on Pohjois-Karjalan aluetta tutkivalle erityisen mielenkiintoinen, koska siihen on tehty kylittäinen tilasto siitä, kuinka monessa talossa asuu suomenkielisiä luterilaisia (finnar) ja kuinka monessa karjalankielisiä ortodokseja (ryssar).

Viitteet:

[1] Geographische tafflor på effterskrefne sochnar utij Nyeslotz lähn, Idesalmi sochn, Coopio sochn, Lappewirda sochn /Kuop./, Påmäcki sochn, Cangassniemi s., Jockas sochn, Joråis sochn, Randsalmi sochn, Semingo sochn, Kiärimäcki sochn, Sulkawa sochn, Poumala sochn, /St Mich./. [1600-talet. Häfte, papper, 19 blad, 43,5 x 29.] /Reversal 1850 nr 204/ N 137. - A 1 - 206.  

[2] Kartoista voi tilata digitaalisia kopioita Riksarkivetin asiakaspalvelusta. Tätä kirjoitettaessa arkisto veloittaa matalaresoluutioisista kopioista noin 40 Ruotsin kruunua ja korkearesoluutioisista, painokelpoisista kopioista noin 550 kruunua yhdeltä karttalehdeltä.

[3] Lappalainen, Pekka: Säämingin historia I:1 (Säämingin kunta ja seurakunta 1970), s. 465.

[4] Iisalmen kaupungin www-sivut, Historiallisia karttoja Ylä-Savosta ja Iisalmesta, "vanha verokartta v. 1640".

[5] Saloheimo, Veijo: Savon historia II:2 (Kustannuskiila Oy 1990), s. 28.

[6] Viipurin ja Savonlinnan lääni, Savonlinnan läänin tili- maa- ja tositekirja 1648 (8594), s. 6.

[7] Lappalainen, Pekka: Säämingin historia I:1 (Säämingin kunta ja seurakunta 1970), s. 466.

[8] Saloheimo, Veijo: Savon historia II:2 (Kustannuskiila Oy 1990), s. 462–463.

[9] Manninen, Antero: Kangasniemen historia I (Kangasniemen seurakunta 1953), s. 130.

[10] Mielonen, Asko: Vanhan Kerimäen historia I:1 (Enonkosken, Kerimäen, Punkaharjun ja Savonrannan kunnat 1993), s. 124.

[11] Viipurin ja Savonlinnan läänin tilit, Savonlinnan läänintili- ja tositekirja 1641 (8566), s. 160.

[12] Ks. esim. Viipurin ja Savonlinnan läänin tilit,  Savonlinnan läänin maakirja 1643 (8569), s. 97.

[13] Viipurin ja Savonlinnan läänin tilit, Savonlinnan läänin maakirja 1643 (8569), s. 111.

[14] Kansallisbiografia: Streng, Anders.

[15] RA Lantmäteristyrelsen, Lantmäteristyrelsens leverans 1850, SE/RA/420571/02/1/0029:00001 (1630-1650), bildid: R0001538_00001

[16] Vanhakartta.fi: Streng, Anders Månsson.

[17] Ekstrand, Viktor: Svenska landtmätare, biografisk förteckning 1628–1900, s. 214, n:o 2620.

[18] Viipurin läänin kartta: Geographische tafflor öffver Wijborghz lään på effterskreffne sochnar. Pyttiss sochn. Kymmene sochn. Wäckelax sochn. Wirrolax sochn. Säckejerfwi sochn. Walkiala sochn. Safwitaipela s. Taipelsari sochn. Luomecke sochn. Lapstrandh sochn. Roukolax sochn. Jousuus sochn. Jäskis sochn och Kierwos kappel. Store Eurapä s. Walkijerffwi sampt Henijocki oapel. Kyfwenäb sochn. Nykyrkie sochn (Vib.). [1600-talet. Häfte, papper, 44,5 x 30, 34 bl.] A: 2. - /Reversal 1850 nr 205/ N:o 138. - N:o 145. - A. [?] 2. - 207. Beskrivningar.

Käkisalmen läänin kartta: RA Lantmäteristyrelsen, Lantmäteristyrelsens leverans 1850, SE/RA/420571/02/1/0009:00001-00030 (1600-1699), bildid: R0003360_00001

Sarjaan kuuluu vielä neljäskin karttanippu, joka sisältää vastaavan tyyppisiä taulukoilla varustettuja pitäjänkarttoja 35 länsisuomalaisesta pitäjästä. Arkistonhoitajan mukaan se tuskin on Anders Strengin tekemä, mutta kuuluu muuten samaan sarjaan.