Kustaa Fredrik Brask – torppari, kansankirjoittaja ja Joroisten kirjastonhoitaja

Kustaa Fredrik Brask 1890-luvulla. [1]

Kustaa Fredrik Brask (1829–1906) asui koko ikänsä torpparina Joroisten pitäjän Kerisalonsaarella. Hän oli itseoppinut kirjoittaja, jonka käsikirjoituksia ja kirjeitä on säilynyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa peräti 5750 sivun verran. Hän lähetti kirjoituksia myös sanomalehtiin ja toimi Joroisten pitäjänkirjaston hoitajana.

Kustaa syntyi vuonna 1829 Frugårdin kartanon torpparin Aatami Braskin ja tämän vaimon Maria Elisabet Immosen esikoislapsena [Geni], ja sai kasteessa nimen Gustaf Fredrik. Hän sai todennäköisesti alkeisopetusta koulumestari Cantellin pitäjänkoulussa. Hän sai tukea opiskeluunsa myös kotoa, sillä Kustaan sanoin hänen isänsä Aatami "ei ollut wastainen oppiwaisuutta".

Vaikka Kustaa saikin kosketuksen kirjalliseen kulttuuriin jo lapsena, hänen opinhalunsa syntyi suullisen kulttuurin maailmassa. Kustaan lapsuudessa viinan kotipoltto oli sallittua, ja sitä harjoitettiin paljon. Kun ihmiset olivat maistelleet viinaa, he alkoivat kertoa tarinoita. Kustaata kiehtoivat erityisesti Raamatun kertomukset. Hän sai 11-vuotiaana oman Raamatun, ja luki sitä sunnuntaisin ja pyhäpäivinä. Hänellä oli myös hyvä muisti, ja hän kertoi osanneensa jo 17-vuotiaana ulkoa mm. Svebiliuksen katekismuksen ja viidennen osan virsistä. [2]

Vaikka Suomessa olikin kirjoitustaitoisia ihmisiä kaikissa kansankerroksissa jo 1800-luvun alkupuolella, lukemisesta ja kirjoittamisesta innostunut torpparinpoika ei kuitenkaan ollut tuohon aikaan mikään tavallinen ilmiö. Kustaa kuvasi kirjoituksissaan, miten monet pitivät hänen nuoruudessaan korttipelitaitoa tärkeämpänä kuin lukutaitoa, ja kirjoitustaitoa suorastaan turhana. Hän saikin osakseen pilkkaa harrastustensa takia, ja kun hän sairastui kevättalvella 1850, kyläläiset pitivät sitä ilman muuta liiallisen lukemisen seurauksena.

Kustaan sairaus kesti koko kevättalven ja kevään, ja siihen kuuluivat uskonnolliset näyt, villit pohdinnat, houreet ja ylenpalttinen levottomuus sekä "ajatus toimen hämmennys", kuten hän itse jälkeenpäin kuvasi. Vaikutusvaltaisen pitäjäläisten toimesta hänet lähetettiin kesäkuussa Mikkelin lasarettiin, jossa hänen diagnoosikseen kirjattiin mania. Hän pääsi sairaalasta kaksi kuukautta myöhemmin, jolloin hänen tilaansa kuvattiin sanalla förbättrad eli parantunut. On mahdollista, että Kustaan sairaus ei ollut pelkästään henkistä laatua, sillä 1800-luvun diagnostiikassa manialla tarkoitettiin usein kuumeisten infektiotautien aiheuttamaa sekavuustilaa. [3] Suvun perimätiedoissa Kustaan sairautta onkin pidetty jonkinlaisena aivokuumeena [4].

Kustaa asui koko ikänsä naimattomana kotitorpassaan, yhteistaloudessa veljensä Konstantinin kanssa, jolla oli perhe ja lapsia. Suku on muistellut Kustaan olleen vanhempanakin ajoittain "toisaikainen", minkä on arveltu johtuneen nuoruudessa koetusta sairaudesta. Kovin epävakaana häntä ei kuitenkaan ole voitu omana aikanaan pitää, koska hän oli muiden toimiensa ohella kymmenen vuotta Joroisten pitäjänkirjaston hoitajana.

Joroisten kirjaston perustamiseen vaikuttivat tiettävästi ainakin pastori Per August Cygnaeus ja Stendalin kartanon omistaja Theodor Järnefelt. Kirjaston pohjavarannoksi hankittiin vuonna 1860 yhteensä 150 teosta kuopiolaisesta kirjakaupasta, ja Kustaan kertoman mukaan kirjastoa hoiti aluksi "muuan räätäli" ilman palkkaa. Joroisten historian kirjoittajien mukaan tämä räätäli olisi ollut Kustaan veli Carl Adolf Brask. Tämän Kaarlo-veljen kuoleman jälkeen Kustaasta tuli Joroisten kirjaston hoitaja kymmeneksi vuodeksi (1864–1874). [5] Hänen mukaansa Joroisten kirjaston lainausautomaatti on nykyisin nimeltään Kustaa Brask-automaatti.

Kustaa alkoi lähettää kirjoituksiaan sanomalehdille 1850-luvulla. Varhaisin tunnettu hänen laatimansa sanomalehtikirjoitus käsitteli Joroisten kuulumisia, ja se julkaistiin Suomen Julkisissa sanomissa 18.10.1858. Hän kertoi kuulumisensa työväestön näkökulmasta, kiinnittäen huomionsa esimerkiksi maksettuihin palkkoihin ja viljan hintoihin. [6] Hän mainitsi lopuksi myös taivaalla tuolloin näkyneen pyrstötähden, jota "moni ihmetellen oudoksuu". Kyseessä oli Donatin komeetta, joka oli juuri vuoden 1858 lokakuussa kirkkaimmillaan. [7]

Kustaa avusti kirjoituksillaan 1860–1870-luvuilla säännöllisesti Suomen Julkisia Sanomia (vuodesta 1865 Suomalainen Wirallinen Lehti) ja Tapio-lehteä. Hänen laatimikseen tunnistettuja maaseutukirjeitä on viitisenkymmentä. Lehdet ovat kuitenkin korjanneet Kustaan lähettämien tekstien runsasta pilkutusta ja muuta kieliasua, sillä lehtiin painettujen kirjoitusten tyyli on selkeämpi kuin Kustaan käsikirjoitusaineistossa. [8] Nämä Kustaan maaseutukirjeet on julkaistu puhtaaksikirjoitettuina Wikiaineistossa.

Kustaan kirjoitukset alkoivat kuitenkin muodostua vähitellen yhä laajemmiksi. Sanomalehti Tapio joutui ilmoittamaan hänelle 1860-luvulla, ettei heidän ollut mahdollista julkaista ahtailla palstoillaan niin laajoja selostuksia. Kustaa ottikin vuonna 1876 yhteyttä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan, ja pyysi tätä julkaisemaan hänen laatimansa Pienen Alku Opetuksen, jonka hän oli kirjoittanut suomenkielisten rahvaanlasten oppikirjaksi. Hän laati monia muitakin käsikirjoituksia, mutta hänen toiveistaan huolimatta mikään näistä laajemmista teksteistä ei koskaan päätynyt julkaistavaksi. Hän alkoi kuitenkin sittemmin lähettää tekstejään säännöllisesti SKS:lle ja esitti toiveen, että julkaisemattomia käsikirjoituksia ei palautettaisi hänelle. Tämän seurauksena SKS:n arkistoon syntyi lopulta tuhansia sivuja käsittävä Kustaan tekstien käsikirjoituskokoelma, joka on siellä edelleen.

Kustaa kirjoitti lapsille ja nuorisolle suunnattujen oppikirjojen lisäksi myös uskonnollisista aiheista, ja osa teksteistä sisälsi varsin omaperäistäkin tulkintaa kristinopista ja Raamatusta. Kustaata kiinnostivat myös filosofishenkiset pohdinnat tunteista, oppimisesta ja ihmisen ja luonnon suhteesta. Lisäksi hän kirjoitti maanviljelyksestä, maailman ja Suomen historiasta, kansanrunoudesta ja kansanperinteestä, ja 1890-luvulta lähtien yhteiskunnallisista aiheista, erityisesti torppareiden epävarmasta asemasta. Pisin yksittäinen käsikirjoitus on 294 sivun mittainen. [9]

********

Kustaalla oli omakohtaista kokemusta monista 1800-luvun yhteiskunnallisista muutoksista, kuten kauppapuotien sallimisesta maaseudulla vuonna 1859 ja viinan kotipolton kieltämisestä vuonna 1866. Eräässä SKS:aan lähettämässään kirjoituksessa hän kuvasi, miten nämä lainsäädännön muutokset olivat vaikuttaneet Joroisissa kahvinjuonnin yleistymiseen.

Kahwin juontija, oli tapana Joroisissa, muutamilla isäntä perheillä, ja Herras wäjillä, wiinan keittämisen aikanakin, juotawana, wiinan kansa: wan oli paljon, mökkiläisijä, ja lienee ollut tilallisijakin, joilla ei ollut taloudessansa, kahwi pannuwa, eikä muita, juonti astijoita; niitä oli alussa wan, käsi töiden tekijöillä, mestäri elämän arwona. Maa kauppain tultuwa, tuli kahwin juonti tapa, yleiseksi tawaksi, kaikille perheille, loiswäjelle; ja palwelijoillenkin, itsellänsä pitää, eri, ja lisä, kahwin juonti. Siihen tapaan ruwenneissa, työn tekijöissä, oli monta, jotka lapsuudessa, usein ei sattunut kahwija maistamaankaan, kuin wan harwoin, palowiinaa: niillä oli tottumattomat sisukset, ja ruoka maha, kahwi juomaan; muutamija tuli alku ajalla, lihawan näköiseksi pöhelöksi, kalwakoituneelle naamalle; muutamat alkoi kuihtuwa, laiha näköisiksi, nykiwiksi; [––]

Suomalaisten kokemista sodista kirjoittaessaan Kustaa kertoi perheessään säilyneen muistitiedon Suomen sodan (1808–1809) ajalta. Silloin Joroisissakin oli taisteltu, mutta yksi venäläinen sotilas oli myös poikennut Braskien kotitorpassa, ja Kustaan isoisä Kustaa Brask (1751–1810) oli antanut hänelle ruokaa.

Tämän wuosi sadan, ensimäisen kymmenen lopulla ollutta wenäjän sotaa, mainitaan Joroisissa: Wiimeinen sota; Wenäläisen tulo, maahan; Wenäjän walta. Silloin on Joroisissa, sota joukolla, wastusteltuna, kulkewata sota joukkowa, Talwella, sodan alkaessa; wenäjän Jalkawäki, on kulkenut, Kerisalon kylän läwitse pidettywä, Talwi tietä; [–] Siinä joukossa kulkewija, wenäjän sota miehijä, muuwan oli saanut poikenneeksi käymaan, isämme isän, mökkiin, jossa wielä minä asun, Ukko antanut oli syödä kansansa, wenäjän sota miehen, leipää, ja keittowa; sotamies oli syötywänsä, ruuwan edestä kiitellyt, nöyrillä, wenäläis kiitto liikunnoilla, ja sanoilla. [10]

Kustaa allekirjoitti kirjoituksensa yleensä ruotsinkielisellä etunimellään Gustaf Fredrik tai lyhenteellä G. F. Hänen muistetaan kuitenkin vierastaneen "ähvää ja levveetä peetä" ja pyytäneen jo Joroisten kirkkoherra Karl Lillströmin aikana (1852–1869), että hänen nimensä olisi voitu suomentaa, ilmeisesti muotoon Kustaa Reetrik Rask. Kirkkoherra oli kuitenkin vastannut, että "mitä sitä lyhyttä nimeä enää lyhentämään". [11] Kun Joroistenkin kirkonkirjat sitten lopulta käännettiin suomeksi vuonna 1890, Kustaan nimi kirjattiin niihin muotoon Kustaa Freedrik Brask [12]. Aivan viimeisiä kirjeitään SKS:lle tämä "ähvää" vierastanut mutta pilkkujen käyttöön mieltynyt kirjoittaja allekirjoitti nimellä Gusta, Fredrik, Brask. [13]

Kustaa Braskin käsikirjoitukset ehtivät olla SKS:n arkistossa kymmeniä vuosia niin, ettei niiden sisältöä käsitelty tutkimuksessa juuri lainkaan. Oma maa -tietokirjaan vuonna 1922 kirjoittanut A. R. Niemi tosin mainitsi Kustaan yhtenä aikakautensa aktiivisimmista kansanperinteen kerääjistä [14]. Kustaan veljen Niilo Fabianin pojanpoika, everstiluutnantti Niilo Brask (1919–2018) tutustui Kustaan käsikirjoituksiin yhdessä Kari Lousan ja Aila Hautasen kanssa ja laati Kustaan elämänvaiheista ja hänen tekstiensä aihepiireistä yhteenvedon nimellä Torppari, kansanrunouden kerääjä Gustav Fredrik Brask ja hänen kirjoituksensa Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistossa. Niilo Brask laati selvityksensä yksityiseen käyttöön, mutta yksi sen kopioista on kuitenkin nykyisin luettavissa SKS:n arkistossa osana Kustaa Braskin kokoelmaa. [15]

Kustaa Braskin kirjoitukset ovat päässeet tieteellisen tutkimuksen kohteiksi vasta omana aikanamme. Tärkein Kustaata ja hänen tuotantoaan käsittelevä esitys on Kaisa Kaurasen ja Maria Virtasen vuonna 2010 julkaisema artikkeli Sivistyksen ihanne torppari Kustaa Braskin elämässä ja teksteissä. Artikkelissa on 32 sivua, ja se kannattaa ehdottomasti lukea, jos Kustaa Braskin elämäntyö herättää kiinnostusta [16]. Kaisa Kauranen julkaisi vuonna 2013 myös englanninkielisen Kustaata käsittelevän artikkelin nimellä Odd man out? – the self-educated philosopher and his social analyses of 19-century Finland [17] sekä lyhyemmän artikkelin Torppari Kustaa Brask – maaseutukirjeenvaihtaja Joroisista SKS:n teoksessa Kynällä kyntäjät [18]. Helsingin Sanomat esitteli tämän teoksen seuraavana vuonna ja nosti siinä yhteydessä Kustaan yhdeksi esimerkiksi aikakautensa kansankirjoittajista. Kustaasta kerrottiin 2010-luvun alussa myös Joroisten alueen lehdissä [19].

Braskin suvun viljelemä torppa lunastettiin aikanaan itsenäiseksi tilaksi. Sen maakirjanimeksi tuli Hietala, mutta kutsumanimeksi Rantala.

Kustaan veli Robert eli Roope Brask oli torppari ja myöhemmin talollinen Rantasalmen Tiemassaarella, ja hänen maanviljelyksestään ja hänen perheensä allekirjoituksista Suuressa Adressissa kerron tarkemmin täällä. Roope Brask oli isoäitini äidin isä.

Viitteet:

[1] SKS / Kuva-arkisto, G.F. Brask. Tämä ainoa tunnettu kuva Kustaa Fredrik Braskista on otettu 1890-luvun puolimaissa, jolloin Brask oli noin 65-vuotias. Kuva on säilynyt suvun piirissä ja digitoitu SKS:n toimesta. Se on julkaistu tässä blogissa SKS:n luvalla.

[2] Kauranen, Kaisa & Virtanen, Maria: Sivistyksen ihanne torppari Kustaa Braskin elämässä ja teksteissä. Teoksessa Lukeva ja kirjoittava työläinen (Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura 2010), s. 52–53.

[3] Kauranen & Virtanen 2010, s. 54.

[4] Brask, Niilo: Torppari, kansanrunouden kerääjä Gustav Fredrik Brask ja hänen kirjoituksensa Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistossa (Pirkkala 2001), s. 6.

[5] Viikki, Raimo & Härkönen, Reima: Joroisten historia II (Joroisten kunta 2017), s. 470.

[6] Suomen Julkisia Sanomia, 18.10.1858, s. 2.

[7] Wikipedia: Comet Donati.

[8] Kauranen & Virtanen 2010, s. 55.

[9] Kauranen & Virtanen 2010, s. 49, 57.

[10] SKS, G.F. Braskin kokoelma B 175, Brask 68, Puheita Joroisissa tietoon tulleista, ja opettawaisista, Asijoista, ja tapauksista.

[11] Brask, Niilo 2001, s. 16.

[12] Joroinen, rippikirja 1890–1899, s. 283.

[13] SKS:n kirjeiden hajakokoelma, kirje 187:3:20, Gustaf Fredrik Braskin kirje SKS:lle 9.12.1904. Kuva kirjeestä on julkaistu tässä blogissa SKS:n luvalla.

[14] Niemi, A.R. Suomalaisen kansanrunouden keräys. Teoksessa Kaarle Krohn et al. (toim.): Oma maa, tietokirja Suomen kodeille 3 (WSOY 1922), s. 383.

[15] Brask, Niilo: Torppari, kansanrunouden kerääjä Gustav Fredrik Brask ja hänen kirjoituksensa Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistossa (1989, uudistettuna Pirkkalassa 2001). SKS:n arkistossa säilytetään myös nauhoitettua Niilo Braskin haastattelua.

[16] Kauranen, Kaisa & Virtanen, Maria: Sivistyksen ihanne torppari Kustaa Braskin elämässä ja teksteissä. Teoksessa Lukeva ja kirjoittava työläinen (Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura 2010)

[17] Kauranen, Kaisa: Odd man out? – the self-educated philosopher and his social analyses of 19-century Finland. Teoksessa Anna Kuismin & M. J. Driscoll (toim.): White field, black seeds – Nordic literary practises in the long nineteenth century (Finnish Literature Society 2013). Teos on julkaistu vuonna 2016 vapaasti luettavana sähköisenä versiona.

[18] Kauranen, Kaisa: Torppari Kustaa Brask – maaseutukirjeenvaihtaja Joroisista. Teoksessa Lea Laitinen & Kati Mikkola (toim.): Kynällä kyntäjät. Kansan kirjallistuminen 1800-luvun Suomessa (SKS 2013).

[19] Lyijypännän palat ei tahtonu piisata. Helsingin Sanomat 22.10.2014; Sivistys on sydämen asia, Warkauden Lehti 10.9.2011; Sivistyksen sanansaattaja, Joroisten Lehti 15.9.2011.

Taneli Häkkinen, Suomen sodan soturi Joroisista

Sotilas 1700-luvun univormussa. Historian kuvakokoelma,
Enckellin kokoelma, Museovirasto - Musketti.

Suomen sota käytiin vuosina 1808–1809, ja sen seurauksena Suomi liitettiin Venäjän keisarikuntaan.

Jokainen sota vaatii uhrinsa. Yksi Suomen sodassa menehtyneistä oli esi-isäni Taneli Häkkinen, sotilasnimeltään Daniel Roth, joka oli Savon rykmentin Juvan komppanian ruodun 85 sotilas Joroisista [1].

Sotilasrullien ikäarvioiden mukaan Taneli olisi syntynyt Joroisissa joskus vuosien 1763–1769 paikkeilla. Joroisten syntyneiden kirjoissa Häkkisiä ei kuitenkaan noihin aikoihin ole. Tanelin syntyperä ei ole selvinnyt aukottomasti arkistolähteiden avulla, mutta hänen jälkeläisilleen tehdyt DNA-testit ovat vahvistaneet, että hän polveutui Häkkilän kylän Taipaleen rusthollin suvusta. Seutu kuului aluksi Pieksämäkeen, sittemmin Haukivuoreen ja nykyisin Mikkeliin. Taneli syntyi 18.6.1765 Lauri Häkkisen ja Anna Moilasen poikana ja jäi pienenä orvoksi. Myös hänen vanhempi veljensä Lauri ryhtyi sotilaaksi Joroisissa [E].

Taneli Häkkinen sai täydennysmieheksi tultuaan jossakin vaiheessa hänen omasta nimestään muotoillun sotilasnimen Hägg, mutta kun hänet otettiin ruotuun vakinaiseksi sotilaaksi, nimi muutettiin muotoon Roth. Ruotsin vallan aikaisessa sotaväessä kaikilla sotilailla tuli olla ruotsinkielinen sukunimi. Läntisessä Suomessa sotilasnimi olikin tavallisesti ensimmäinen sukunimi, joka miehellä oli koskaan ollut, ja se jäi suvun käyttöön pysyvästi [2].

Savolaisilla sotilailla oli kuitenkin aina jo vanha savolainen sukunimensä armeijaan tullessaan. Heillekin sotilasnimi tietysti annettiin, mutta se jäi harvoin pysyvästi suvun käyttöön. Tavallista oli, että alkuperäistä nimeä ja sotilasnimeä käytettiin kirkonkirjoissa rinnakkain, ja sotilaan jälkeläiset jatkoivat elämäänsä suvun vanhalla nimellä. Niinpä Tanelikin, jonka etunimi kirjoitettiin kaikkiin aikakauden kirjoihin ruotsinkielisessä muodossa "Daniel", oli kirkonkirjoissa Daniel Roth Häkkinen, ja hänen lapsensa olivat Häkkisiä.

Taneli ilmaantuu kirkonkirjoihin Joroisten Karjalaniemessä asuneena nostomiehenä vuonna 1787, jolloin hän solmi ensimmäisen avioliittonsa Maria Haikottaren kanssa [3]. He asuivat lasten syntyessä Katisenlahdessa. Maria kuoli keuhkotautiin helmikuussa 1803, jolloin perhe asui Kotkatlahdessa [4]. Kolme pientä lasta, Lauri, Taneli ja Hannu, jäivät silloin äidittömiksi.

Perhe mainitaan rippikirjoissa Kotkatlahden Engelsnäsissä vuosisadan vaihteessa [5] ja sittemmin Joroisniemen kylässä, jossa Taneli oli sotilastorpan asukkaana yhdessä toisen vaimonsa Maria Suhosen kanssa [6]. Maria eli Maija Suhonen oli torpparintytär Joroisten Järvikylästä, kun hänet vihittiin 4.12.1803 aiemmin samana vuonna leskeksi jääneen Tanelin kanssa [7]. Maria synnytti perheeseen kaksi lasta lisää, Juhon ja Maijan.

Täydennysmiehenä Taneli oli ainakin vuonna 1788 ruotujen 81 ja 82 yhteisenä varamiehenä, ja häntä kutsuttiin silloin vielä hänen omalla nimellään Häkkinen [8]. Myöhemmin hänestä tuli täydennysmies ruoduille 85 ja 86, ja hän sai ensimmäisen sotilasnimensä Hägg.

Täydennysmiesjärjestelmän avulla ruotutalot varautuivat siihen, että ruodun sotilas kaatuisi tai saisi eron palveluksesta: ilman täydennysmiestä vaarana oli, että joku ruotutalojen omasta väestä joutuisikin yhtäkkiä lähtemään ruodun sotilaaksi. Täydennysmiehistä tuli monissa tapauksissa myöhemmin varsinaisia sotilaita, ja niin kävi myös Tanelille, kun hänet pestattiin sotilaaksi ruotuun 85. Pääkatselmusrullan mukaan ruodussa aiemmin palvellut varusmestari Carl Fredrik Berg oli saanut eron 4.3.1799, ja nostomies Daniel, aiemmalta nimeltään Hägg ja nyt uudelta nimeltään Roth, oli otettu ruotuun sotilaaksi seuraavan kesäkuun 4. päivänä.

Ruotsin vallan aikaisia sotilasrullia on aiemmin päässyt Suomessa tutkimaan netin välityksellä Suomen sukuhistoriallisen yhdistyksen jäsensivuilta. Helmikuusta 2018 lähtien niitä on päässyt kuitenkin tutkimaan myös ilmaiseksi, kun Ruotsin valtio päätti poistaa maksumuurin Riksarkivetin digitoidusta aineistosta. Niinpä tuo vuoden 1801 pääkatselmusluettelokin on nyt kaikkien luettavissa täällä.



Katselmusluettelo kertoo, että ruodun 85 muodostivat yksi joroisniemeläinen ja kaksi katisenlahtelaista tilaa. Näiden talojen puolesta Daniel astui siis palvelukseen vuonna 1799.

Vuoden 1804 pääkatselmusluettelon mukaan Daniel oli syntynyt Joroisissa, oli 35-vuotias ja oli palvellut siihen mennessä 13 vuotta. Hänethän oli toki mainittu kirkonkirjoissa varamiehenä jo vuonna 1787 eli 17 vuotta aiemmin, mutta on hiukan epävarmaa, millä tavoin täydennysmiehenä oleminen kartutti palvelusvuosia. Katselmusluettelossa on merkintä myös Tanelin pituudesta: 5 jalkaa ja 8 tuumaa, nykymitoissa siis noin 168 senttiä [9].

Palkkaluetteloiden mukaan Taneli nosti viimeisen kerran sotilaan palkkansa vuonna 1807 [10]. Suomen sota syttyi keväällä 1808, ja liikekannallepanosta kuulutettiin kaikissa Suomen kirkoissa helmikuun 7. päivänä. Sota päättyi 17. syyskuuta 1809 solmittuun Haminan rauhaan, jossa Ruotsi menetti kaikki itäiset maakuntansa, osan Länsipohjaa ja Ahvenanmaan Venäjälle.

Joroisten seurakunnan pastori piirsi kirkonkirjaansa sodan jälkeen Tanelin kohdalle merkinnän död i fält, kuollut sotakentällä [11].

Pastori valitsi ehkä tietoisesti sanan "kuollut" sanan "kaatunut" sijasta, sillä Tanelin kuoleman yksityiskohdista ei ollut varmaa tietoa. Tämä käy ilmi vuoden 1810 pitäjänkokouksen pöytäkirjoista, tuolloin näet käsiteltiin kaikkien joroislaisten sankarivainajien jälkeensä jättämien leskien ja orpojen elatusta.

Danielin kohtaloa käsiteltäessä kokouksessa kuultiin luutnantti F. Hjelmmanin lausunto, jonka mukaan Daniel oli joutunut sodassa vangiksi, ja hänen oletettiin kuolleen, koska hän ei ollut vankeudesta palannut. Lesken Maria Suhosen kerrottiin jääneen nyt yksin heidän kahden yhteisen lapsensa kanssa; lisäksi perheeseen kuului useita lapsipuolia Tanelin edellisestä avioliitosta [12].

Muiden sodassa menehtyneiden joroislaisten sotilaiden kohtalosta kokouksessa saatiin tarkempiakin tietoja. Ruodun 80 sotamies Petter Pruth oli ammuttu kuoliaaksi Lintulahden taistelussa Keski-Suomen Kyyjärvellä ensimmäisen sotavuoden heinäkuussa, ja häntä oli jäänyt suremaan leski Anna Leena Wulff. Papisto käytti kirkonkirjassa hänestä nimeä Roth, mikä kukaties oli hänen vanha sukunimensä, mutta sotilasrullissa hän oli Prut.

Ruodun 86 sotilas Påhl Wäss, omaa sukuaan Paavo Pöntinen, oli luutnantin todistuksen mukaan menehtynyt vuonna 1808 Kellon sairaalassa ja jättänyt jälkeensä lesken Margareeta Häkkisen sekä kaksi alaikäistä lasta. Leski oli Tanelin Lauri-veljen tytär.

Lars Sko eli Lassi Väätäinen ruodusta 87 oli puolestaan joutunut Lintulahden taistelussa vangiksi, ja hänet oli tämän sotavankeuden aikana tapettu Hämeenlinnassa. Häneltä jäi leski Anna Kaisa Hyvönen ja kolme lasta.

Kaikkiaan kokouksessa käytiin läpi kahdenkymmenen sodassa kaatuneen joroislaisen sotilaan ja hänen omaistensa tilanne.

Asian käsittelyn lopuksi seurakunta vetosi nyt suomalaisten uuteen korkeimpaan johtajaan, Venäjän keisariin, että tämä armollisesti soisi taloudellista turvaa näiden urheiden sotilaiden jälkeensä jättämille perheille [13].

Näin tapahtuikin, sillä leskeksi jäänyt Maija mainitaan kirjoissa sen jälkeen sotilaan leskenä ja eläkeläisenä, joka nautti eläkettä sekä itselleen että lapsilleen. Kun yksitoista vuotta oli kulunut, hän muutti omien lastensa Maijan ja Juhon kanssa vuonna 1821 Rantasalmen puolelle Haapataipale 3:n maille. [14].

Maija asui aluksi Haapataipaleella itsellisenä [15]. Sittemmin hän muutti yhdessä Juho Mähönen -nimisen miehen kanssa Kammolan kantatilan eli Haapataipale 4:n maille, mutta heitä ei kuitenkaan vihitty avioliittoon [16]. Avoliitossa eläminen oli tuon ajan Savossa vielä harvinaista.

On kuitenkin mahdollista, että epätietoisuus Tanelin kohtalosta esti Maijaa solmimasta uutta avioliittoa. Periaatteessa uuden avioliiton solminutta saattoivat joskus uhata syytteet kaksinnaimisesta, jos edellinen puoliso palasi sittenkin hengissä kotiin. Joroisten pastori oli kuitenkin muuttokirjassaan todistanut Maijan olevan vapaa solmimaan uuden avioliiton, niin pian kuin vain perunkirjoitus miesvainajan jälkeen olisi tehty [17].

Elämänsä viimeiset ajat Maija asui Kammolan kantatilan sillä tilaosalla, jonne hänen tyttärensä Maija oli mennyt miniäksi avioiduttuaan Paavo Paunosen kanssa [18]. Paavon ja tytär-Maijan tilaosa itsenäistyi Kammolasta isojaossa, jolloin se sai oman rekisterinumeronsa Haapataipale 7 ja nimen Ukonranta. Äiti-Maija ja hänen eläkkeensä muistettiin mainita vielä vuoden 1830 henkikirjassa, vaikka hän olikin 56-vuotiaana jo korkean ikänsä ansiosta vapautettu henkirahasta [19]. Kolme vuotta myöhemmin lavantauti vei hänet [20].

Maijan ja Paavon perheeseen syntyi yhdeksän lasta, joista yksi oli Ulrika eli Ulla. Hän oli aikanaan piikana Mikko Erosen talossa Osikonmäessä ja tutustui siellä renkinä olleeseen Olli Auviseen. Isoäitini ei ollut koskaan tavannut näitä isovanhempiaan, mutta hän kertoi meille lapsenlapsille, että hänen ukkinsa ja mumminsa olivat olleet "Olli ja Ulli".


Viitteet:


[1] Savon rykmentti: Väinö Holopaisen www-sivut

[E] EDIT 11.3.2018: Kun olin julkaissut tämän blogin ensimmäisen version 10.3.2018 Etelä-Savolaisten sukujen sukujen fb-ryhmässä, Eeva Häkkinen kertoi siellä, että hän oli etsinyt Taneli Häkkiselle vuosien ajan paikkaa Häkkisten sukupuussa, kunnes todennäköisimmältä näyttänyt yhteys oli lopulta vahvistunut vuonna 2017 tehtyjen dna-testien avulla. Hän kuvasi Tanelin lapsuudenperhettä seuraavasti: Veljesten isä Lauri Laurinpoika Häkkinen muutti perheineen Haukivuoren kylän numerolle 1, mutta sekä hän, että vaimonsa kuolivat "Turun kuumeeseen" pari vuotta myöhemmin kaikkien elossa olleiden lasten jäädessä alaikäisiksi. Tämä selittää lapsikatraan hajoamisen ja vaikeutti tutkimusta. – Tanelin kastemerkintä on siis täällä: Pieksämäen seurakunta, syntyneet 1765
[2] Mikkonen, Pirjo: Mitä ruotusotamiesrullat kertovat nimistöntutkijalle: Suomen ruotusotamiesten lisänimistä
[3] Joroisten seurakunta, vihityt 1787[4] Joroisten seurakunta, kuolleet 1803[5] Joroisten seurakunta, pääkirja 1795–1805,159[6] Joroisten seurakunta, pääkirja 1795–1805,52
[7] Joroisten seurakunta, vihityt 1803
[8] Savon ja Savonlinnan läänin jalkaväkirykmentti, luetteloita 1742–1796, täydennysmiesten katselmus Sulkava 25.9.1788

[9] Krigsarkivet, Ruotsi: Generalmönsterrullor, SE/KrA/0023/0/1046 (1801-1804), Savon ja Savonlinnan läänin jalkaväkirykmentti:
Pääkatselmusluettelo 1801, Juvan komppania, ruotu 85
Pääkatselmusluettelo 1804, Juvan komppania, ruotu 85
[10] SSHY, jäsensivut, Savon ja Savonlinnan läänin jalkaväkirykmentti, luetteloita 1786–1830, Juvan komppanian palkkaluettelo 1807
[11] Joroisten seurakunta, pääkirja 1808–1823,62
[12] Joroisten seurakunta, Pitäjän- ja kirkonkokousten pöytäkirjat 1757–1824 (II Ca 1), Joroisten pitäjänkokous 29.7.1810
[13] Joroisten seurakunta, Pitäjän- ja kirkonkokousten pöytäkirjat 1757–1824 (II Ca 1), Joroisten pitäjänkokous 29.7.1810
[14] Joroisten seurakunta, seurakunnasta poismuuttaneet 1821
[15] Rantasalmen srk, pääkirja I 1812–1822,93 ja sivu 94 ja pääkirja I 1823–1836,135
[16] Rantasalmen seurakunta, pääkirja I 1823–1836,142
[17] Rantasalmen seurakunta, saapuneet muuttokirjat 1817–1825, Maria Suhoin.
[18] Rantasalmen seurakunta, pääkirja I 1823–1836, 140
[19] Kuopion läänin henkikirja 1830, Rantasalmi, sivu 1551.
[20] Rantasalmen seurakunta, kuolleet ja haudatut 1833.