perjantai 31. elokuuta 2018

Torpparin arkea ja juhlaa 1700-luvun Heinävedellä

Ruokoveden alueen torpparisasutusta 1700-luvun lopussa. Kartan tiedot viitteessä 11.

Heinäkuussa 1730 Rantasalmen seurakunnan pastori vihki Torvelansalmessa asuneen Sihvo Jääskeläisen [Geni] ja Timonmäessä asuneen Anna Piirattaren keskenään avioliittoon [1]. Heidän kotiseutunsa olivat siihen aikaan Rantasalmen pitäjän pohjoisia takamaita. Itsenäisiä tiloja tällä seudulla oli vähän: pääasiassa seudut kuuluivat nykyisen Rantasalmen alueella asuneille talollisille, jotka käyttivät näitä salopalstojaan terva-, kaski- ja niittymaina ja antoivat niitä torppareiden ja lampuotien viljeltäviksi. Torppareita niin Jääskeläiset kuin Piiraisetkin olivat.

Sihvon sukunimi kertoi siitä, mistä hänen sukunsa oli alun perin kotoisin. Etelä-Karjalan Jääskestä oli siirtynyt aikojen kuluessa Jääskeläisten lisäksi muitakin sukuja näille Savon kaskimaille ja kalavesille. Jääskeläisen nimekseen ottaneet eivät ehkä olleet kaikki sukuakaan keskenään, ainakin Jääskeläisten sukuseura kertoo alustavien DNA-tutkimusten viittaavan keskenään hyvin erilaisiinkin geneettisiin isälinjoihin suvun piirissä [2].

Sihvon etunimen täsmällisestä muodosta emme voi olla varmoja. Virallisiin papereihin se kirjattiin ruotsinkielisessä muodossa Sigfrid, mutta sitä nimenkantaja osasi tuskin itsekään lausua. Sigfridin ehkä tavallisin suomenkielinen versio oli entisajan Suomessa Sipi, joka näkyy edelleen lukuisissa Sipilä-nimisissä taloissa ja suvuissa. Savossa Sigfridit ovat kuitenkin olleet nähtävästi usein myös Sihvoja, koska Itä-Suomesta tunnetaan vanha Sihvosten suku.

Kun Sihvo ja Anna olivat olleet vuoden päivät naimisissa, perheeseen syntyi esikoistytär Tiina [3]. Kastekirjojen mukaan he asuivat silloin ja koko 1730-luvun ajan Torvelansalmessa. 1740-luvun alusta lähtien heidän kotipaikakseen merkittiin Timonmäki.

Puolentoista vuoden avioliiton jälkeen Sihvo joutui riitoihin appensa, torppari Antti Piiraisen kanssa. Kumpikin heistä haastoi toisensa käräjiin: Sihvo syytti appeaan siitä, että tämä ei ollut maksanut hänelle kuulunutta palkkaa, ja Antti puolestaan syytti vävyään tottelemattomuudesta. Asia otettiin käsittelyyn Rantasalmen talvikäräjillä tammikuussa 1732. Antti ja Sihvo olivat kuitenkin ehtineet sopia riitansa ennen käräjiä, eikä oikeuden tarvinnut siihen enää puuttua [4].

Sihvo ja Anna saivat yhteensä yhdeksän lasta. Heistä vuonna 1744 syntynyt äidin kaima Anna oli viimeinen Rantasalmella syntynyt. Sen jälkeen näistä Rantasalmen pohjoisista takamaista muodostettiin uusi Heinäveden kappeliseurakunta, ja perheen nuorimmat lapset syntyivät heinävetisinä. Ensimmäinen Heinäveden papin kastama lapsi oli toukokuussa 1747 syntynyt Maria. Kun Heinäveden kirkko valmistui, perhe alkoi käydä jumalanpalveluksissa siellä, eikä heidän enää tarvinnut kulkea Rantasalmelle. [5].

Synnytettyään yhdeksän lasta Anna kuoli polttotautiin 43-vuotiaana huhtikuun lopussa 1754 [6]. Sihvolta kului noin vuosi aikaa uuden emännän etsimiseen, ja kesäkuussa 1755 hän valmistautui menemään naimisiin uuden Annan, 25-vuotiaan koivumäkeläisen Anna Ikäheimottaren kanssa.

Ennen vihkimistä piti kuitenkin tehdä hiukan paperitöitä. Ruotsin valtakunnan vuonna 1734 säädetyssä uudessa laissa oli määrätty, että kuolemantapausten jälkeen piti aina laatia perunkirjoitus vainajan jäämistöstä [7]. Papit eivät saaneet vihkiä leskeä uuteen avioliittoon, ennen kuin vainajan omaisuus oli kirjattu perukirjaan ja tämän lapsille kuuluva perintöosuus oli turvattu.

Niinpä Heinävedelläkin laadittiin nyt ruotsinkielinen perukirja torpan omaisuudesta samana päivänä, kun Sihvo ja Anna solmivat avioliittonsa [8]. Asiakirja laadittiin perheen ensimmäisen sarjan lasten Tiinan, Antin, Liisan, Sihvon, Annan, Marian ja Kaisan tulevaisuuden turvaksi; kaksi lapsista oli siihen mennessä jo kuollut. Rantasalmen kirkkoherra Georg Helsingius [9] vahvisti perukirjan allekirjoituksellaan, mutta edes hän ei tiennyt ruotsinkielistä nimitystä aivan kaikille torpan esineille. Tavallisen lehmänkellon kääntäminen vielä onnistui, mutta sen jälkeen toimitusmiehille näytetty poronkello oli pakko kirjata pöytäkirjaan vain nimellä "så kallad Poro Kello". Samoin kävi liinavaatteisiin kuuluneelle hurstille.

Torpan esineistöön kuului lisäksi mm. hopeinen risku, kuparikattila, kaksi rautapataa, joista isompi oli 10 ja pienempi 5 kannun vetoinen, 5 kirvestä ja 5 viikatetta, vesuri, kaksi lasipulloa, puuastioita, höyhentyyny, käsikivet, vene ja seitsemän rysää. Koska omaa tilaa ei ollut, pesän arvokkain omaisuus muodostui kotieläimistä. Peltotöiden korvaamaton apu oli viisivuotias tamma, ja lehmiä oli peräti viisi. Tuo merkintä on kyllä hivenen epäilyttävä, sillä viisi lehmää oli 1700-luvun savolaiselle torpparille tavattoman suuri karja. Torppareiden karjaveroluetteloihin rantasalmelaisten torppareiden varallisuudeksi merkittiin tuohon aikaan yleensä aina yksi hevonen, yksi tai kaksi lehmää ja korkeintaan 16 kapanalaa omaa viljelystä [10], mutta voihan olla, että osa lehmistä saattoi joskus vahingossa unohtua myös laitumelle silloin, kun niitä verokarhua varten laskettiin.

Saattaa myös olla, että Sihvo pääsi hyötymään taloudellisesti vuonna 1743 solmitusta Turun rauhasta. Tuolloinhan Savonlinnan kaupunki ja sen ympäristö – myös siivu Rantasalmea – liitettiin Venäjän keisarikuntaan. Raja vedettiin paikallisista maanomistusoloista piittaamatta, ja monissakin tapauksissa kävi niin, että rantasalmelainen tai sääminkiläinen tila päätyi Venäjälle, mutta sen heinäveteläiset erämaat jäivät Ruotsiin. Näin kävi myös Timonmäelle, jota kuvattiin Rantasalmesta ja Heinävedestä laaditussa 1700-luvun lopun kartassa sanoin "Ryska ägor", venäläisten omistuksia [11]. Omistajat olivat tietysti suomalaisia, mutta kun heistä oli tullut Venäjän alamaisia, heidän ei ehkä ollut aina niin helppoa vaatia rajan toisella puolen asuneita torppareitaan possakkaan. Sihvoa on myös varsin vaikeaa löytää aikakauden henkikirjoista. 1750-luvun alussa tämän niminen torppari kyllä vilahtaa hetken erään Pölkynniemeläisen tilan mailla, mutta kyseessä on ehkä Sihvon kaima, koska hänen isäntänsä asuivat Ruotsin puolella.

Valtakunnanrajan tuoma ongelma poistui vuonna 1809, kun koko Suomi liitettiin Venäjään. Sen jälkeen toimitettiin myös isojako, jossa heinäveteläiset tilat itsenäistyivät ja Heinävedelle perustettiin omia maakirjakyliä, jolloin yhteydet rantasalmelaisiin maanomistajiin jäivät suurimmaksi osaksi historiaan.

Sihvo merkitsi perukirjaan puumerkkinsä S.I., ja siihen oli tarkoitus saada myös pojista vanhemman, tuolloin 19-vuotiaan Antin puumerkki hänen omasta ja sisarustensa puolesta, mutta se on jäänyt häneltä jostakin syystä kirjoittamatta. Allekirjoituspaikkana oli "Heinävesi eli Hasumäki" – uudesta kappeliseurakunnasta käytettiin aluksi molempia nimityksiä. Allekirjoituspäivä ja hääpäivä oli sunnuntai 22.6.1755 [12]. Se olikin varmasti mukava päivä hääjuhlalle, kun pyhäpäivää seurasivat heti seuraavan viikon alussa vielä juhannusaatto ja juhannuspäivä.



Jääskeläisten torpan uusi emäntä synnytti perheeseen vielä neljä lasta: Riitan, Kaisan, Tuomaksen ja Annan. Se, että myöhemmin syntyneistä lapsista tehtiin aiemmin kuolleiden sisarusten kaimoja, oli erittäin tavallista, mutta tässä tapauksessa ainakin nuoremman Kaisan syntyessä hänen siskopuolensa Kaisa oli edelleen elossa, mikä oli puolestaan hyvin harvinaista. Vanhempi Kaisa solmi aikanaan avioliiton samassa kylässä asuneen torppari Jaakko Väänäsen kanssa [13], ja he ovat omia esivanhempiani isänäitini puolelta. Nuorempi Kaisa puolestaan asui sittemmin torppari Niilo Härkäsen vaimona Ihamaniemessä [14], isänisäni esivanhempien Asikaisten mailla. Ilmeisesti kynnys saman etunimen uusiokäyttöön oli matalampi, kun lapsilla oli kuitenkin eri äiti.

Sihvo eli tuon ajan mittapuulla korkeaan ikään, ja kuoli haudattujen kirjan mukaan vasta 75-vuotiaana toukokuussa 1774 [15]. Ikä perustui rippikirjojen arvioon siitä, että hän olisi ollut 51-vuotias Heinäveden ensimmäistä rippikirjaa laadittaessa ja olisi näin ollen syntynyt vuonna 1699. Voi kuitenkin olla, että arvio oli hiukan liian aikainen, sillä Ruokovedellä, kuten näitä seutuja vanhoissa kirjoissa myös nimitettiin, oli syntynyt Sihvo-niminen poika Sihvo Jääskeläiselle ja Riitta Salliselle tammikuussa 1706 [16]. Hän saattoi olla juuri tämä Sihvo – tai sitten vaikkapa hänen täyskaimansa, joka asui samoihin aikoihin Hasumäessä. Samasta suvusta on hyvin todennäköisesti kuitenkin kyse.

Viitteet:

[1] Rantasalmen seurakunta, vihityt 1730
[2] Jääskeläisten sukuseuran www-sivut, Jääskeläisten sukuseuran DNA-projekti, 23.4.2018 
[3] Rantasalmen seurakunta, kastetut 1731
[4] Pien-Savon tuomiokunta, Rantasalmen talvikäräjät 1732, s. 17.
[5] Heinäveden seurakunta, rippikirja 1751–1760, s. 72.
[6] Heinäveden seurakunta, kuolleet 1754
[7] Vuoden 1734 laki, Perintökaari, luku 9, §1.
[8] Heinäveden seurakunta, perukirjat 1750–1800, Sigfrid Jäskeläin 22.6.1755
[9] Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Georg Helsingius. Verkkojulkaisu 2005. Luettu 31.8.2018.
[10] Savonlinnan ja Kymenkartanon läänin läänintili, vuoden 1754 tositekirja (8851), torpparien ja itsellisten karjavero Rantasalmella, s. 3617
[11] KA Maanmittaushallituksen kartat, Geographisk Charta öfwer Randasalmi Sokn samt Heinävesi Capell i Nedre Safwolax Härad och Cuopio Län
[12] Yliopiston almanakat, vuoden 1755 kesäkuun almanakka
[13] Heinäveden seurakunta, rippikirja 1771–1774, Timonmäki
[14] Heinäveden seurakunta, rippikirja 1790–1795, s. 56
[15] Heinäveden seurakunta, kuolleet 1774
[16] Rantasalmen seurakunta, syntyneet 1706

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti