Itäsuomalaisen äitilinjamme H45a muinaiset juuret

Kuvassa on äidinäidinäitini Olga Maria Auvinen, os. Brask. Hän syntyi Rantasalmen Tiemassaarella vuonna 1881 ja kuoli samassa kylässä sotavuonna 1942.

Vaikka Olga on ollut kuolleena jo kohta 80 vuoden ajan, nykyaikaisten tutkimusmenetelmien avulla tiedetään, että hänen solujensa mitokondriot olivat suurella varmuudella tyyppiä H45a. Tämä tulos nimittäin saatiin äskettäin tätini tekemästä geenitestistä. Ihminen perii mitokondrionsa normaalisti aina äidiltään, eli Olgan mitokondriot ovat kopioituneet kaikille hänen lapsilleen, hänen tytärtensä lapsille, tyttärentytärtensä lapsille ja niin edelleen, eli myös tädilleni ja minulle.

Olgan äitilinjaa voidaan seurata jonkin matkaa taaksepäin arkistolähteistä. Hänen äitinsä oli Tiemassaarella syntynyt Hilda Maria Siljander (1855–1921), jonka äiti Loviisa Oksman oli syntynyt vuonna 1831 Leppävirralla talollinen Juhana Oxmanin ja tämän vaimon Anna Tuomaisen (1792–1848) tyttärenä. Juhana Oxman kävi syksyllä 15.10.1847 Kuopiossa allekirjoittamassa kauppakirjan, jolla hän osti Rantasalmen Tiemassaaren kylästä Kuivaharjun ja Lajunniemen tilat kokonaan sekä vielä puolet Pirskalan tilasta [1]. Hän ei kuitenkaan ehtinyt itse muuttaa näille tiluksille ennen kuolemaansa. Tiemassaarelle muuttivat vain orvoiksi jääneet perheen aikuiset lapset, muun muassa Loviisa. 

Juhanan puolison Anna Tuomaisen äiti oli puolestaan koko ikänsä Leppävirralla asunut Anna Soininen (1771–1848), joka kuoli maaliskuussa 1848, pari viikkoa tyttärensä kuoleman jälkeen. Annan äiti Maria Räsätär oli puolestaan syntynyt noin vuonna 1752, ja hän oli leppävirtalainen sotilaan tytär, kun hänet vihittiin Olli Soinisen kanssa vuonna 1771. Maria kuoli 24-vuotiaana perheenäitinä Leppävirran Saamaisten kylässä vuonna 1776, ja hänen jälkeensä tehty perukirja on säilynyt täällä [2].

Marian jälkeen lähteet käyvät sen verran epävarmoiksi, että äitilinjan historiaa on parempi lähteä seuraamaan DNA-testin avulla. FTDNA:ssa tehty testi löysi tädilleni kaikkiaan 32 äitilinjaista geeniserkkua, joiden mitokondriot olivat täsmälleen samanlaiset, ja lisäksi muutamia kymmeniä sellaisia, jotka erosivat meidän sukuhaaramme tyypistä 1–3 mutaation verran. Varsin monet heistä olivat kotoisin meidän sukuhaaramme tavoin Itä-Suomesta.

Antti Järvenpään kesällä 2018 kokoamasta tilastosta [3] käy ilmi, että haploryhmä H45a on Suomessa tosiaankin selvästi itäsuomalaisesti painottunut. Tilastossa tämän ryhmän vanhimmat ilmoitetut esiäidit ovat olleet kotoisin seuraavista maakunnista:

• Pohjois-Karjala 17%

• Keski-Suomi 13%

• Ylä-Savo 13%

• Kainuu 9%

• Savo 9%

• Lappi 9%

• Päijät-Häme 9%

• Karjalan kannas 4%

• Laatokan Karjala 4%

• Pohjois-Pohjanmaa 4%

• Keski-Pohjanmaa 4%

• Varsinais-Suomi 4%

Vaikka aineisto on vielä pieni, siitä käy kuitenkin selvästi ilmi, että äitilinjaiset geeniserkkumme ovat asuneet erityisesti Savossa ja niin sanotun savolaisekspansion tuloalueilla Pohjois-Karjalassa, Keski-Suomessa ja Kainuussa. Voimme arvella, että koko ryhmä polveutuu yhdestä ainosta esiäidistä, joka on joko tullut maahamme tai jossa tämä mutaatio on syntynyt viimeistään savolaisekspansion aikaan 1500–1600-luvuilla. Meidän leppävirtalainen sukuhaaramme sopii tähän kuvioon oikein hyvin.

Mutta mistä ilmansuunnasta tällaisia mitokondrioita soluissaan kantanut esiäiti olisi sitten voinut tulla maahamme? Sen selvittämiseksi pitää tutkailla hetki sitä, mitä ihmiskunnan muinaisuudesta yleensä tiedetään. DNA-tutkimukseen perustuva käsitys ihmiskunnan esihistoriasta on juuri nyt tarkentumassa vauhdilla, kun useita näytteitä muinaisista vainajista on päästy tutkimaan – varsinkin vuodesta 2016 alkaen, kun tekniikka on kehittynyt. Käsitykset ihmiskunnan esihistoriasta ovat muuttuneet perin pohjin aivan äskettäin, ja muuttuvat jatkossa varmasti vielä lisää.

Kaikkien maailman ihmisten äitilinjojen yhteinen esiäiti eli "Mitokondrio-Eeva" eli nykyisen käsityksen mukaan itäisessä Afrikassa noin 120 000 vuotta sitten. Hänen aikanaan ja ennen häntä eli kyllä paljon muitakin naisia, ja meidän solujemme autosomaalikromosomeissa on DNA:ta, jonka osalta kaukaisimmat yhteiset esivanhemmat ovat vielä paljon kauempana. Tähän mennessä ihmiskunnasta löytyneet suorat äitilinjat ovat kuitenkin kaikki tämän Eevan jälkeläisiä [4].

Eevan äitilinjasta muodostui sittemmin useita erilaisia mitokondrioiden haplotyyppejä. Meidän esiäitimme tulivat Afrikasta Euroopan puolelle noin 50 000 vuotta sitten todennäköisesti Lähi-idän kautta, ja kuuluivat silloin haploryhmään N. Siitä kehittyivät myöhemmissä esiäideissämme edelleen ryhmät R ja R0, josta syntyi ryhmä HV ja siitä lopulta ryhmä H. Haplotyyppi H syntyi jo ennen jääkauden laajinta vaihetta noin 25 000–30 000 vuotta sitten, ehkä Balkanilla tai muualla koillisen Välimeren alueella [5].

Jääkauden aikana silloiset eurooppalaiset vetäytyivät refugioihin nykyisten Espanjan, Ranskan, Italian, Balkanin ja Ukrainan alueille, ja levittäytyivät jääkauden jälkeen taas pohjoisemmaksi sitä mukaa, kun se oli mahdollista. Vuosituhansien aikana syntyi yhä uusia väestöjä, jotka taas risteytyivät monin tavoin keskenään.

Lähes kaikki nykyiset eurooppalaiset ovat muodostuneet kolmen eri väestön risteytymänä. Ensin tulivat vanhat kivikauden ja jääkauden eurooppalaiset jo kymmeniä tuhansia vuosia sitten, sitten noin 8000–7000 vuotta sitten erityisesti Turkin ja Syyrian rajoilta lähteneet uudisasukkaat, jotka toivat tullessaan maanviljelyksen joka puolelle Eurooppaa, ja lopulta Itä-Euroopan aroilta tulleet jamnakulttuuria edustaneet ratsastajat, jotka noin 4000 vuotta sitten levittäytyivät kaikkialle Eurooppaan ja toivat tullessaan hevosen, metalliset työkalut, pyörän ja todennäköisesti myös indoeurooppalaiset kielet. Jamnojen kansainvaelluksen alkuvaiheessa levisi ns. kellopikarikulttuuri, joka on saanut nimensä käyttämästään keramiikasta. Tästä monivaiheisesta eurooppalaisten syntyprosessista on ruotsalainen tiedetoimittaja Karin Bojs kirjoittanut hyvän yleistajuisen esityksen [6].

Melkein kaikki eurooppalaiset voidaan siis muodostaa näistä kolmesta perusväestöstä. Tutkimuksessa, jossa Lazaridis et al. julkaisivat laskelmansa näiden lähtöväestöjen suhteellisista osuuksista nykyisissä eurooppalaisissa kansoissa, taulukoinnin ulkopuolelle jätettiin kuitenkin suomalaiset, venäläiset ja mordvalaiset, koska meihin on sekoittunut näiden kolmen väestön lisäksi myös siperialaista perimää [7]. Tämä koskee myös saamelaisia [8].

Tässä kymmeniä tuhansia vuosia kestäneessä kansainvaellusten myllerryksessä haploryhmä H on ehtinyt jakaantua noin 90 alaryhmään, joista monet ovat jakaantuneet sittemmin edelleen. Yksi näistä alaryhmistä on meidän ryhmämme H45a äitihaplo H45. Mitokondriaalisen DNA:n haploryhmille on laskettu todennäköiset iät, ja ne on julkaistu Beharin et al. julkaiseman artikkelin liitteessä vuonna 2012 [9]. Haplotyypin H45 on arvioitu syntyneen H:sta noin 9079 ± 4137.3 vuotta sitten. Se voi siis tarkoittaa mitä tahansa aikaa 4900 ja 13 200 vuoden väliltä.

Tarkemmin ei tiedetä, missä H45 olisi voinut syntyä, mutta Eupedian yhteenvedossa [5] arvellaan, että haploryhmä olisi ehkä syntynyt jo kivikauden vanhojen eurooppalaisten parissa, koska sitä ja sen alaryhmiä tavataan nykyisin vain Euroopassa. Tähän näyttäisi viittaavan myös ensimmäinen muinaisnäyte, josta haploryhmä H45 on löytynyt. Kyseinen vainaja löytyi pohjoisessa Espanjassa Burgosin kaupungin alueella sijaitsevasta hautakummusta. Tutkimuskohde tunnetaan kirjallisuudessa nimellä Arroyal I [10].

Tiedot tämän ja muiden samasta haudasta löytyneiden vainajien DNA:sta julkistettiin Olalden et al. tutkimuksessa kaksi vuotta sitten [11]. Kyseistä hautakumpua käytettiin ensin myöhäisellä neoliittisella kaudella noin v. 3300–2900 eKr noin 400 vuoden ajan. Sen jälkeen se hylättiin kalkoliittiselle ajalle asti, jolloin siihen tehtiin suuria muutoksia. Tämän jälkeen kumpuun tehtiin useita uusia hautauksia, ja kaikkein nuorimmat niistä liittyivät niin esineistönsä puolesta kuin myös vainajien geenien osalta jo kellopikarikulttuuriin ja todistivat idästä jamnakulttuurin mukana tulleista ihmisistä.

Haploryhmän H45 edustaja löytyi neoliittista kautta nuoremmasta, mutta kuitenkin kellopikarikulttuuria vanhemmasta vainajasta. Kyseessä oli vainaja, joka oli haudattu noin vuosina 2461–2210 eKr. ja jolle annettiin koodinimi I0460 [12]. Tästä sukulaisestamme oli säilynyt vain pääkallo, ja hän kuului samaan ryhmään vainajan I0459 kanssa. Tutkijat havaitsivat näiden vainajien olleen vielä läheistä sukua muinaisille länsieurooppalaisille väestöille, eikä heissä siis havaittu vielä itäisen aroväestön ja kellopikarikulttuurin edustajien geenejä, kuten nuorimmissa samasta haudasta löytyneissä vainajissa [13].

Voimme ehkä varovasti arvella, että tämän sukulaisemme esivanhemmat olivat aikanaan odottaneet jääkauden loppumista ehkäpä juuri Iberian refugiossa eli nykyisten Espanjan ja Ranskan alueilla. Kukaties nämä esiäitimme olivat myös vähintäänkin tietoisia kulttuureista, jotka loivat Lascaux'ssa ja muualla tällä seudulla olevat upeat jääkauden ajan maalaukset.

Haploryhmä H45 on säilynyt nykypäiviin asti. FTDNA:n ylläpitämässä H-tyypin yhteisessä projektissa [14] on tällä hetkellä yksi osallistuja, joka edustaa tyyppiä H45. Hänen esiäitinsä ovat asuneet ainakin 1700-luvulta lähtien juuri Espanjassa. Lisäksi FTDNA:n julkisessa haplopuussa mainitaan viisi juurihaploon H45 kuuluvaa henkilöä, joiden juuret ovat Irlannissa.

Äitihaplosta H45 syntynyt toinen tytärhaplo H45b esiintyy myös erityisesti Irlannissa ja Englannissa, joten se on ehkä syntynytkin juuri siellä. Se on todennäköisesti myös sisarhaploaan vanhempi, arvioiden mukaan 3851.7 ± 3338.7 vuotta. Se, että Espanjan ja Irlannin välillä näkyy geneettinen yhteys, ei ole mitenkään ihmeellistä. Tutkimusten mukaan jo neoliittisen kauden maanviljelijät olivat Iberiassa ja Brittein saarilla geneettisesti hyvin samanlaisia [11], ja myöhemmin myös kellopikarikulttuuri ja pronssikauden kauppa loivat yhteyksiä Iberian ja Brittein saarten välille. Ennen roomalaiskautta kelttiläisiä kieliä puhuttiin sekä Brittein saarilla että Espanjassa.

Kun jonkun H45-ryhmän naisen munasoluntuotannossa tapahtuivat sitten mutaatiot G9039A ja G12192A, syntyi meidän haplotyyppimme, jolle on annettu nimi H45a. Ryhmän H45a iäksi on arvioitu 1510.6 ± 2992.9 vuotta, eli sen matemaattiset keskihajontalukemat yltävät jo pitkälle tulevaisuuden puolelle. Ilmeisesti ryhmän koko on niin pieni, ettei ikää ole päästy vielä määrittämään tämän suuremmalla tarkkuudella.

Tyyppiä H45a tavataan siis nimenomaan Suomessa, joskin Ian Loganin tietokannassa [15] mainitaan yksi tämän haploryhmän edustaja myös Tanskassa. Yhden ihmisen perusteella on ennenaikaista tehdä johtopäätöksiä, mutta mahdollista on, että tyyppiä H45 edustanut esiäitimme olisi kulkeutunut esimerkiksi Irlannin seudulta Tanskan lähistölle, jossa olisi syntynyt mutaatio H45a, joka olisi edelleen kulkeutunut Karjalaan tai muualle Itä-Suomeen, josta se olisi sitten levinnyt edelleen savolaisekspansion mukana.

Toisaalta suomalaisten mt-haploryhmiä kartoittaneet Översti et al. löysivät suomalaisia käsittävästä tutkimusaineistostaan myös yhden tyyppiä H45 edustavan ihmisen [16]. Jälleen on ennenaikaista tehdä päätelmiä yhden ihmisen perusteella, mutta mahdollista voisi siis olla myös se, että juurihaplo H45 olisikin ehtinyt levitä jo tuhansia vuosia sitten eri puolille Eurooppaa, ja mutaatio H45a olisi syntynyt joko Itä-Suomessa tai etelämpänä itämerensuomalaisella alueella, ja sitten myöhemmin joku tätä tyyppiä edustanut nainen olisi vain sattumalta muuttanut pohjoismaiden sisäisen muuttoliikkeen myötä Tanskaan. Översti et al. eivät kuitenkaan liittäneet kumpaakaan ryhmistä H45 tai H45a siihen haploryhmien joukkoon, jota he pitivät erityisesti suomalaisena.

Koska tätini testissä löytyneet osumat olivat kuitenkin lähes kaikki suomalaisia, myös etäisyydellä GD3, on kuitenkin todennäköistä, että esiäitimme ovat asuneet itämerensuomalaisella alueella vähintään 1600 vuotta [17]. Tämä näyttäisi tulevan lähelle Beharin et al. laskemaa haploryhmän mahdollista ikää noin 1500 vuotta, mutta luvuissa on vielä paljon epävarmuutta.

Mahdollisuuksia on edelleen paljon, ja todennäköistä on, että teoriat haploryhmien H45, H45a  ja H45b liikkeistä tarkentuvat vielä aikanaan uusien löytöjen ja tutkimusten myötä. Uusia muinaislöytöjä ja niistä tunnistettuja haploryhmiä päivitetään mm. täällä olevaan karttaan; siitä voi aika ajoin käydä tutkimassa, olisiko sukulaisten hautoja löytynyt jostakin lisää. Keskustelua voi seurata myös FTDNA:n tätä haploryhmää varten perustetussa projektissa [18].

Ainakin omalla kohdallani näyttää siis pitävän paikkansa se usein esitetty periaate, että miehet ovat tulleet Suomeen idästä ja naiset lännestä; isälinjani päähaplotyyppi N on nimittäin syntynyt kymmeniä tuhansia vuosia sitten itäisessä Aasiassa. Isälinjastani kerron tarkemmin täällä.

Viitteet:

[1] Pien-Savon alinen tk, ilmoitusasiat 1848–1850 (KO b 14), Rantasalmi 4.4.1848, §15: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=45162783

[2] Leppävirran seurakunta, perukirjat 1777, Maria Räsätär

[3] http://antti.jarvenpaa.fidisk.fi/sukuhistoria/sukututkimus/suku/historia/mtdna/mtdna0001.html?fbclid=IwAR3jgrJ9zGGybZHivAWbw2Wb2z11-G4y2vjy4_bets9J1GYtnI-qBHso2gY Viitattu 14.2.2019.

[4] Reich, David: Keitä olemme ja miten päädyimme tähän. Muinais-DNA ja ihmisen menneisyyden uusi tiede, suom. Kimmo Pietiläinen. Terra Cognita 2018, s. 37–41.

[5] Eupedia: Haplogroup H (mtDNA). https://www.eupedia.com/europe/Haplogroup_H_mtDNA.shtml Viitattu 14.2.2019.

[6] Bojs, Karin: Homo Europaeus. Eurooppalaisen ihmisen pitkä historia. Suom. Jänis Louhivuori. Minerva Kustannus Oy, 2016.

[7] Lazaridis et al.: Ancient human genomes suggest three ancestral populations for present-day Europeans. NCBI 18.3.2015.

[8] Lamnidis et al.: Ancient Fennoscandian genomes reveal origin and spread of Siberian ancestry in Europe. Nature Communications 27.11.2018.

[9] Behar et al.: A “Copernican” Reassessment of the Human Mitochondrial DNA Tree from its Root. NCBI 6.4.2012.

[10] El dolmen de Arroyal I: Usos y modificaciones durante el III milenio cal AC. Viitattu 15.2.2019.

[11] Olalde et al.: The Beaker Phenomenon And The Genomic Transformation Of Northwest Europe. Preprint in BioRxiv 9.5.2017.

[12] Olalde et al.: Supplementary Table 2. I0460. Haplogroup H45. Private mutations 93G, 16188T. SNPs against rCRS 93G, 263G, 750G, 1438G, 4769G, 8843C, 8860G, 15326G, 16188T, 16519C.

[13] Olalde et al.: Supplementary Information, s. 5, 68, 75 ja 79.

[14] FamilyTree DNA: The Mitochondrial DNA Haplogroup H & HV Project. Test Results. Viitattu 14.2.2019.

[15] http://www.ianlogan.co.uk/sequences_by_group/h45_genbank_sequences.htm Viitattu 15.2.2019.

[16] Översti et al.: Identification and analysis of mtDNA genomes attributed to Finns reveal long-stagnant demographic trends obscured in the total diversity. Nature 21.7.2017.

[17] Kolme DNA-perustestiä, kurrinsuku.net, viitattu 26.2.2019.

[18] FamilyTree DNA: mt-H45a Project.

Enonkoskelaisia sananselityksiä 1920-luvulta

Luin joululomalla Uno Harvan teosta Suomalaisten muinaisusko, joka julkaistiin alun perin jo vuonna 1948, mutta joka on kestänyt siinä määrin hyvin aikaa, että SKS julkaisi siitä viime vuonna uuden painoksen.

Ruokauhreja koskevassa luvussa sivulla 311 huomioni kiinnittyi alaviitteeseen, jossa luki "Enonkoski. O. Asikainen. SS." Koska oma sukuni on Enonkosken Asikaisia, joihin on vieläpä kuulunut useampiakin Otto-nimisiä miehiä, halusin selvittää, mitä tuo alaviite oikein tarkoittaa.

Lyhenneluettelosta selvisi pian, että mainittu SS tarkoitti Sanakirjasäätiötä, joka teki tuohon aikaan kansalaisille kyselyjä erityisesti suomen murteisiin kuuluvien sanojen merkityksistä. Säätiö sai itse asiassa kyselyihinsä niin paljon vastauksia, että Harva mainitsee ne yhtenä keskeisenä lähteenä koko kirjalleen:

Vasta viime vuosikymmeninä on sekä kotimaassa että sukukansojemme keskuudessa tehty määrätietoista työtä vanhan, katoavan kansanperinteen pelastamiseksi sitä uhkaavalta tuholta. Suomessa on keräystyötä, jota pääasiallisesti Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Sanakirjasäätiö ovat johtaneet ja ohjanneet ja johon laajat kansalaispiirit ovat osallistuneet, suoritettu ennen kuulumattomalla innolla vielä meidän päivinämme. Erityisen arvokas on se saalis, joka on saatu talteen E.N. Setälän laatimien tiedustelujen välityksellä.

Harva omistikin koko teoksensa E.N. Setälän muistolle. Vanhempi polvi muistaa Suomessa Setälän edelleen, jos ei muusta niin ainakin hänen jo nuorena koululaisena laatimastaan Setälän kieliopista. Setälä oli siis muun muassa ollut järjestämässä tutkimusta, johon oli aika hienolla tavalla osallistettu kansalaisia ja saatu heitä lähettämään tietoja kansanperinteestä ja sanojen merkityksistä eri puolilla Suomea.

Jonkin aikaa googlailtuani pääsin selville siitä, että Sanakirjasäätiön seuraaja ja työn jatkaja on nykyisin Kotimaisten kielten tutkimuskeskus eli Kotus. Kotuksen sivuilta kävi myös ilmi, että Setälän hankkeen tuloksena syntyi ilmeisesti koko maailman laajin murresanakokoelma, kaikkiaan uskomattomat 8,5 miljoonaa sanalippua, joiden pohjalta ryhdyttiin lopulta vuonna 1985 toimittamaan Suomen murteiden sanakirjaa. Aineistoa on niin valtavasti, että sanakirjan julkaiseminen on edelleen kesken. Kirjaa on vuodesta 2012 lähtien julkaistu verkossa, ja nyt ollaan menossa L-kirjaimen kohdalla.

Otin yhteyttä Kotukseen saadakseni tietää, vieläkö nämä O. Asikaisen sata vuotta sitten lähettämät sananselitykset olisi mahdollista löytää Kotuksen arkistoista. Sain ystävällisen vastauksen, jonka mukaan osa sananselityksistä on laajassa miljoonien lippujen kokoelmassa, josta ei enää voi etsiä tietoja niiden lähettäjän mukaan – mutta että osa on kuitenkin arkistolaatikoissa sillä tavoin aiheen mukaan järjestettyinä, että niistä vastauksia voi vielä hyvällä onnella löytää. Varasin siis ajan Kotuksen arkistoon.

Heti arkistoon tultuani selvisi, että 1920-30-lukujen vaihteessa Sanakirjasäätiölle Enonkoskelta sananselityksiä lähettänyt mies oli isosetäni Otto Asikainen (1895–1958), joka oli kotoisin Ihamaniemestä Hankamäen tilalta, mutta asui perheineen sittemmin Lehtorannan tilalla. Hän osallistui aikanaan aktiivisesti myös Ihamaniemen nuorisoseuran toimintaan, josta kerron tarkemmin täällä. Arkistolaatikoista löytyi kaikkiaan kuusi Oton lähettämää kirjettä. Ne olivat vastauksia kalastusta, kansanomaista vesimyllylaitosta, kankaankudontaa, lylyä eli janhusta ja muutamia yksittäisiä sanoja koskeviin tiedusteluihin.

Sanan "retkottaa" merkityksestä Enonkoskella Otto kirjoitti helmikuussa 1929 näin:

"Retkottaa" sanaa käytetään kun henkilö makaa eli nukkuu selällään. Silloin Savolainen sanoo: "on kuin renki joka rentona retkottaa". Uskonnollista merkitystä ei sanalla ole. Sana on kulkenut kansan suussa kautta aikojen kaikkialla pitäjässämme.

Otto selvitti myös sanan "juutas" käyttöä, jolla puolestaan oli myös uskonnollista merkitystä:

"Juutas" sanontatapa on useammalla vanhankansan ihmisellä aivan yleistä sellaisilla henkilöillä jotka ovat äkkiä suuttuneet ihmisiin tai eläimiin ja on jonkunlainen uskonnollinen merkitys kuvaten Juutas Iskariotin elämää. Olin käymässä naapurissa niin eräs talon vanha isäntä suuttui lapsiinsa ja otti hiuksista kiinni ja sanoi: "työ juuttaan sikkeet menkee hakemaan puita uuniin lämpimäksenne tai suatte selkäänne." Lapset säikähtivät ja menivät.

Toinen naapuri taas kun hävisi kirves metsässä lumeen kirosi ja sanoi "Mihinkäs Juuttaalle se meni". Eräässä iltamapaikassa viime sunnuntai-iltana Enonkosken kirkolla kun hevonen karkasi viluissaan pakkasen kynsissä sanoi eräs työmies Toivo Aalto "kyllä mie kun sinut juuttaan suan kiinni vuotaashan sie suat" "Juutasko sillä on kun se ei lähde" sanoi Otto Holopainen kun hammasta suusta repi irti" tämä on paikkakunnalla kansankesken yleinen sananparsi.

***

Kalastusta ja kalastusvälineitä koskevaan tiedusteluun Otto vastasi, että hänen kotiseudullaan käytettyjä kalanpyydyksiä olivat verkko, nuotta, kadiska, rysä, merta ja pitkäsiima. Verkon kutomista ja rakennetta hän kuvasi näin:

Verkko on, jossa on liina, paulassa kohot ja kivekset eli painot. Rysässä ja Haavissakin on myös verkko. Kutoessa käytetään käpyä johon lanka laitetaan. Kalvosin jonka ympärille kudotaan ja joka määrä silmien suuruuden ja tulkki jota käytetään verkkoa paulottaissa. Verkoissa on paula. Yläpaulassa on kohot. Verkko laitetaan puikkarille. Verkon paulan päitä sanotaan nenäksi. Verkon ylä ja alapaulalla paksumpi verkon osa on luomas. Verkon tiheys voi jokainen itse määrätä millaiselta se näyttää ilman mittoja.

Sanatiedustelut olivat usein luonteeltaan perinpohjaisia, ja niissä käytettiin samoista asioista tarvittaessa useitakin nimityksiä, jotta eri murrealueilla asunet ihmiset olisivat tienneet, mistä puhutaan. Niinpä kalastuskyselyn nuottaa koskevassa kysymyksessä 13 haluttiin tietää, "mitä merkityksiä on sanalla apaja? Onko se aivan outo vai kuuluuko se murteessanne ehkä toisin? Sanotaanko apaa, appaa? Miten nuottavene kiinnitetään apajalle? Kuinka onkimies pysyy venheineen paikallaan? Mitä ovat sauvoin, sesta, saitta, pura, purasin, vaaja, vuaja, juakkuri, juakkeri? – Kuinka kalat saadaan pysymään apajassa? Tarpomalla? Millainen on tarvon, tarvun, polla, porkka? – Otto vastasi kysymykseen enonkoskelaisen nuottasanaston osalta:

Apaja murteella appaa tarkotetaan sitä paikkaa jossa nuottaa vedetään. Nuottavene kiinnitetään köysillä veneen tappiin ja toinen pää vaajaan joka on lyöty maahan nostimen kohdalle. Onkimies pysyy veneineen nuoran nenään sidottu kivi ja laskettu järven pohjaan toinen pää veneessä. Kalat saadaan pysymään apajassa tarpomalla, joka on puun nenässä porkka ja sillä lyödään veteen.

Tiedustelu "kansanomaisesta vesimyllylaitoksestamme" oli painettu vihkoseksi, jossa oli kaikkiaan jopa 134 eri kysymystä. Kysymysten laatijat olivat kyllä hyvin perillä myllykulttuurista, koska he osasivat kysyä esimerkiksi jauhatuksen kustannuksista kysymykset "Kannettiinko tulli viljassa vai rahassa? Milloin etupäässä rahatullia käytettiin? Oliko tullimyllyissä rahan otto salakähmäistä? Mikä oli tavallinen taksa vieraille jauhattajille viljasta ja mikä ryyneistä? – Otto vastasi, että hänen kotiseudullaan tulli oli maksettu viljassa, rahan otto oli tosiaankin ollut "salaista" ja normaali taksa oli "kappa tynnöristä".

Otto kertoi, että hänen kotiseudullaan kansanomaista vesimyllyä kutsuttiin nimellä härkinmylly. Kyselystä käy ilmi, että vesimylly tunnettiin muualla Suomessa myös nimityksillä jalkamylly, siipiratasmylly tai hierinmylly. Ihamaniemessähän vanha myllynpaikka oli Mustalammesta Härkinlahteen laskevassa purossa; tuo paikka oli siis saanut aikanaan nimensäkin juuri myllystä. Ihamaniemen Härkinmyllyn lisäksi Otto mainitsi esimerkkeinä kotiseutunsa myllyistä Kolovin myllyn, Kolkon myllyn ja Pölläkän myllyn.

Kuuluisimpia myllyjen rakentajia kysyttäessä Otto mainitsi Antti Pitkäsen Enonkosken Kaunisnimestä, joka oli syntynyt v. 1823 ja kuoli 1900. Hän oli saanut opin myllyjen rakentamiseen kotona isältään. Hänen jälkeensä oli tullut hänen poikansa T.J. Pitkänen (s. noin 1880), joka oli muuttanut vuonna 1920 asumaan Uudellekirkolle "talon perheen kuoleman johdosta" ja oli Oton vastauksen kirjoittamisen aikaan tammikuussa 1930 "vesitehtailija".

Kyselyn tekemisen aikaan kansanomaiset jalkamyllyt olivat nopeasti katoamassa. Niiden käyttö oli yleensä joko lopetettu kokonaan tai vesiratasmyllyt oli muutettu turbiinilla käyviksi. Otto tiesi kertoa, että hänen kotiseudullaan monet myllyt oli lopetettu noin kymmenen vuotta sitten eli vuoden 1920 paikkeilla; Vuorikosken mylly Enonkosken Hanhijärvellä oli kuitenkin lopetettu vasta kesällä 1929 ja Pölläkän ja Kolovin myllyt olivat vuonna 1930 viimeisinä vielä käytössä.

***

Itse olen jo niin kaupunkilaistunut, että en aluksi ymmärtänyt, mitä Kotuksen arkiston "lylyä eli janhusta" koskevat sanaliput oikein koskevat. Nämä vinossa kasvavaan puuhun syntyvää tavallista kovempaa reaktiopuuta tarkoittavat sanat ovat kuitenkin edelleen käytössä ja ainakin metsäteknikoille tuttuja. Yhdeksänkymmentä vuotta sitten sanat olivat varmasti tuttuja useimmille suomalaisille. Otto piirsi vastaukseensa kuvankin janhuspuun syntymisestä.

Vinossa kasvaneeseen koivuun muodostunutta janhuspuuta kutsuttiin Oton mukaan kylkikoivuksi tai niveräkoivuksi, ja sitä käytettiin edelleen esimerkiksi työkaluihin, joihin tarvittiin tavallista lujempaa puuta. Otto kertoi, että hänen esi-isiensä aikana mänty- ja kuusijanhusta oli käytetty veneen kokka- pohja- ja peräpuiksi, mutta Oton aikana sitä ei enää niihin tarpeisiin käytetty, koska sen oli todettu mätänevän helposti.

Koska janhus sisältyy kirjaimilla A–K alkaviin sanoihin, sitä koskeva artikkeli on Suomen murteiden sanakirjassa jo valmiina. Sanan levinneisyyskartassa on pallo myös Enonkosken kohdalla, mikä arvatenkin perustuu juuri Oton vuonna 1930 lähettämään vastaukseen.

Otto Asikainen kuvassa vasemmalla. Hänen jälkeensä vasemmalta oikealle muut Hankamäellä 1920-luvulla asuneet Oton sisarukset Veikko, Hilja, Edith ja Aatto. Keskellä vanhemmat Otto Asikainen (1863–1933) ja Olga Asikainen, os. Pöllänen (1865–1928).