 |
| Vanhin suvussamme säilynyt hääkuva. Isosetäni Eino Asikainen vihittiin avioliittoon Ida Kinnusen kanssa sata vuotta sitten 24.1.1919. |
Vanhimpia hääperinteitämme ovat myös laulut, loitsut ja itkut. Kalevalamittaisten runolaulujen kautta ilmaistiin niitä tunteita, joita kahden nuoren elämänmuutos herätti. Itkijän rooli oli myös tärkeä: ajateltiin, että jos morsian ei itke omissa häissään, hän itkee ikänsä kaiken. Nykyisen Suomen alueella tämä vanha lauluhääperinne säilyi kaikkein pisimpään Pohjois-Karjalan ortodoksisen väestön keskuudessa. Pohjoiskarjalaiset musiikin ja teatterin ammattilaiset rakensivatkin muutama vuosi sitten vaikuttavan esityksen Kruuga – karjalaiset lauluhäät näiden perinteiden pohjalta.
Länsi-Suomessa häät saivat uusia muotoja jo varhain. 1800-luvun Pohjanmaalla vietettiin yleisesti niin sanottuja kruunuhäitä. Kaksi vuotta sitten Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla vihittiin kolme paria avioliittoon näiden perinteiden mukaisesti.
*****
Itä-Savossakin vanhat kalevalaiset laulut ja itkut olivat 1800-luvulla jo jääneet historiaan. Häissä veisattiin virsiä ja niissä tanssittiin pelimannimusiikin tahtiin samoin kuin Länsi-Suomessakin. Kansallisen heräämisen aikaan häissä saatettiin laulaa jopa isänmaallisia lauluja. Sen sijaan ikivanha tapa viettää läksiäisiä ja häitä erikseen oli säilynyt.
Sanomalehti Maamiehen Ystävä julkaisi syksyllä 1851 numeroissaan 38 ja 39 kirjoituksen "Raittiudesta Rantasalmella", jonka varsinainen tarkoitus oli raportoida raittiusaatteen suotuisasta etenemisestä Rantasalmella. Reportaasi tuli kuitenkin samalla kuvanneeksi seikkaperäisesti eräitä tuon ajan savolaisia talonpoikaishäitä. Sekä sulhanen että morsian kuuluivat Erosten sukuun, mutta eivät olleet lähisukulaisia. Läksiäisiä vietettiin Rauhamäen kylässä ja häitä Pisamalahden kylässä, ja näihin juhliin käytettiin heinäkuun 21., 22. ja 23. päivä vuonna 1851. Lehden toimittaja kuvasi aluksi vieraiden tuloa sulhasen kotitaloon, ja kertoi sitten yhteisestä lähdöstä läksiäisiin:
Täänkaltainen oli nyt sulhasen kotipaikka, johon me tulimme ehtoolla kello 7 aikaan, saattaaksemme häntä morsiamen läksiäispaikkaan. Kahvin juotua ja iltaruu'an syötyä, kehoitti puhemies kaikkia siihen koolle tulleita lähtemään "Rauhamäen Ukko Erosen" taloon. Lisääntynyt seuramme läksi siis liikkeelle ja vaipui alas rantaan, josta se sitten kulki auringon alasmänöä kohti, 2/4 peninkulmaa vettä sekä maata, kunne ennätti mainitun talon pellon päähän. Siinä parempaan kuntoon ja järestykseen päästyänsä, alkoi se astua ylös taloon seuraavalla tavalla:
Pelarit ja laulajat ensimäisinä, veisaten: Arvon mekin ansaitsemme, Suomen maassa suuressa j.n.e.; puhemies ja sulhanen sitten ajain ratsas-hevoisilla, ja muu seura niiden perästä. Tämä veisu ja vaelluksemme päättyi vasta pihalle päästyämme, jossa talon rahvas ja ennen tulleet vieraat olivat meitä vastaan ottamassa ja tervehtimässä. Sisään tultuamme, tarjottiin meille ensimäiseksi tervetuliaisiksi, joko arvannet mitä, – ei viinaa eikä muuta väkevätä juomaa, vaan varit kahvikupit. Jonkun ajan kuluttua, kutsuttiin vieraita iltaruu'alle, ja se söi joka jaksoi, kuin ei, niin sai männä levolle; sillä yö oli jo ehtinyt puoleen.
Seuraavana aamuna morsian ja sulhanen vihittiin avioliittoon, ja heidän onnittelumaljoikseen nostettiin lasit ranskalaista viiniä. Vieraat kävivät onnittelemassa tuoretta avioparia, jonka jälkeen alkoi viulunsoitto, tanssi ja ruokailu, kunnes puhemies kehotti illalla "kaikki ko'olle tulleita vieraita lähtemään ilta-puoleen morsianta juohattamaan hää-paikkaan". Hääväki ei kuitenkaan ollut vielä ollenkaan valmis lähtöön.
Pöydästä noustua, ei nuo lähdön tuumat olleet vielä lähelläkään. Sitä tanssittiin sekä taisteltiin yhtä ja toista aina iltaan myöhään, ja vasta lähtörokan syötyä, lähdettiin puhemiehen uudella anomuksella juohoillen; lähtö-polskan kumminkin vielä tanssittuamme. Yö alkoi olla pian puolessa, ennenkuin morsian viimenkin joutui tavaroinensa tielle ja juohtoväki liikkeelle; mutta uni ei kumminkaan painanut ketään. Kaikilla näky vaan, niin kuin kova kiire olisi ollut käsissä ja työnä. Kuule siis kuinka mäntiin: Puhemies ajoi ratsas-hevoisella eilimäisenä; sitä seurasi samate sulhanen, pitäin morsianta satulan etupuolella sylissänsä; juohtoväki kävi jalan näiden perästä, ja viimeksi vedettiin morsius-tavaroita kolmella hevoisella.
Matkaa taitettiin siis yöllä, ja häätaloon saavuttua aurinko oli jo noussut. Kulkueessa laulettiin tällä kertaa Runebergin vain pari vuotta aiemmin kirjoittamaa Maamme-laulua, josta tuli aikanaan Suomen kansallislaulu. Laulusta oli tuolloin käytössä varhainen suomennos, joka alkoi sanoin "Oi Suomen maa, isimme maa, Soi kultanen sana!" Häätalossa oli sitten ohjelmassa onnittelumaljoja, virrenveisuuta, ruokailua, tanssia, vapaata jutustelua ja nukkumista.
*****
Enonkosken Ihamaniemellä nuoruudessaan asunut isoisäni Aatto Asikainen piti 1920-luvulla päiväkirjaa, jossa hän kuvasi useampiakin tuon ajan hääjuhlia. 30.10.1925 vietetyissä Veera Sairasen ja Matti Lyytikäisen häissä läksiäisiä ja häitä vietettiin edelleen vanhaan tapaan erikseen, ja tanssi kuului asiaan. Ohjelmassa oli kuitenkin nyt myös puheita, mikä oli varmasti Ihamaniemellä tuolloin vaikuttaneen nuorisoseuraliikkeen vaikutusta.
Olin Mustanmäellä Vera Sairasen ja Matti Lyytikäisen vihkiäisissä, jotka oli juhlalliset puheinen ja lauluineen – – Juohdettiin sitten Lyytikkälään jossa oli väkeä runsaasti, tanssivat häissä aamuun asti. Hyvä käytös, ei ollut etes juopuneitakaan.
Morsiamen juohtaminen edellytti toki sitä, että kummallakin suvulla oli talo, jossa juhlia voitiin viettää. Kun Aaton veli Otto vihittiin Elsa Kinnusen kanssa 10.2.1929, häitä ei vietetty ollenkaan:
Otto toi Elsa Kinnusen Pölläkältä emännäkseen, eilen olivat Heinäveden kirkolla vihillä. Häitä ei pidetty. Veljensä kyyditsi. Otto käytti Elsalla Savonlinnan talouskoulun ja hommanna vaatetta, sekä jalkinetta, palvelustyttö kun on köyhästä mökistä.
Laajimmat muistiinpanot Aatto kirjoitti sisarensa Edith "Ieti" Asikaisen ja Emil Klemettisen häistä, joita vietettiin lokakuussa 1923. Häitä edeltäneenä päivänä 14.10. tuolloin 25-vuotias Aatto kirjoitti muistikirjaansa: "Vein Suurellemäille hevoset ja olin kotona muun päivän. Aata Loikkanen, Lempi Purhonen ja Edith Reisven olivat vihkiäisiä laittamassa ei ketään vieraita tullut. Iltapäivä oli pitkä ei tahtona saada aikaa kulumaan."
Seuraavana päivänä vietettiin sitten läksiäisiä Hankamäellä ja häitä Kuoppamäellä:
15 pv aamusella odotettiin vieraita ja viimeisiä valmistuksia laitettiin. Vieraat vasta alko tulla ykstoistannella tunnilla joita tulikin runsaasti. kello 1 päivällä vihittiin. Sitten otettiin valokuvia morsiusparista meidän suvusta ja koko hääjoukosta. Opettaja Lungvist rouvineen valokuvasi. iltasella lähdettiin juohtamaan morsiusparia Kuoppamäille. Jouslahdesta pantiin A. Pölläsen moottorin perään venheitä ja sitten sitä mentiin hyvin eteenpäin noin viisikymmentä henkeä oli matkalla, tunti meni rannasta rantaan ajaessa. Siellä häätalossa otettiin meität laululla vastaan kahvit juotuamme läksimme tupaan jossa oli ihmisiä paljon, kuokkavieraitakin. Oli siellä aika hauska leikittiin ja keskusteltiin kello 1.30 yöllä lähdettiin pois moottorilla ja venheet perässä, Hyypiänniemessä käytiin tullessa kaupassa, siinä viipy jonkin aikaa. Kello 4.30 jouduttiin vasta kotiin syötiin ja nukuttiin sitten pari tuntia. Puolenpäivän jälkeen läksivät viimeiset vieraat pois. Ja aika kului erittäin hauskasti vieraiden aikana.
Opettaja Lundqvistin ja hänen vaimonsa Hankamäen läksiäisissä iltapäivällä 15.10.1923 ottamat valokuvat ovat säilyneet suvussa. Ylemmässä kuvassa hääväen edessä istuvat morsiamen vanhemmat, Hankamäen isäntäpari Otto ja Olga Asikainen, ja vihkipari seisoo heidän takanaan. Alemmassa kuvassa Otto ja Olga ovat hääparin ja muiden lastensa ja lastenlastensa kanssa.
Ikiaikainen tapa johdattaa eli "juohtaa" morsian uuteen kotiinsa toteutettiin näissä häissä siis varsin modernina versiona, kun Asikkalan isännällä Alfred Pölläsellä [2] oli moottorivene, jonka perään muut veneet saatettiin sitoa. Voi uskoa, että hääväellä on ollut hauskaa, kun kotimatkalla pimeänä lokakuun aamuyönä on pistäydytty vielä Enonveden toisella puolella kaupassa pitkän venekaravaanin kanssa. Kauppojen aukioloaikojakaan ei taidettu tuohon aikaan vielä pahemmin säädellä.
Edith ja Emil Klemettinen muuttivat Kuoppamäeltä Leveäniemeen vuonna 1930 ja muuttivat sukunimensä Korvenmäeksi [3].
Viitteet:
[1] Talve, Ilmar: Suomen kansankulttuuri, SKS 1980, 181.
[2] Ihamaniemi isiemme maata, Savonlinna 1990, 40.
[3] Ihamaniemi isiemme maata, Savonlinna 1990, 109.
Mielenkiintoista historiaa, kiitos Terho
VastaaPoista