Jussi Eronen (1922–1941), jatkosodan sankarivainaja

Johannes Ferdinand Eronen syntyi Rantasalmen Voinsalmen Rantalan tilalla lokakuussa 1922. Hänet kastettiin isänsä täyskaimaksi, ja hänen kutsumanimensä oli Jussi. Perheen äiti Elin oli synnyttänyt ennen Jussia kolme tytärtä ja kolme poikaa, ja Jussista tuli perheen kuopus. Tässä 1920-luvulla otetussa valokuvassa Jussi on toisena vasemmalta, ja hänen oikealla puolellaan ovat vanhemmat veljet Timo, Jaakko ja Paavo. Vasemmassa reunassa oleva pienin poika on veljesten serkku Mauno, jonka luona Jokiniemessä kuva on otettu [1].

Rantalan tilalla on säilynyt useampia aurinkoisia kesäkuvia 1920–1930-luvuilta. Tässä Jussi on isänsä ja vanhimman siskonsa Irman kanssa.

Jussi kävi koulua sisarustensa tapaan ensin Torasalon kansakoulussa ja sen jälkeen varkautelaisessa oppikoulussa. Maalaislasten lähettäminen oppikouluun oli tuon ajan Savossa vielä harvinaista. Keskikoulun Jussi jätti kuitenkin myöhemmin kesken [2].

Kukaan Jussin vanhemmista veljistä ei ollut rintamalla toisen maailmansodan aikana. Paavo ja Jaakko sairastivat keuhkotuberkuloosia, ja joutuivat olemaan sen takia ajoittain parantolassa. Timolla oli huono näkö ja vahvat silmälasit, mikä ei toki enää nykyisin olisi este asepalvelukselle, mutta tuohon aikaan vielä oli. Timo yritti sodan aikana kolmeen eri otteeseen turhaan päästä armeijaan. Vasta jatkosodan viimeisenä vuonna hänet lopulta luokiteltiin aseelliseen palvelukseen kelpaavaksi, mutta jätettiin toistaiseksi palvelukseen kutsumatta, ja sitten koko sota jo loppuikin [3].

Jussi oli talvisodan syttyessä vielä liian nuori asepalvelukseen, mutta hän hakeutui ja pääsi kuitenkin valvontatehtäviin Savonlinnassa [4]. Hänen muistetaan myös sanoneen omasta vapaaehtoisuudestaan, vanhempien veljien terveysongelmiin viitaten, että "minunhan sinne on sitten lähettävä".

Jussi täytti 18 vuotta välirauhan aikana, minkä jälkeen hänet hyväksyttiin suorittamaan varusmiespalvelustaan vapaaehtoisena. Hän aloitti palveluksensa 7. prikaatissa huhtikuun 3. päivänä 1941. Kuukautta myöhemmin eli 7.–14.5. hän sai kuntoisuusloman [5]. Tämän jutun kansikuva, jossa Jussi on sotilaspuvussa, on ehkä otettu juuri silloin.

Touko-kesäkuussa 1941 kävi koko ajan selvemmäksi, että tilanne Saksan ja Neuvostoliiton välillä oli kiristymässä. Kesäkuun 10. päivänä prikaatiin saapui käsky, joka käynnisti liikekannallepanon. Kesäkuun jälkipuolella 7. prikaatista muodostettiin 7. jalkaväkirykmentti Savonlinnan seudulla [6]. Saksa aloitti hyökkäyksensä Neuvostoliittoon 22.6., ja vaikka Suomi yritti pysyä tilanteessa puolueettomana, venäläiset alkoivat saman tien pommittaa Suomea, ja valtiojohto joutui 25.6. toteamaan, että Suomi oli taas sodassa. Jatkosota oli alkanut.

Jussin sotilaskantakortissa on merkintä, jonka mukaan hän olisi vannonut sotilasvalan ennen liikekannallepanoa toukokuussa, mutta sen viereen on piirretty kysymysmerkki. Onkin epävarmaa, toteutuiko tämä valatilaisuus ainakaan Jussin kohdalla, sillä hän oli seuraavana kesänä rintamalla edelleen virallisesti alokkaana. Jussi kuului toiseen konekiväärikomppaniaan ja toimi taistelulähettinä.

Jussilla oli päiväkirja, johon hän teki muistiinpanoja sekä ennen liikekannallepanoa että sen jälkeen. Muistokirjan henkilötietosivulla oli paikka myös palveluksesta vapauttamisen päivämäärälle. Jussi kirjoitti siihen lyijykynällä "Ehkä kuolemassa mutta toivottavasti elämässä".

Kesäkuun lopussa 7. jalkaväkirykmentti sijoittui taisteluvalmiuteen uuden valtakunnanrajan läheisyyteen. 30.6.–1.7. rykmentti ylitti rajan ja eteni nopeasti parikkalalaisen Tyrjän kylän reunaan, johon hyökkäys pysähtyi noin kuukaudeksi.

Rykmentin toiminta oli tämän heinäkuun aikana siis jossakin määrin asemasodan kaltaista, mutta taisteluja oli silti paljon. Rykmentti menetti tuona 30.6.–30.7. välisenä aikana kaatuneina 179 ja haavoittuneina 588 miestä [7].

Jussi kirjoitti päiväkirjaansa kuvauksen 1.7.1941 Tyrjässä tapahtuneesta taistelusta, jossa hänen hyvä ystävänsä, voinsalmelainen Olavi (Olli) Teodor Johannes Lönnroos (1921–1941) haavoittui.

Taistelu tapahtui tiheässä kuusikossa. Ryhmä, johon Jussi kuului, lähti rynnäkköön, ja vihollinen avasi tulen heitä kohti noin 30 metrin päästä. Jussi oli asentamassa konekiväärin jalustaa "Kristerssonin" kanssa, kun he näkivät, että Olli sai osuman. He luulivat tämän kuolleen heti. Hetkeä myöhemmin korpraali Pentti Särkkä kaatui, ja Jussi ehti vetää tämän ruumista noin 20 metriä, kun hän huomasi Ollin rykivän ja olevan sittenkin elossa. Hän meni Ollin luokse ja kysyi, ymmärsikö tämä puhetta. Lönnroos avasi silmänsä ja näytti ymmärtävän, vaikka ei jaksanut vastata.

Jussi katkoi toveriltaan häntä kiristäneet hihnat ja lähti vetämään tätä turvaan. Hän kirjoitti myöhemmin päiväkirjaansa: "Vaikka tuli oli ankara, täytyi minun työskennellä pystyssä, sillä haavoittunutta ei jaksa vetää, ainakaan nopeasti, pitkällään. Säilyin kuin ihmeen kautta ehjänä ja sain jo pois Ollin ja itseni tulen alta, kun Hoffsbacken tuli avukseni ja sitten yhdessä toimme hänet tien viereen, josta lääkintämiehet kantoivat pois pari tuntia myöhemmin." [8]

Olli Lönnroos eli haavoittumisensa jälkeen viisi kuukautta ja kuoli sotasairaalassa 2.12.1941.

Heinäkuun lopulla Jussi sai kortin veljeltään Timolta ja kirjeen siskoltaan Kaisulta. Hän kirjoitti sunnuntaina 27.7. heille kummallekin vastaukset. Timolle lähettämäänsä korttiin hän kirjoitti:

Täällä jossakin 27.7.41.

Velimies!

Kiitos kortistasi. En ehdi nyt kirjoittaa kirjettä, mutta ehkä joskus toisen kerran. Miten elämäsi on järjestynyt? Miten perheesi jaksaa. Terveisiä heille ja sinulle. Olen vielä täysin kunnossa. Toivottavasti pysynkin! Ryssät ovat "motissa". Kyllä tästä selvää tulee, eikä tämä kauan enää kestä. Yki, Hoffsbacken ja Järvisalon Vello m.m. on täällä. Lähettävät myös terveisensä myös sinulle. Kirjoita sinäkin jotakin jos aikasi sallii. Kerro niistä touhuista, mitä siellä tapahtuu. Jos siellä on tunnettuja poikia niin sano terveiset heille kaikille! Näkemiin. Veljesi Jussi.

Kaisulle lähettämässään kirjeessä [9] hän kuvasi laajemmin sekä omia tunteitaan että arvioitaan siitä, miten sota tulisi etenemään.

Rintamalla 27.7. -41

Rakas sisko!

Kiitos kirjeestäsi, jonka sain eilen. Kauan on viipynyt matkalla sekin kuten kaikki. Olen ollut tulessa minäkin kuten muutkin miehet ja terveenä olen säilynyt. On mennyt miehiä meidänkin ryhmästä, mutta minä olen säästynyt. Tulen nähtävästi säästymäänkin. Se tunne minulla on ollut koko ajan. Lönnroosin Olli oli samassa ryhmässä. Luulimme hänen kaatuneen jo Niinimäessä. Tästä ilmoitettiinkin, mutta sitten tulikin tieto hänen elämisestään. Voit arvata, että harva tieto on otettu vastaan sillä ilolla kuin minä tuon tiedon. Jospa se aika pian koittaisi, jolloin voisimme taas tavata. Tässä tämän "motin" selvittelyssä menee vielä kuitenkin aikaa ja voi tapahtua odottamattomiakin. Joka tapauksessa jokainen toivoo sodan loppumista ja luulisin sen tapahtuvankin lähitulevaisuudessa, sillä onhan ryssän armeija suurin piirtein lyöty. Tietysti menee aikaa mottien selvittelyyn ja muuhun, mutta uskon ettei tarvita elokuutakaan kokonaan enää taistella. Tämä on todella suurta aikaa, tämä aika. Ei sitä vielä osannut odottaakaan. Se tapahtui niin äkkiä. He olivat Saksa ja Ryssä parhaita ystävyksiä olevinaan ja sitten syttyikin sota näiden maiden välillä! Että Suomi joutui siihen mukaan oli täysin selvillä jokaisella. Suur-Suomi on vihdoinkin todellisuus. Puuttuu enää vain puhdistustyöt ja raja voidaan siirtää Laatokan ja Äänisjärven kautta Vienanmereen. Vihdoinkin pääsemme ikuisesta painajaisestamme eikä moneen sukupolveen tarvitse nähdä sodan kauhuja enää. Rauha tulee vallitsemaan ja sille osataan antaa arvoa, ainakin ne, jotka täällä ovat sekä ne, joiden omaisia täällä on. Vai ei sinun Erkkisi olekaan rintamalla. Ehkä onkin parempi niin. Sodan ensi päivinä näin teidän Lassia täällä. Hän oli siinä pataljoonassa, jonka tulella me johdatimme. He olivat hyökänneet rajusti, olivat väsyneitä. Tarpeen heille lepo olikin. En ole häntä sen jälkeen nähnyt, vaikka tässä hän kai lähellä nytkin lienee, jos on vielä elossa ja terveenä, sillä se pataljoona on nykyisin meistä heti oikealla. Ei täällä ole nykyisin erikoisempaa. Me nähtävästi miehiä säästääksemme odotamme. Ehkä on parempi niin. Ei kannata suotta uhrata miehiä, jos ei ole pakko. Työt ovat kai saatu teilläkin jotenkuten tehdyiksi. Kotona kai myös selviävät. Täytyy selvitä! Ensi talvena vielä varmasti tuntuu tämän sodan paino raskaana, mutta kun tulevaisuus on varmaa niin kyllä jaksaa hyvin kestää. Rantasalmelaisia on paljon kuulema kaatunut. Sota vaatii uhrinsa.

Sano vaan terveisiä kaikille. Sitten kun tämä savotta loppuu, toivon voivani tulla lomallekin, mutta se on sen ajan murhe.

Toivossa näkemiin!

veljesi Jussi


Jussin arvio siitä, että edessä olisi vielä mottien selvittelyä, osui oikeaan. JR 7 valtasi Tyrjän kylän jo saman viikon lopulla 31.7.–4.8. Motti oli niin suuri, että siitä alettiin puhua "Tyrjän raatteena", ja koko rykmenttiä on siitä lähtien kutsuttu "Tyrjän rykmentiksi". Alla oleva kuva on otettu Tyrjän mottiin jääneestä neuvostoarmeijan kalustosta elokuun 4. päivänä [10].

Tyrjän rykmentti jatkoi etenemistään ja ylitti vanhan valtakunnanrajan syyskuun lopussa [11]. Syyskuussa 1942 tässä rykmentissä taistellut heinäveteläissyntyinen kersantti Tuomas Gerdt nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi. [12] Tammikuusta 1943 lähtien Tyrjän rykmentin komentajana oli eversti Adolf Ehrnrooth, josta tuli sittemmin jalkaväenkenraali. Ehrnrooth kertoi marsalkka Mannerheimin sanoneen hänelle joskus Tyrjän rykmentistä: "Siinä rykmentti, josta en koskaan kuullut mitään muuta kuin hyvää" [13].

Jussi Eroselta nämä vaiheet jäivät kuitenkin näkemättä. Vain vuorokautta sen jälkeen, kun hän oli kirjoittanut kirjeensä ja korttinsa Kaisulle ja Timolle eli maanantaina 28.7. hän sai Tyrjässä kranaatinsirpaleen takaraivoonsa ja kuoli. Hän oli 18 vuoden ikäinen.

Tiistaina Jussin ruumis asetettiin arkkuun ja lähetettiin kotipitäjään Rantasalmelle sankarihautaan hautaamista varten. Siunaus toimitettiin seuraavana sunnuntaina 3.8. [14]. Tilaisuudessa siunattiin muistitiedon mukaan useampia vainajia yhtä aikaa. Ilona- ja Kaisu-siskojen tyttärille, jotka olivat tuolloin 2–4 vuoden ikäisiä, oli teetetty tilaisuutta varten valkoiset mekot.

Sittemmin Jussin äiti Elin kasvatti usein kesäaikaan punavalkoisen verenpisaran tai vaaleanpunaisen pelakuun ja pyysi sitten pojaltaan Jaakolta hevoskyytiä, jotta saattoi viedä kukan Jussin haudalle.

Jussin sisko Kaisu kuvasi tapahtunutta myöhemmin kirjeessään näin: "Se oli suuri suru perheelle. Me sisaret ja veljet itkimme ja äiti kätki hiljaiseen mieleensä suurimman murheen. Isä lausui: "Murheell' ei saa muistoansa viettää." En koskaan ole unohtanut hänen rehtiä, nuorta olemustaan. Siunattu muisto."

****************

Toisen maailmansodan sotilaisiin, taistelupaikkoihin, valokuviin ja muuhun aineistoon voit tehdä hakuja esimerkiksi Sotasammossa. Sotasampoon on juuri muutama päivä sitten liitetty uusi sovellus, jonka kautta voi hakea tietoja myös sotavangiksi jääneistä suomalaisista sotilaista.

Sotilaiden vaiheita voi tutkia myös sotapolku.fi -palvelussa, jonne voi itse myös lisätä tietoja ja kuvia.

Kansallisarkisto on julkaissut netissä alkuperäiset sotilaskantakortit niiden osalta, jotka kaatuivat sodassa, ja niitä on helpointa etsiä Digihakemiston kautta täällä. Sodasta selvinneiden sotilaiden sotilaskantakorteista voit puolestaan tilata paperikopion Kansallisarkistosta, tilausohjeet ovat täällä.

Hausjärvellä syntyneestä Jussin äidistä Elin Erosesta (os. Nummelin) voit lukea lisää täältä.

Tämä kirjoitus on julkaistu 3.12.2019 ja sitä on täydennetty Jussin sotapäiväkirjan löytymisen jälkeen 30.11.2024.

Viitteet:


[1] Rantalan valokuva-albumi.
[2] Eroset (Sukuseura Eronen ry 2001), 110.
[3] Kutsunta-asiakirjat, Virranniemen kotiarkisto, perimätiedot.
[4] Jussin sisaren Kaisu Ruuskasen kirje veljentyttärelleen Mailalle.
[5] KA Kaatuneiden henkilöasiakirjat, Kantakortit I, Sotilaskantakortti, Eronen, Johannes Ferdinand
[6] Koskimaa, Matti: Tyrjän rykmentti. JR 7:n ja Er.P 12:n taistelut jatkosodassa (Helsinki 1996),26.
[7] Koskimaa 1996,41.

[8] Taistelun päivämäärä on hiukan epävarma. Jussi itse kirjoittaa päiväkirjassaan muistavansa tuon "heinäkuun ensimmäisen päivän" ikuisesti. Pentti Särkän kaatumispäivä on hänen kantakorttinsa yhdellä lehdellä 1.7., mutta toisella 2.7. Olli Lönnroosin kuolinilmoituksessa hänen mainitaan haavoittuneen 2.7. Toisen konekiväärikomppanian sotapäiväkirja ei ole säilynyt.
[9] Erosen sukua Savosta ja Pohjois-Karjalasta, osa I (Sukuseura Eronen ry 2013),47.
[10] SA-kuva.
[11] Koskimaa 1996,87.
[12] Wikipedia: Tuomas Gerdt.
[13] Koskimaa 1996,7.
[14] Rantasalmen seurakunta, kuolleet ja haudatut.