Vakoojia ja sotilaskarkureita Kustaa III:n sodan ajan Savossa

Kirjainsymbolit kuvaavat Ruotsin armeijan joukkojen ryhmittelyä Olavinlinnan piirityksessä sodan alussa heinäkuussa 1788. [1] Piiritetyn linnan venäläissotilaat eivät saaneet mistään apua eivätkä muonaa, mutta eivät antautuneet. Joukkojen turkkilaissyntyinen komentaja Pjotr Kuzmin totesi piirittäjille: "Ilolla avaisin, mutta minulla on vain yksi käsi, ja siinä on miekka". Ruotsin armeija vetäytyi piirityksestä 20.8.1788. [2]

Hattujen sodan jälkeen vuonna 1743 solmitulla Turun rauhalla oli suuri vaikutus itäsavolaisten elämään. Uusi valtakunnanraja jätti Savonlinnan kaupungin ja osia Kerimäestä ja Rantasalmesta Venäjän puolelle. Rajavalvonta oli kuitenkin heikkoa, ja tullin haaviin jäi vain pieni osa rajan yli käydystä kaupasta. Kaiken lisäksi rajalinjasta ei päästy Kerimäen kohdalla yksimielisyyteen, vaan rajalle jäi riitamaa – ja Ruotsin puolella tuli tavaksi, että riitamaalle myydystä tavarasta ei koskaan peritty tullia. [3] Rajaseudun asukkaat liikkuivat siis paljon kummassakin valtakunnassa. Liikkuminen rajan takana ei edellyttänyt kielitaitoakaan, kun väki puhui savoa rajan molemmin puolin.

Ruotsi yritti vallata menettämänsä alueet takaisin vuosina 1788–1790 käydyssä Kustaa III:n sodassa. Savon kannalta tämän sodan merkittäviin tapahtumiin kuuluivat Porrassalmen taistelu Mikkelissä 13.6.1789 ja Parkuinmäen taistelu Rantasalmella 21.7.1789, jotka päättyivät Ruotsin voittoihin. Kokonaisuutena katsoen Kustaan sota sujui kuitenkin huonosti, ja se olisi voinut päättyä suurempaankin katastrofiin ilman Ruotsinsalmen toisessa meritaistelussa 9.–10.7.1790 saavutettua voittoa. Tämän voiton jälkeen sota päättyi Värälässä 14.8.1790 solmittuun rauhaan, jossa Turun rauhan rajat eivät muuttuneet.

Kun Savo oli sotatoimialueena, Ruotsin armeija käytti rajaseudulla liikkumaan tottuneita savolaisia tiedustelijoina saadakseen tietoja sekä omien että vihollisen joukkojen liikkeistä. Esimerkiksi everstiluutnantti Anders Johan Ramsay lähetti Rantasalmen Asikkalan kylässä asuneen torppari Heikki Parviaisen 4.5.1790 tiedusteluretkelle Kerimäen Ylä-Kuonaan. Tämä retki ei suuntautunut rintaman taakse, sillä majuri Gripenbergin johtamat ruotsalaiset joukot olivat ottaneet Ylä-Kuonan tukikohdakseen jo vuonna 1789 voidakseen valvoa sieltä käsin Olavinlinnan venäläisten liikkeitä. [4] Parviainen palasi Rantasalmelle 5.5. ja antoi raporttinsa Ramsaylle.

Ramsayn kirjoittaman Parviaisen raportin alku.

Parviaisen mukaan kapteeni Montgomery ja hänen upseerinsa olivat vetäytyneet takaisin Oravisaloon ja sieltä edelleen Varpasalon kautta Raikuuseen, jossa he nyt majailivat. Siellä oli käynyt ruotsinpuoleisia talonpoikia, joille sotilaat olivat kertoneet menettäneensä 30 miestä. Heidän ruumiinsa oli kuljetettu pois neljällä hevosella. Yksikön tarvikkeet ja huolto oli sijoitettu Vuokalaan eli Savonrannalle.

Parviainen oli saanut myös tietää, että kun venäläiset olivat ryöstäneet, tuhonneet ja polttaneet talonpoikien omaisuutta Ylä-Kuonassa, he olivat edellisenä lauantaina siirtyneet Kesälahdelle rajan ruotsinpuoleiselle alueelle, todennäköisesti selvittääkseen Ruotsin armeijan asemia siellä. Jotkut olivat arvelleet vihollisen sotilaiden kokonaismäärän tällä alueella olleen tuohon aikaan noin 2000 miestä. [5]

Rajaseudulla liikkuminen oli varmasti tuttua torppari Heikki Parviaiselle, sillä hänen kotikylänsä Asikkala sijaitsi aivan valtakunnanrajan tuntumassa: vuoden 1743 raja halkaisi Rantasalmella Vaahersalon ja Putkisalon. Torpparina Heikki saattoi toki asua myös jonkin asikkalalaistilan kaukopalstalla Heinävedellä.

Yksityiskohta 1700-luvun lopulla laaditusta Rantasalmen ja Heinäveden kartasta Asikkalan, Putkisalon ja Vaahersalon kohdalta. [6] Koko valtakunnanrajaa kutsutaan kartassa nimellä "Disputerliga Riksgräntsen emellan Sverige och Ryssland" eli "Kiistanalainen raja Ruotsin ja Venäjän välillä", vaikka varsinainen riitamaa sijaitsikin Kerimäellä.

Mikkelissä armeija lähetti jonkun talonpojan tiedusteluretkelle viimeisen sotavuoden maaliskuussa kauas rintamalinjojen taakse aina Viipuriin asti. Hänen havainnoistaan kirjoitettiin raportti 18.3.1790. Talonpoika kertoi, ettei Viipurissa ollut sillä hetkellä enempää kuin neljä komppaniaa vartiosotilaita, mutta että maantien varressa sotilaita oli majoitettuina 4–5 miestä jokaisessa talossa aina Lappeenrantaan asti.

Neljännespeninkulman päässä Lappeenrannasta tuulimyllyn mäellä oli ollut suuri koko mäen levyinen tykkipatteri. Sitä ei kuitenkaan ollut sillä hetkellä vartioitu, eikä tiedustelija ollut nähnyt siellä tykkejä. Taipalsaarelle vihollinen oli sijoittanut kaksi rykmenttiä. Toiset olivat henkikrenatöörejä, mutta toisen yksikön nimeä tiedustelija ei tiennyt.

Viipurissa oli rakenteilla 25 uutta tykkisluuppia. Lappeenrannassakin oli aiemmin rakennettu yhtä, mutta työ oli keskeytetty ja päätetty, että Viipurissa rakennettavat tykkipurret tultaisiin myöhemmin kiskomaan Saimaan puolelle. Talonpojan mukaan sekä Lappeenrannassa että Viipurissa oli riittävästi jauhoja, sillä niitä kuljetettiin sinne Pietarista joka viikko 300–400 hevosen voimin. [7]

Tykkisluuppi eli tykkipursi oli alun perin 1700-luvun lopun Ruotsissa saaristolaivastoa varten suunniteltu uusi alustyyppi. Ruotsalaisessa tykkipurressa (Canon Slup) oli tykit sekä keulassa että perässä, pienemmässä tykkijollassa (Canon Jolle) ainoastaan perässä. [8] Venäläiset kopioivat idean nopeasti, ja tykkipursien määrä kasvoi sodan aikana nopeasti myös Venäjän saaristolaivastossa. [9]

Yksityiskohta Fredrik Henrik af Chapmanin tykkipursipiirustuksista vuodelta 1789. [10]

Kuten kaikissa sodissa, myös Kustaan sodassa pyrittiin saamaan tietoja vihollisen liikkeistä myös niiltä yksittäisiltä vihollisarmeijan sotilailta, jotka olivat syystä tai toisesta päätyneet armeijan käsiin. Sulkavalla kuulusteltiin toukokuussa 1790 venäläistä sotilaskarkuria, joka oli paennut Savonlinnassa ruotsalaisten puolelle, koska hänen omat upseerinsa olivat hänen kertomansa mukaan olleet niin ankaria.

Miehen nimi kirjattiin ruotsinkieliseen kuulusteluraporttiin muotoon "Jöran Jogor". Hän oli syntynyt Novgorodin kuvernementissa ja oli nyt 40-vuotias. Hän oli 11 korttelia ja 3 tuumaa (eli noin 170 cm) pitkä ja laiha, ja oli palvellut jääkärirykmentissä välskärinkisällinä. Hän kertoi, että Savonlinnassa oli tuohon aikaan noin 500 sotilasta neljästä eri rykmentistä. Heistä 50 oli kasakoita. Laitaatsillassa oli neljä mörssäriä sillä mäellä, jolla Ruotsin patterit olivat aiemmin olleet. Savonlinnassa oli tässä vaiheessa neljä tykkisluuppia valmiina, ja useampia muita oli Viipurissa odottamassa siirtoa. Sairaita Venäjän joukoissa oli hänen kertomansa mukaan toista sataa. [11]

Huhtikuun alussa 1790 Venäjän armeijasta karkasi ruotsalaisten puolelle Vasili Siskoff -niminen sotilas. Hän oli 20-vuotias, syntynyt Siperiassa ja tunnusti ortodoksista uskoa. Hänellä oli lyhyet mustat hiukset ja ruskeat silmät. Hän kertoi palvelleensa viipurilaisessa rykmentissä ja sanoi, että niin Pietarissa, Viipurissa kuin Lappeenrannassakin kaikki sairaalat olivat täynnä ja kuolleisuutta oli paljon. Hän tiesi tämän siitä, että oli tullut Pietarista edellisenä syksynä. [12]

Sairaita oli tietysti paljon myös Ruotsin puolella. Ruotsin armeijan pääsairaala oli koko Kustaan sodan ajan Rantasalmen Haapaniemessä, [13] ja sairaala joutui niin pitkään pyytämään kuljetusta uusille sängyille ja muille tarvikkeille, ettei tarvikkeiden saamiseen jaksettu huhtikuussa 1790 enää uskoa. [14] Kun tämän päivän sotasairaaloihin joudutaan ennen muuta sodassa saatujen vammojen takia, 1700-luvulla sotilaat tarvitsivat sairaanhoitoa ennen muuta joukkojen keskuudessa levinneiden kulkutautien takia.

Edellä kuvatut Kustaa III:n sodan aikaiset kuulusteluraportit sisältyvät Kansallisarkistossa säilytettävään Curt von Stedingkin arkistoon. Kyseinen arkisto sisältää kymmeniä tuhansia sivuja materiaalia. Arkisto kuului aiemmin herttualliselle d'Otrante -suvulle Ruotsissa, mutta Suomen Kansallisarkisto osti sen vuonna 2013. Kauppahinta oli 465 000 euroa. Aineisto on nykyisin digitoitu ja vapaasti luettavissa Kansallisarkiston sivuilla. Arkisto sisältää paljon ainutlaatuista tietoa sotatapahtumista, koska sotamarsalkka ja kreivi Curt von Stedingk (1746–1837) oli Savon prikaatin komentaja Kustaan sodan aikana. [15]

Kurt Bogislaus Ludvig Kristoffer von Stedingk. Johan Gustaf Sandbergin maalaus. Valokuvannut Daniel Nyblin 1893. Kansallisgalleria, finna.fi.

Viitteet:

[1] KA Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto, Rekognosointikartastoon liittyvät erilliset lehdet, Situations Charta öfver trachten omkring Nyslotts fästning. Piirtänyt O.C. von Fieandt.

[2] Lappalainen, Jussi T.: Sodankäynnin ongelmia Kustaa III:n sodan Savossa, s. 4. ; Kustaa III:n maasota, Savo ja Kymenlaakso 1788–1790 (SKS 2014), s. 25.

[3] Wirilander, Kaarlo: Savon historia III – Savo kaskisavujen kautena (Savon säätiö 1989), s. 835.

[4] Lappalainen, Jussi T.: Kustaa III:n maasota – Savo ja Kymenlaakso 1788–1790 (SKS 2014), s. 58.

[5] KA Curt von Stedingks arkiv, C Myndighetens m. fl. handlingar, ICb Savolaksbrigadens överbefälhavarearkiv, ICb3 Ingående brev och rapporter, Från ett flertal militärer 1790, n:o 85. 

[6] KA Maanmittaushallituksen kartat, MH MH 92, Geographisk Charta öfver Randasalmi Sockn samt Heinäwesi Capell i Nedre Safxolax Härad och Cuopio län.

[7] KA Curt von Stedingks arkiv, C Myndighetens m. fl. handlingar, ICb Savolaksbrigadens överbefälhavarearkiv, ICb3 Ingående brev och rapporter, Från ett flertal militärer 1790, n:o 35.

[8] Lappalainen, Jussi T.: Kuninkaan viimeinen kortti – Viipurinlahden ja Ruotsinsalmen meritaistelut 1790. (SKS 2011), s. 50–53.

[9] Lappalainen, Jussi T.: Kuninkaan viimeinen kortti – Viipurinlahden ja Ruotsinsalmen meritaistelut 1790. (SKS 2011), s. 55.

[10] RA Marinens ritningar, Däckade kanonslupar, SE/KrA/0492/A 4h/02:01 (1789), bildid: K0035307_00001

[11] KA Curt von Stedingks arkiv, C Myndighetens m. fl. handlingar, ICb Savolaksbrigadens överbefälhavarearkiv, ICb3 Ingående brev och rapporter, Från ett flertal militärer 1790, n:o 87.

[12] KA Curt von Stedingks arkiv, C Myndighetens m. fl. handlingar, ICb Savolaksbrigadens överbefälhavarearkiv, ICb3 Ingående brev och rapporter, Från ett flertal militärer 1790, n:o 46.

[13] Lappalainen, Jussi T.: Kustaa III:n maasota, Savo ja Kymenlaakso 1788–1790 (SKS 2014), s. 127.

[14] KA Curt von Stedingks arkiv, C Myndighetens m. fl. handlingar, ICb Savolaksbrigadens överbefälhavarearkiv, ICb3 Ingående brev och rapporter, Från ett flertal militärer 1790, n:o 59.

[15] YLE 22.1.2013: Uusi arkistolöytö kertoo Savon Prikaatin historiaa 1780-luvulta.