 |
| Olaus Magnuksen teoksessa Pohjoisten kansojen historia (1555) julkaistu kuva ”skrithifinnien” metsästystavoista. |
Tällaisten sanontojen alkuperää tai ikää on mahdotonta tutkia. Savon asutushistoriaa ajatellen tuntuisi kuitenkin mahdolliselta, että mielikuva Leppävirrasta ulkomaana olisi syntynyt keskiajalla, kun Pohjois-Savo oli eteläsavolaisten eränkäyntialueena. Pohjois-Savon vanhin pysyvä asutus on sijainnut juuri Leppävirralla, ja onkin tulkinnanvaraista, tulisiko Leppävirran 1500-luvun asutus tulkita vielä rintamaaksi vai jo eränkäyntialueeksi. [2] Leppävirta on siis tuohon aikaan sijainnut juuri siellä, mistä savolaisten ulkopalstat – eli takamaat tai "ulkomaat" (ruotsin utmark) ovat alkaneet.
Puhe Leppävirrasta ulkomaana voi viitata myös Ruotsin ja Novgorodin ja myöhemmin Ruotsin ja Venäjän väliseen rajaan Pähkinäsaaren rauhan (1323) ja Täyssinän rauhan (1595) välisenä aikana. Pähkinäsaaren rauhan raja kulki Karjalan kannakselta luoteeseen ja pitkin Haukivettä siten, että Pohjois-Savo ei kuulunut enää Ruotsiin. [3] Ruotsi pyrki kuitenkin omavaltaisesti siirtämään rajaa pohjoisemmaksi, ja savolaisasutus alkoi pian levittäytyä valtionrajan yli. [4] Mahdollisesti jo piankin Pähkinäsaaren rauhan jälkeen savolaiset ovat alkaneet pitää nykyistä Pohjois-Savoa valtiollisen ulkomaan sijasta omana ulkomaanaan.
Savonlinnan vouti Klemetti ”Kirjuri” Krook alkoi rakennuttaa Pohjois-Savoon Tavinsalmen kuninkaankartanoa vuonna 1543. [6] Paikka oli todennäköisesti Maaningalla. [7] Eteläsavolaiset talonpojat eivät ilahtuneet erämaidensa ottamisesta kuninkaankartanon käyttöön, eikä verotuskaan miellyttänyt heitä. He tekivät vuonna 1545 kuninkaalle valituksen, joka valaisee mielenkiintoisella tavalla Savon asutushistoriaa. Valitus kirjoitettiin vanhalla ruotsin kielellä, ja A.I. Arwidsson julkaisi sen vuonna 1853 puhtaaksikirjoitettuna teossarjassaan Handlingar till upplysning af Finlands Häfder. [8]
Talonpojat valittivat, että Klemetti oli antanut rakentaa kartanon heidän Lapinmaahansa, josta viisi pitäjää sai suurimman osan elannostaan ja jossa olivat heidän parhaat kalavetensä. He valittivat Klemetin myös pakottaneen heidät köyhät talonpojat kuljettamaan rakennustarpeita kartanon työmaalle 30 peninkulman päähän.
Savon historian kirjoittaja Kauko Pirinen liittyi varovasti enemmän Renvalliin, mutta huomautti, että kysymyksenasettelu on näin esitettynä kapea. Asutustoiminta vaikutti myös rintamaan oloihin, ja kruunulla ja talonpojilla oli omat, osin erilaiset intressinsä. Talonpoikien näkökulmasta heidän maaomistuksensa pysyivät samoina, vaikka osa sukujen jäsenistä muuttikin suvun perinteisille eräsijoille pohjoiseen – heidän verotuksensakin olisi siis pitänyt pysyä samana. Kruunu taas näki erämaat valtion omaisuutena, jonka käyttöön se alkoi myöntää omia anekkejaan. Kruunun tavoitteena oli uusien itsenäisten tilojen syntyminen ja valtion verotulojen kasvattaminen niiden avulla. [10]
Kruunun ja talonpoikien erilaiset katsantokannat tulevat esiin vuoden 1545 valituskirjeessä. Savolaiset kertovat ensin, miten uudisasutus käytännössä syntyi: ”Ja niin tapahtui, että meitä kasvoi liian monta samaan taloon, niin ettemme voineet elättää itseämme. Silloin erosimme toisistamme ja teimme itsellemme taloja ja tiloja erämaallemme.” [11]
Savon jako Suur-Savon ja Norrbottenin voutikuntiin oli voimassa viimeistään vuonna 1537. Aluksi Suur-Savoon kuului vanha Savon kanta-alue eli Pellosniemi, Vesulahti ja Juva. Norrbottenin voutikuntaan kuuluivat Rantasalmi, Sääminki ja pohjoinen eränkäyntialue, joka sitten itsenäistyi Tavinsalmena. Vuosina 1552–1555 Norrbotteniin kuuluivat myös Juvan pohjoiset neljännekset Vesikansa ja Joroinen. Lyhyen kartanovoutikunta-ajan ja kolmijaon jälkeen palattiin kahteen voutikuntaan, mutta nyt pohjoista voutikuntaa ei kutsuttu enää Norrbotteniksi, vaan Pien-Savoksi. [13] Tavinsalmen pitäjää alettiin myöhemmin kutsua kirkon paikan mukaan Kuopioksi.
Savon asutushistorian keskeinen osapuoli ovat kuitenkin myös saamelaiset eli lappalaiset, kuten suomalaiset heitä aiemmin kutsuivat. Savossa asui vielä 1500-luvulla ja 1600-luvun alkupuolella muutamia perhekuntia, jotka luokiteltiin verokirjoissa lappalaisiksi. [16] He maksoivat niin sanotun lappalaisveronsa haukina, turkiksina tai rahana.
Savon saamelaiset asuivat tuohon aikaan pääosin Tavinsalmen pitäjässä eli Pohjois-Savossa. Rantasalmella asui vuonna 1565 yksi saamelaisperhe, ja se maksoi veronsa rahana. Tavinsalmella oli samana vuonna kuusi lappalaisveroa maksavaa perhekuntaa. He suorittivat veroinaan 8 leiviskää kapahaukia, 7 hyvälaatuista oravannahkaa (klockverk), 17 keskilaatuista oravannahkaa (samfång) ja 2 kärpännahkaa (hermelin). [17]
Saamelaiskieliä on puhuttu esihistoriallisena aikana lähes koko Suomessa, [20] ja saamelaisen lapinkyläjärjestelmän korvautuminen savolaisella eränkäynti- ja kaskikulttuurilla on ollut vähittäinen prosessi. Aikaisemmin luultiin, että suomalainen uudisasutus olisi työntänyt saamelaisia tieltään kohti pohjoista. Nykyisin kuitenkin tiedetään, että saamelaisilla itsellään on ollut merkittäväkin rooli uudisasukkaina. [21]
Saamelaiset ovat siis kadonneet Savosta todennäköisesti suurelta osin siten, että he ovat alkaneet viljellä maata ja puhua suomea. Tässä prosessissa monet saamenkieliset paikannimet ovat jääneet käyttöön myös sen jälkeen, kun saamelaiskielen puhuminen on jäänyt historiaan. Esimerkiksi Varkauden eteläpuolella olevan Haukiveden Siitinselän nimen taustalla on todennäköisesti joko saamelaisten talvikylää tarkoittava siida tai seitaa tarkoittava sieidi. [22]
Viitteet:
[1] Virtanen, Leea (toim.): Kasvantaviärät leuvat – savolaisia sananparsia. (Savolainen osakunta 1964), s. 235.
[2] Soininen, Arvo M.: Pohjois-Savon asuttaminen keski- ja uuden ajan vaihteessa (Suomen historiallinen seura 1961), s. 34.
[18] KA 6585:5v
[19] KA 6609:121v
[20] Häkkinen, Jaakko (2014): Kielet Suomessa kautta aikain.
[21] Lehtola, Veli-Pekka: Entiset elävät meissä – Saamelaisten historiat ja Suomi (Gaudeamus 2022), s. 166.
[22] Aikio, Ante: Suomen saamelaisperäisistä paikannimistä (Virittäjä 1/2003), s. 104.
********
Savon vanhimpien voudintilien aikaan 1540-luvulla Savossa oli viisi hallintopitäjää: Pellosniemi ja Vesulahti eteläisessä Savossa ja Juva, Rantasalmi ja Sääminki niiden pohjoispuolella. Pohjois-Savo näyttää olleen aluksi kaikissa näissä pitäjissä asuneiden talonpoikien erämaana. 1500-luvulle tultaessa juvalaisten ja rantasalmelaisten ote erämaasta oli kuitenkin vahvin. [5] Pohjois-Savoon syntyneet arviokunnat kirjattiin 1540-luvun voudintileissä Rantasalmen ja Juvan pitäjiin, ja seurakuntajaossa koko Pohjois-Savo kuului ennen Tavinsalmen perustamista Juvaan.
Savonlinnan vouti Klemetti ”Kirjuri” Krook alkoi rakennuttaa Pohjois-Savoon Tavinsalmen kuninkaankartanoa vuonna 1543. [6] Paikka oli todennäköisesti Maaningalla. [7] Eteläsavolaiset talonpojat eivät ilahtuneet erämaidensa ottamisesta kuninkaankartanon käyttöön, eikä verotuskaan miellyttänyt heitä. He tekivät vuonna 1545 kuninkaalle valituksen, joka valaisee mielenkiintoisella tavalla Savon asutushistoriaa. Valitus kirjoitettiin vanhalla ruotsin kielellä, ja A.I. Arwidsson julkaisi sen vuonna 1853 puhtaaksikirjoitettuna teossarjassaan Handlingar till upplysning af Finlands Häfder. [8]
Talonpojat valittivat, että Klemetti oli antanut rakentaa kartanon heidän Lapinmaahansa, josta viisi pitäjää sai suurimman osan elannostaan ja jossa olivat heidän parhaat kalavetensä. He valittivat Klemetin myös pakottaneen heidät köyhät talonpojat kuljettamaan rakennustarpeita kartanon työmaalle 30 peninkulman päähän.
Savon historian tutkimuksessa on keskusteltu siitä, missä määrin Pohjois-Savon pysyvä asuttaminen oli kruunun ja missä määrin savolaisten itsensä aloitteellisuuden seurausta. Pentti Renvall korosti kruunun roolia ja piti Klemetti Krookia Pohjois-Savon asuttajana. Arvo M. Soininen taas piti Klemetin merkitystä vähäisempänä ja korosti savolaisten luontaista omatoimista liikkuvuutta. [9]
Savon historian kirjoittaja Kauko Pirinen liittyi varovasti enemmän Renvalliin, mutta huomautti, että kysymyksenasettelu on näin esitettynä kapea. Asutustoiminta vaikutti myös rintamaan oloihin, ja kruunulla ja talonpojilla oli omat, osin erilaiset intressinsä. Talonpoikien näkökulmasta heidän maaomistuksensa pysyivät samoina, vaikka osa sukujen jäsenistä muuttikin suvun perinteisille eräsijoille pohjoiseen – heidän verotuksensakin olisi siis pitänyt pysyä samana. Kruunu taas näki erämaat valtion omaisuutena, jonka käyttöön se alkoi myöntää omia anekkejaan. Kruunun tavoitteena oli uusien itsenäisten tilojen syntyminen ja valtion verotulojen kasvattaminen niiden avulla. [10]
Kruunun ja talonpoikien erilaiset katsantokannat tulevat esiin vuoden 1545 valituskirjeessä. Savolaiset kertovat ensin, miten uudisasutus käytännössä syntyi: ”Ja niin tapahtui, että meitä kasvoi liian monta samaan taloon, niin ettemme voineet elättää itseämme. Silloin erosimme toisistamme ja teimme itsellemme taloja ja tiloja erämaallemme.” [11]
Tämän jälkeen savolaiset kuvaavat, miten heitä oli kuitenkin sakotettu tästä erämaille muuttamisesta kolme markkaa savulta ja väitetty, että he olivat anastaneet kuninkaan erämaata maksamatta siitä veroa. Savolaiset kiistävät tämän. Heidän mukaansa 12 miehen lautakunta oli tutkinut asian ja todennut, että heillä oli suurempi vero kuin heidän omistamansa maat edellyttivät. Siksi he pakenivat erämaalleen, ja heitä sakotettiin siitä.
Pohjois-Savon erämaata kutsuttiin vuoden 1545 valituksessa siis nimellä Lappmark eli Lapinmaa. Alueella tuohon aikaan toimineella voutikunnalla oli myös pohjoista syrjäseutua kuvaava ruotsinkielinen nimi, Norrbotten. Tällä nimellä kutsutaan nykyisin Ruotsin pohjoisinta maakuntaa. Nimen kirjaimellinen käännös on Pohjois-Pohjanmaa, mutta suomalaisessa historiankirjoituksessa savolainen Norrbottenin voutikunta on käännetty Pohjan voutikunnaksi. [12]
Savon jako Suur-Savon ja Norrbottenin voutikuntiin oli voimassa viimeistään vuonna 1537. Aluksi Suur-Savoon kuului vanha Savon kanta-alue eli Pellosniemi, Vesulahti ja Juva. Norrbottenin voutikuntaan kuuluivat Rantasalmi, Sääminki ja pohjoinen eränkäyntialue, joka sitten itsenäistyi Tavinsalmena. Vuosina 1552–1555 Norrbotteniin kuuluivat myös Juvan pohjoiset neljännekset Vesikansa ja Joroinen. Lyhyen kartanovoutikunta-ajan ja kolmijaon jälkeen palattiin kahteen voutikuntaan, mutta nyt pohjoista voutikuntaa ei kutsuttu enää Norrbotteniksi, vaan Pien-Savoksi. [13] Tavinsalmen pitäjää alettiin myöhemmin kutsua kirkon paikan mukaan Kuopioksi.
 |
| Voudintilin otsikkoteksti ”Savonlinnan läänin Norrbottenin voutikunnan verokirja vuodelta 1552”. [14] |
Ruotsinkielisten asiakirjojen termit Lappmark ja Norrbotten herättävät kysymyksen, ovatko eteläsavolaiset ehkä itsekin käyttäneet Pohjois-Savon erämaasta vastaavia suomenkielisiä nimityksiä ja kutsuneet sitä esimerkiksi Pohjolaksi tai Lapiksi. Lappi-sanan on arveltu tarkoittaneen alun perin syrjäseutua. Itärajan toisella puolen asuvat lyydiläiset ovat viitanneet sanoilla lap ja lappalaine Vienan Karjalaan – eli vastaavalla tavalla oman kotiseutunsa pohjoispuolella olevaan alueeseen ja sen asukkaisiin. [15]
**********
Savon asutushistorian keskeinen osapuoli ovat kuitenkin myös saamelaiset eli lappalaiset, kuten suomalaiset heitä aiemmin kutsuivat. Savossa asui vielä 1500-luvulla ja 1600-luvun alkupuolella muutamia perhekuntia, jotka luokiteltiin verokirjoissa lappalaisiksi. [16] He maksoivat niin sanotun lappalaisveronsa haukina, turkiksina tai rahana.
Savon saamelaiset asuivat tuohon aikaan pääosin Tavinsalmen pitäjässä eli Pohjois-Savossa. Rantasalmella asui vuonna 1565 yksi saamelaisperhe, ja se maksoi veronsa rahana. Tavinsalmella oli samana vuonna kuusi lappalaisveroa maksavaa perhekuntaa. He suorittivat veroinaan 8 leiviskää kapahaukia, 7 hyvälaatuista oravannahkaa (klockverk), 17 keskilaatuista oravannahkaa (samfång) ja 2 kärpännahkaa (hermelin). [17]
Lappalaisveroa maksaneiden miesten sukunimi oli useassa tapauksessa Lappalainen, [18] mutta muitakin nimiä esiintyi. 1590-luvun tilikirjoissa mainitaan muun muassa Niilo Pensainen ja Huumo-Lauri. [19]
Saamelaiskieliä on puhuttu esihistoriallisena aikana lähes koko Suomessa, [20] ja saamelaisen lapinkyläjärjestelmän korvautuminen savolaisella eränkäynti- ja kaskikulttuurilla on ollut vähittäinen prosessi. Aikaisemmin luultiin, että suomalainen uudisasutus olisi työntänyt saamelaisia tieltään kohti pohjoista. Nykyisin kuitenkin tiedetään, että saamelaisilla itsellään on ollut merkittäväkin rooli uudisasukkaina. [21]
Saamelaiset ovat siis kadonneet Savosta todennäköisesti suurelta osin siten, että he ovat alkaneet viljellä maata ja puhua suomea. Tässä prosessissa monet saamenkieliset paikannimet ovat jääneet käyttöön myös sen jälkeen, kun saamelaiskielen puhuminen on jäänyt historiaan. Esimerkiksi Varkauden eteläpuolella olevan Haukiveden Siitinselän nimen taustalla on todennäköisesti joko saamelaisten talvikylää tarkoittava siida tai seitaa tarkoittava sieidi. [22]
 |
| Olaus Magnuksen teoksessa Pohjoisten kansojen historia (1555) julkaistu kuva kaskihalmeiden satoisuudesta. |
Viitteet:
[1] Virtanen, Leea (toim.): Kasvantaviärät leuvat – savolaisia sananparsia. (Savolainen osakunta 1964), s. 235.
[2] Soininen, Arvo M.: Pohjois-Savon asuttaminen keski- ja uuden ajan vaihteessa (Suomen historiallinen seura 1961), s. 34.
[3] Pirinen, Kauko: Savon historia I (Kustannuskiila 1988), s. 298. Rajalinjan sijainti Siestarjoelta Siittiin Varkauden tienoille on Pirisen mukaan kiistaton.
[4] Pirinen (1988), s. 305.
[5] Soininen (1961), s. 49.
[6] Pirinen, Kauko: Savon historia II:1 (Kustannuskiila 1982), s. 81.
[7] Mäkelä-Alitalo, Anneli: Klemetti Krook. Kansallisbiografia 5 (SKS 2005), s. 471–473.
[8] Arwidsson, Adolf Iwar: Handlingar till upplysning af Finlands häfder VI (Stockholm 1853): Konu:gh Ma:ttz vndhersåters och böndhers Clagamåll J Nyslottz län &c, ss. 306–312.
[9] Mäkelä-Alitalo, Anneli: Krook, Klemetti. Kansallisbiografia 5 (SKS 2005), s. 471–473.
[10] Pirinen (1982), s. 64.
[11] Käännös: Pirinen (1982), s. 65.
[12] Pirinen (1982), s. 433.
[13] Pirinen (1982), s. 44.
[14] KA 6170:9
[15] Suomen sanojen alkuperä, etymologinen sanakirja 2 (Kotus ja SKS 2012), s. 48.
[16] Viimeiset lappalaisverot kannettiin ilmeisesti Kuopion ja Iisalmen pitäjistä vuonna 1653. KA 8611:1v
[17] KA 6388:7v
[5] Soininen (1961), s. 49.
[6] Pirinen, Kauko: Savon historia II:1 (Kustannuskiila 1982), s. 81.
[7] Mäkelä-Alitalo, Anneli: Klemetti Krook. Kansallisbiografia 5 (SKS 2005), s. 471–473.
[8] Arwidsson, Adolf Iwar: Handlingar till upplysning af Finlands häfder VI (Stockholm 1853): Konu:gh Ma:ttz vndhersåters och böndhers Clagamåll J Nyslottz län &c, ss. 306–312.
[9] Mäkelä-Alitalo, Anneli: Krook, Klemetti. Kansallisbiografia 5 (SKS 2005), s. 471–473.
[10] Pirinen (1982), s. 64.
[11] Käännös: Pirinen (1982), s. 65.
[12] Pirinen (1982), s. 433.
[13] Pirinen (1982), s. 44.
[14] KA 6170:9
[15] Suomen sanojen alkuperä, etymologinen sanakirja 2 (Kotus ja SKS 2012), s. 48.
[16] Viimeiset lappalaisverot kannettiin ilmeisesti Kuopion ja Iisalmen pitäjistä vuonna 1653. KA 8611:1v
[17] KA 6388:7v
[18] KA 6585:5v
[19] KA 6609:121v
[20] Häkkinen, Jaakko (2014): Kielet Suomessa kautta aikain.
[21] Lehtola, Veli-Pekka: Entiset elävät meissä – Saamelaisten historiat ja Suomi (Gaudeamus 2022), s. 166.
[22] Aikio, Ante: Suomen saamelaisperäisistä paikannimistä (Virittäjä 1/2003), s. 104.
