"Hyvästi vaan ja ajattele suurija asijoita" – savolaisnuorten kirjeenvaihtoa 1900-luvun alussa

Äidinisäni täti Emma Eronen (1885–1949), lempinimeltään Emmi, oli vuonna 1901 kuudentoista vuoden ikäinen talollisen tytär. Hän asui Rantasalmella Voinsalmen kylän Ristolassa äitinsä Emma Erosen (os. Bagge) ja sisarustensa kanssa. Perheen isä Mikko Eronen oli kuollut kuusi vuotta aiemmin liikenneonnettomuudessa, josta kerron täällä, mutta perhe piti edelleen yhteyttä isän puolen sukulaisiinsa. Isä oli alun perin kotoisin Kangaslammin puolelta, Pisamalahden kylän Erolasta.

Emmi Eronen

Emmi sai vappuna 1901 kirjeen serkultaan Siiri Eroselta, joka oli hänen setänsä Antti Erosen tytär. Antti itse asui vaimoineen edelleen Kangaslammilla, mutta perheen vanhin tytär Siiri (s. 1890), joka oli tuolloin 11-vuotias, oli jo asunut talven poissa kotoaan, koska hän kävi oppikoulua Savonlinnassa. Siiri kertoo kirjeessään savonlinnalaisesta vapun vietosta, odottaa lukukauden loppua ja kertoo, miltä Emmi-serkun aiemmin kertoma kihlausuutinen hänestä tuntuu.

Savonlinnassa 1/5. 1901.

Rakas serkkuni!

Sydämmellinen kiitos kirjeesi edestä. Olen ollut terve, ja sitä samaa Herran lahjaa toivon myös sinulle! Vai niin, vai olet kihloissa, sepä hauskaa! Onnea vaan aikeillesi! – Niin, nyt on Wappu taas tullut. Lyseolaiset kävivät viime yönä akkunan alla laulamassa. Täällä on senlainen tapa, että pojat käyvät tyttöjen ikkunan alla laulamassa Wappuyönä. Kyllä nyt on ikävä Toukok. ensimäinen päivä, on niin paha ilma, ei viitsi ensinkään olla ulkona. Linnaan mennään tänä iltana. – Koulu loppuu Toukok. 28 päivä. Kyllä se on hauskaa päästä taas kotiin, vaikka kyllä tulee tovereja ikävä. – Tule kohta meillen, kun minä vaan menen kotiin. Ennenkuin tulee kiireet ajat taas, niinkuin ennenkin. Oliko Juvalla hauska ja oliko Hilja serkku kotona? – On täällä joskus ikävä, vaan usein on myös hauska. Niinkuin joka paikassa on. Olen usein saanut Erolan tyttölöiltä postikorttija, he kuuluvat olevan terveittä ja Sööttiä tyttöjä ja kokiteeraavat, niinkuin ennenkin.

Onko hauska olla kihloissa? Minä ajattelen, että silloin on "Seitsemännessä taivaassa", Niin sanovat kaikki kihlatut. Jos todellisesti rakastaa. Milloin olen minä kihloissa, sitä en luule olevani koskaan. "Lemmit huokaat unta näät, kohta varmaan laitat häät." Niin mahtaa sinun laitasi olla? Terveisiä hyvin paljon. Riijaa riskisti.

Puhalla, armas pohjatuuli / Rintaasi lemmen sanoma. / Kun sulhos ei lie halla tuuli / Hän kukkasi suo puhjeta. / Mä sentään kenties syystä luulen / Niin armahaksi pohjatuulen.

Siiri

Muista kirjoittaa

Sisarukset ja Emmin serkut Siiri ja Lyyli Eronen

Siiri Erosesta on julkaistu kaksi kuvaa myös Erosten sukukirjassa [1]. Hän solmi aikanaan avioliiton impilahtelaisen Arsi Vasilinpoika Pantsun kanssa, ja perheen sukunimi muutettiin myöhemmin Panuvaaraksi. Arsi Panuvaara toimi mm. Lieksan yhteiskoulun johtajana [2].

Siirin kirjeessään mainitsema Hilja oli tyttöjen yhteinen serkku, koska hänen äitinsä Amanda oli Mikon ja Antin sisko. Amandan puoliso oli juvalainen Gustaf Wilhelm Schadewitz, ja heidän tyttärensä Hilja Amanda Schadewitz (1879–1967) oli näistä kolmesta serkuksesta vanhin. Hän solmi myöhemmin avioliiton Sulo Johannes Teittisen kanssa, joka oli 1940-luvulla kansallisen edistyspuolueen kansanedustaja [3].

Allekirjoittaja "Nanna" lähetti Kangaslammilta helmikuussa 1902 Emmille kirjeen, jossa hän tyrmäsi yhden kihlaushuhun, kutsui Emmin lukusiin ja kertoi kiireestään ja sairastelustaan. Nanna näyttää tunteneen myös huolta perheensä taloudellisen aseman vaikutuksesta hänen avioliittomahdollisuuksiinsa. Arkisten huolien keskeltä Nanna halusi kuitenkin lopuksi kohottaa näkökulmansa ylemmäksi ja kehotti Emmiäkin ajattelemaan "suuria asioita".

K––lammilla 19/2. 1902.

Emmi hyvä!

Kiitos kaunis kirjeesi etestä josta olisi ansainnu melkein loukkaantua! Mistä olet tuomosija ajatuksija saanut päähäsi että, Herra Lönnruus olisi minun Sulhaseni, kyllä sinä olet nyt vallan väärässä uskossa kuinka tuo nyt kävisi laatuun että köyhä Hevonen pannaa rikkaa miehe tallii. Ole nyt hyvä ja tule meidän lukun se on meillä 28 päi t k eli nyt toisin sanoen viimenen päivä tätä kuuta Terve tuloa sillo. Onko sinussa etes lenssuakaan minussa se on vallan kovasti kiini Eile aamulla olin jo lääkäriin lähtössä mutta tuli niin pakkanen ja huono keli niin että kiittää kun saa olla kotona. Anna anteeksi kun tämä kirje on niin lyhyt ja yksinkertanen mutta kun on niin kiire että ei jouta kirjoittamaan enempä Ole hyvä ja kirjoita kohta. Tervehtykset täältä kaikilta mutta multa enimmät. Kaikessa kiireessä Nanna.

Hyvästi vaan ja ajattele suurija asijoita.

Sama.

Tämän "Nannan" henkilöllisyyttä ei tiedetä varmasti. Emman ja Siirin serkussarjaan kuului Nanna Benedikta Gerdt (s. 1881), jonka äiti Hilda Pauliina Eronen oli Mikon, Antin ja Amandan sisko ja jonka isä Albin Gerdt oli tehnyt maakauppiaana konkurssin vuonna 1894 [4]. Nanna Gerdt valittiin kuitenkin jo saman vuoden 1902 syyslukukaudeksi opettajaksi Leppävirran Mustinmäelle [5], joten hiukan todennäköisempi vaihtoehto kirjeen kirjoittajaksi voisikin olla Nanna Maria Eronen (s. 1884), joka oli Emmin pikkuserkku, Antti Juho Erosen ja Eva Lovisa Gråstenin tytär.

Nämä molemmat Nannat olivat helmikuussa 1902 naimattomia ja vieläpä kirjoilla Pisamalahdessa Erolan kantatilan mailla, joka oli tuolloin rekisterinumeroltaan Kangaslampi n:o 7. Molemmat toimivat sittemmin opettajina. Opettajatar Nanna Gerdt vihittiin 3.8.1903 kansakoulunopettaja Taavi Himasen kanssa. Nanna Maria Eronen valittiin puolestaan vuonna 1904 käsityönopettajattareksi Klaukkalaan [6] ja hänet vihittiin 4.10.1905 kauppias Adolf Markkasen kanssa [7]. "Nanna" on kuitenkin ollut 1880-luvun Kangaslammilla suosittu etunimi, joten kirjoittaja on voinut olla myös joku muu Emmin ystäväpiiriin kuulunut henkilö.

Tuntemattomaksi jää myös se, kenen kanssa Emmi Eronen oli itse solminut sen kihlauksen, josta hän kertoi Siiri-serkulleen keväällä 1901. Hän ryhtyi nimittäin vasta vuonna 1902 kirjeenvaihtoon Rantasalmen Riuttasissa asuneen Antti Pärnäsen (s. 1877) kanssa, josta tuli sittemmin hänen ensimmäinen aviopuolisonsa. Emmi ja Antti asuivat Haapaselän eri puolilla, mutta he tapasivat usein Rantasalmen kirkon jumalanpalveluksissa.

Antin ensimmäinen kirje Emmille on kirjoitettu syyskuun alussa 1902. Hän viittaa siinä heidän aiempaan tapaamiseensa, jolloin hän on ehdottanut Emmille kirjeenvaihtoa, mutta ei ole saanut tältä selvää vastausta. Hän on kuitenkin uskaltautunut nyt kirjoittamaan, mutta toivoo, että Emmi polttaisi kirjeen, jos kirjeenvaihto Antin kanssa ei kiinnostaisi häntä.

R:salmi 2.9.02.

Arv. Neiti Emmi!

Ah pois sä menit Emmi! niin kauas vetten taa, Oi ilon veit sä mutta mul' kaiho yksin jäi, kaiho vaan. – Toivon niin, että Emmi suo mulle anteksi, tämän rohkeuden, ja mitä heikko kynäni on sattuna kirjoittamaan, mutta siihen rohkeudeen, on pakko, koska en jaksa riitellä ajatuksieni kansa sillä se aina vaan muistuttaa hakemaan toivoa tai surua. ja lupaa että toisen saa kumman vaa. onnessa se lienee! Niin "Sua hetken näin, vaan kuvasi ei katoa muistostain" Oi kuin et luvana vaihtaa paperin paloja, vaan ethän siitä vallan vastenkaan sanona niin läksin toivoani toteuttamaan, että kummin se on. Se riippuu kaikki yksin Emmissä, tosin olisi minulle suuri hauskuus, jos Emmi sen suo, että ei olis loppuna sanan vaihto meiltä, sen hetken vaan kestäneen tuttavuuden. vaan jatkaisimme aina vaan uutena tuleviin toivoni päiviin. – vain mitenkä on? Vaan sopishan tuttavuuden jos ei r:–den kirje vaihtaa vaikka kerran kansa, niin luulen, vain kuinka? Tämä jos lienee kiusaksi että kirje tulee. vaan elä tuosta loukkaannu. Waan heitä tuleen. [––]

Emmi kirjoitti vastauskirjeensä hieman yli viikkoa myöhemmin. Hänkin kertoi nyt lämpimistä tunteistaan, eikä suostunut polttamaan Antin kirjettä siinäkään tapauksessa, että kirjeenvaihto ei johtaisi mihinkään vakavampaan.

Syyskuun 10 p v. 1902

Arvoisa Herra!

Kiitos kaunis kirjeesi ettestä jonka sain viime Torstaina, kaikessa tietämättömyytessäni mutta suureksi ilokseni. Sinulla ei ole mitään anteeksi pyytämistä. Mutta minä luulen että sinä puhuit paljasta pilaa minusta sillä eihän minun halpa perssonaani ole jättänyt muistoa muillenkaan saitikka sullen Ole hyvä ja kirjoita vaan jos viitsit etes tuttavuten kirjeitä, sillä en ole toivonakaan että sinä mullen kirjoitat r. kirjeitä, mutta jos niin olis niin se poistais paljon ikäviä tunteita. – Sillä sinne Riuttasiin ne minun ajatukseni aina lentää Sinne minun sydämelläni suurin kaipaus on. – – –. Niin ajattelen että etes sillon muistat minua kun kirjoitat Emmi vai mitä vaan anna anteeksi sillä liian suuret vaatimuksethan mulla onkiin että pyytän ajatuksiasi vaivaamaan sillä onhan sulla parempiakiin ajateltavia kun minä. [––]

Sinä pyysit että minä polttasin sen sinun kirjeesi, vaan enhän minä toki raaski, sillä jos se oli viimeinen sulta niin onhan se suuri lohtutus kuolin vuoteella ja vanhoina päivinä, sillä ei sitä kukaan saa haltuunsa. Koita saata selvää kun tämä on niin virhellistä ja huonoa jään otottamaan vastuuta ja toivon että en kauan tarvitsisi otottaa. Voi'os hyvin.

Toivoo Emmi.

Emmin ja Antin kirjeenvaihto johti pian tunteikkaisiin rakkauskirjeisiin, joita on säilynyt useita kymmeniä vuosilta 1902–1904. Kirjepaperiin painettu Suomen leijona ja Larin-Kyöstin isänmaallinen säe kertovat tuosta ensimmäisen sortokauden ajasta, jolloin leijonavaakunoita ei saanut enää näkyä postimerkeissä – niiden tilalle olivat vuodesta 1901 alkaen tulleet Venäjän kaksipäisen kotkan kuvat.

Kaksi vuotta kestäneen seurustelun ja kirjeenvaihdon jälkeen pariskunta avioitui 12.10.1904, ja Emmi muutti Antin luo Riuttasten kylään [8]. Antti kuoli tammikuussa 1927, minkä jälkeen Emmi avioitui vielä kahdesti. Hän ei synnyttänyt kolmen avioliittonsa aikana lapsia, mutta otti edesmenneen sisarensa Olgan pojan Maunon omaan perheeseensä ottolapseksi. Emmin arvokas kirjekokoelma on säilynyt jälkipolville Maunon perheen hallussa.

Emmi Eronen ja Antti Pärnänen todennäköisesti kihlakuvassaan.

Viitteet:

[1] Erosten sukua, osa I (Sukuseura Eronen ry 2013), s. 262–263. Perheen nimenmuutos Pantsusta Panuvaaraksi on esitetty sukukirjassa väärin päin.

[2] Helsingin Sanomat 9.6.1932, s. 6.

[3] Wikipedia: Sulo Teittinen.

[4] Finlands Allmänna Tidning 16.5.1894.

[5] Päivälehti 1.8.1902, s. 2.

[6] Uusi Suometar 11.6.1904, s. 4.

[7] Kangaslammin seurakunta, vihityt 1903 ja vihityt 1905.

[8] Mikkelin läänin henkikirja 1905, Rantasalmi, s. 121v.

Kaksintaistelu Rantasalmella vuonna 1675

Miekka, jonka säilä on tehty todennäköisesti 1600-luvulla ja kahva sen jälkeen. Kansallismuseon historialliset kokoelmat, finna.fi

Oli marraskuun loppu vuonna 1675, ja Rantasalmella pidettiin käräjiä. Käräjärahvas seurasi, kuinka paikalle saapui kaksi aatelismiestä: Putkisalon kartanon herra, vänrikki Herman Harnesksköld ja Kerisalon säterin isäntä, ratsumestari Henrik von Suurman. [1] 1600-luvulla aatelisten valta suomalaisella maaseudulla oli suurimmillaan: suuria maa-alueita oli annettu aatelisille lahjoitusmaina ja läänityksinä, joilta he saivat kerätä verot itselleen. Valtion oma kassa oli kuitenkin uhkaavasti köyhtymässä, minkä takia aatelisille tehdyt lahjoitukset palautettiinkin valtiolle isossa reduktiossa viittä vuotta myöhemmin vuonna 1680.

Nyt elettiin kuitenkin vielä vuotta 1675, ja käräjäpaikalle astellut Herman Harnesksköld oli mies, jolle kymmenet rantasalmelaisisännät joutuivat maksamaan veroa. Hänen kartanonsa Putkisalo oli Rantasalmen vanhin. Juhana Henrikinpoika Kauranen oli saanut sen rälssioikeudet jo vuonna 1622, minkä jälkeen kartano oli periytynyt hänen leskensä Katarina Sofia von Sperlingin kautta Katarinan uudelle aviomiehelle Nils Nilsson Harnesksköldille, jonka poika Herman isännöi nyt Putkisaloa. Ratsumestari Suurman oli hänkin tuttu mies käräjärahvaalle, sillä hänen lahjoitusmaihinsa kuului tiloja Voinsalmella, vaikka suurin osa niistä olikin Joroisten puolella. [2]

Millä tavoin nämä mahtimiehet yleensä käyttäytyivät Rantasalmen käräjillä, ei ole tiedossa. Tällä kertaa suuri joukko ihmisiä oli kuitenkin päässyt seuraamaan, kuinka herrat olivat tulleet käräjäpaikalle valmiiksi päihtyneinä ja alkaneet sitten riidellä käräjähuoneen ulkopuolella toisessa tuvassa niin kiivaasti, että Harnesksköld oli lopulta haastanut Suurmanin kaksintaisteluun. Sitten he olivat menneet käräjäpaikan ulkopuolelle metsään, arviolta noin parin musketinkantaman päähän. Metsässä he olivat sitten miekkailleet keskenään siten, että Harnesksköld oli saanut vasempaan käteensä verinaarmun. [3]

Kruununvouti Hijskou ilmoitti tapahtumista oikeudelle, koska oli epäiltävissä, että aatelismiehet olivat nyt syyllistyneet sekä käräjärauhan rikkomiseen että kaksintaisteluplakaatin vastaiseen toimintaan. "Kaksintaisteluplakaatti" oli Kaarle IX:n holhoojahallituksen vuonna 1662 antama säädös, jossa kaksintaistelut kiellettiin. Niillä oli ollut siihen mennessä aateliston keskuudessa vuosisataiset perinteet, ja satoja miehiä oli kuollut kaksintaisteluissa eri puolilla Eurooppaa. Mutta kuten aina jonkin saavutetun edun kieltämisen jälkeen tapahtuu, tämäkään kulttuuri ei kadonnut välittömästi sen jälkeen, kun siitä tuli laitonta. [4]

Kruununvoudin ilmoituksen jälkeen oikeus otti asian tutkittavakseen. Moni oli nähnyt ja kuullut tapahtumat, mutta seppä Antti Erkinpoika oli valmis astumaan esiin myös todistajana ja vahvistamaan näkemänsä oikeudelle. Seuraavaksi oikeus kuulusteli epäiltyjä. Suurman vakuutti, ettei mitään vahinkoa ollut tapahtunut, ja että he olivat nyt hyviä ystäviä. Harnesksköld puolestaan myönsi miekkailun – mikä oli sinänsä ymmärrettävää, kun hänen vasen kätensä oli haavoittunut – mutta hänkin vakuutti, että he ovat Suurmanin kanssa ystäviä ja hyvässä sovussa, ja hän toivoi, että oikeus voisi antaa tapahtuneen hänelle anteeksi.

Oikeus totesi, että asiassa oli syytä epäillä sekä käräjärauhan rikkomista että kaksintaisteluplakaatin vastaista toimintaa. Kihlakunnanoikeudella ei ollut kuitenkaan valtaa tuomita aatelisia. Heillä oli omien privilegioidensa eli etuoikeuksiensa perusteella oikeus siihen, että heitä koskevat asiat käsiteltiin suoraan hovioikeuksissa. Niinpä tuomari alisti tämänkin asian hovioikeuden ratkaistavaksi.

*************

Harnesksköldin suvun kantaisän Nils Nilssonin alkuperää ei tunneta, mutta hänellä on muutamissa Ruotsin armeijan rullissa lisänimi Svart, mikä tarkoittaa mustaa [5]. Sukunimen Harnesksköld, suomeksi "haarniskakilpi", hän sai käyttöönsä, kun hänet aateloitiin. Nimi tosin kirjoitettiin 1600-luvulla sen ajan tyylin mukaisesti Harneskskiöldh. Suku sai Ruotsin ritarihuoneessa numeron 518. [6]

Nils Harnesksköldin omakätinen allekirjoitus Ruotsin Riksarkivetin kokoelmissa.

Harnesksköldin suvun mieslinja katkesi vuonna 1738, kun Nilsin pojanpoika ja Hermanin poika Herman kuoli lapsettomana. On kuitenkin mahdollista, että suvulla on Suomessa yhä edelleen mieslinjaisia jälkeläisiä – rantasalmelaisessa Kasperin suvussa. Tämä Rantasalmella jo kolmensadan vuoden ajan vaikuttanut suku polveutuu miehestä, jonka nimi oli Casper Caspersson eli Kasper Kasperinpoika. Hän sai vuonna 1707 asuttavakseen vaahersalolaisen autiotilan, jonka sen aiemmat omistajat Lauri ja Olli Asikainen olivat jättäneet köyhyytensä tähden autioksi. [7] Kasper Kasperinpojalla ei ollut sukunimeä, mutta hänen nimensä jäi elämään jälkeläisten sukunimenä.

Asiakirjalähteistä ei ole löytynyt mitään tietoa siitä, kuka tämä Kasper Kasperinpoika oli ja mistä hän oli tullut. Kasperin suvussa on kuitenkin vanhastaan elänyt perimätieto siitä, että suku polveutuisi jonkun aatelismiehen aviottomasta lapsesta. Mahdollinen vaihtoehto Kasper Kasperinpojan isäksi voisi olla kaksintaistelussa haavoittuneen Hermanin veli Casper Harnesksköld, joka aateliskalenterin [6] mukaan kuoli naimattomana ja lapsettomana. Hänen isänsä Nils oli omistanut Vaahersalossa maata jo ennen kuin hän sai vaimonsa kautta haltuunsa Putkisalon kartanon.

Nykyisin tällaista huhua olisi helppoa tutkia ottamalla DNA-näyte sekä Kasperin että Harnesksköldin sukuun kuuluvilta miehiltä ja vertaamalla niitä toisiinsa. Valitettavasti se ei kuitenkaan ole enää mahdollista, koska Harnesksköldin suvussa ei ole ollut mieslinjaisia jälkeläisiä vuoden 1738 jälkeen. Kasperin sukuun kuuluva Vesa Kasper on kuitenkin teettänyt suvun eri haaroista kolme BigY-testiä, jotka ovat vahvistaneet, että ainakin Kasper Kasperinpojan vuonna 1765 syntynyt jälkeläinen Lauri Laurinpoika Kasper edusti isälinjaista haploryhmää R1b, ja siinä alaryhmää, joka näyttää tulleen Savoon Ruotsista tai Norjasta. Se ei siis ole lainkaan tyypillinen savolaissuku – suurin osa Rantasalmen alueen geneettisistä isälinjoista kun edustaa idän suunnalta tullutta N-ryhmää. Vesa Kasper on julkaissut suvustaan mielenkiintoisen blogitekstin täällä. [8]

Herman ja Casper Harnesksköldin sisar Beata solmi avioliiton esi-isäni kapteeni Conrad von Vegesackin kanssa, [9] jonka epäonnisesta kirkkomatkasta kerron täällä. Beatan kuoltua Conrad meni uusiin naimisiin Ingeborg Langin kanssa, ja heidän tyttärestään Catharinasta polveutuvat Rantasalmen Bagget, joiden suvusta kerron tarkemmin täällä.

Viitteet:

[1] Pien-Savon tuomiokunta, vars. asiat 1671–1682 (KO a 2), Rantasalmen käräjät 26., 27. ja 29.11.1675, s. 80–80v.

[2] Saloheimo, Veijo: Savon historia II:2, Savo suurvallan valjaissa (Jyväskylä 1990), s. 86.

[3] Taistelemista kuvataan tuomiokirjassa sanalla fechtad för hand.

[4] Duell-placat, Kaarle XI:n holhoojahallituksen vuonna 1662 antama säädös, jossa kaksintaistelut kiellettiin. Säädös uudistettiin 1682. Plakaatti on julkaistu osoitteessa > http://www.foxtail.nu/bjorn/a_plakat1662.htm

[5] SE/KrA, Krigskollegium, Militiekontoret, Avlöningshandlingar, SE/KrA/0009/A/G IV b/12 (1653), s. 89 > https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/A0065719_00102 

[6] Adelsvapen.com / Harnesksköld > https://www.adelsvapen.com/genealogi/Harnesksköld_nr_518 

[7] Pien-Savon tuomiokunta, vars. asiat 1708 (KO a 19), s. 58.

[8] Kasper, Vesa: Musta sukuni. Savonlinnan seudun sukututkimusyhdistyksen jäsenten blogeja. > http://savonlinnansukututkimus.blogspot.com/2021/02/musta-sukuni_8.html 

[9] Ritarihuoneen sukutauluissa ei tunneta Beatan etunimeä, mutta hänen perintöosuuttaan käsitellään lähteessä Pien-Savon tuomiokunta (KO a 3), Rantasalmen talvikäräjät 1683, s. 54.