Kangaslammin Gerdt-suku

Hevonlahden Ylä-Gerdtilän eli Pekkolanmäen tila ja torppa vuoden 1919 jakokartassa. [1]

Entisen Kangaslammin kunnan Hevonlahden kylästä kotoisin oleva Gerdtin suku on saanut nimensä suvun kantaisän, 1600-luvulla eläneen Gerdt Mattssonin eli Matinpojan etunimestä [Geni]. Tuon ajan asiakirjat olivat ruotsinkielisiä, joten hänen isännimensä kirjoitettiin niihin aina muodossa Mattsson. Emme kuitenkaan tiedä, oliko kantaisä omasta mielestään Mattsson vai Matinpoika; hänen alkuperänsä ja äidinkielensä ovat tuntemattomia. Gerdt ei kuitenkaan näytä olleen savolaista talonpoikaista sukujuurta, koska hänellä ei ollut savolaista sukunimeä. Myös hänen etunimensä oli seudulla harvinainen.

Gerdt on etunimenä alun perin saksalainen, ja se on lyhyempi versio nimestä Gerhard. Tämän ovat myös entisajan savolaiset papit tienneet. Kantaisän nimi periytyi hänen jälkeläisilleen sukunimenä muodossa Gerdt, mutta kun muutamat jälkeläiset saivat kantaisän nimen myös etunimekseen, papit kirjoittivat sen 1700-luvun kirjoihin muodossa Gerhard. Nimet eivät kuitenkaan tarkoita, että kantaisän itsensä olisi täytynyt olla saksalainen. Gerhardia ja Gerdtiä on käytetty etuniminä muuallakin, esimerkiksi pohjoismaissa.

Olipa kantaisä kotoisin mistä vain, hänen 1700–1800-luvuilla eläneet jälkeläisensä olivat kuitenkin savolaisia talonpoikia, joiden kieleen g-äänne ei kuulunut. Suvun jäsenet ovat kuulleet nimestään Rantasalmen seudulla perinteisesti sekä versioita Kertti että Jertti. Esimerkiksi Voinsalmella 1950-luvulla postia kantanut Erkki Gerdt oli kyläläisten puheessa Jertin Erkko.

Nimen lausumistapaan liittyvä epäselvyys voi johtua siitä, että g-äänteen lausuminen on ruotsin kielessä vaihtelevaa. Sanan alussa oleva g lausutaan ruotsissa g:nä, jos sitä seuraa esimerkiksi vokaali a tai o – mutta j:nä, jos sitä seuraa vokaali e. Esimerkiksi sukunimi Gerkman lausutaan Järkman. [2] Etunimenä Gerdt on kuitenkin poikkeus säännöstä, sillä sen äänneasussa alkuperäinen saksalainen g-äänne on säilynyt myös ruotsin kielessä. [3] Ei olekaan ihme, jos Gerdt-nimen lausuminen on herättänyt epätietoisuutta suomenkielisessä ympäristössä, jossa ruotsin ja saksan kielen eroista ei ole voinut olla tarkempaa käsitystä.

Kantaisän hevonlahtelaiset jälkeläiset ovat ehkä itse käyttäneet Jertti-nimeä 1800-luvun alkupuolella, sillä suvun kantatilan nimeksi on kirjoitettu isojaon jälkeiseen vuoden 1830 maakirjaan Hjertilä. [4] Asukkaat ovat ehkä ilmoittaneet tilansa nimeksi Jerttilä, ja virkamies on kirjoittanut sen kirjoihinsa mahdollisesti kuvitellen, että nimi viittaisi ruotsin sydäntä tarkoittavaan sanaan hjärta. Hjertilä-muotoa käytettiin kirjoissa kuitenkin vain hetken ajan, ja se korjattiin pian nimeksi Gertilä tai Gerdtilä.

*********

Kangaslampi perustettiin Rantasalmen osista vasta 1800-luvulla, joten suvun kantaisä Gerdt Matinpoika oli vielä rantasalmelainen. Rantasalmen seurakunnan haudattujen kirjan mukaan Gerdt Matinpoika kuoli kesäkuussa 1708 Hevonlahdella 82 vuoden ikäisenä. [5] Merkinnän perusteella hänen voi siis olettaa syntyneen vuoden 1626 paikkeilla.

Gerdt näyttää asuneen Rantasalmen alueella viimeistään 1650-luvun alkupuolella. Erään vuonna 1683 käsitellyn maariidan yhteydessä todettiin, että Gerdt Matinpoika oli ollut 30 vuotta aiemmin Melker Laurinpojan apen, voinsalmelaisen Martti Hannunpojan renkinä. [6]

Melker Laurinpojan jälkeläiset käyttivät sittemmin sukunimeä Juutilainen. Melkerin isä Lauri Melkerinpoika Juuti asui viimeistään vuonna 1650 Voinsalmen naapurikylässä Pölkynniemessä, ja Laurin isä Melker Laurinpoika Jut oli Savon nostoväen päällikkö. Hänen lisänimensä tarkoittaa tanskalaista. [7] Tanskalaisten liikkuminen Savonlinnan seudulla ei ollut tuohon aikaan enää uutta, Olavinlinnan 1470-luvulla perustanut ritari Erik Axelinpoika Tott oli myös syntynyt Tanskassa. [8] Ei olekaan mahdotonta, että Melker Laurinpojan sukupiirin kanssa samassa talossa asuneella Gerdt Matinpojallakin olisi ollut sukujuuria ulkomailla.

Gerdt Matinpoika solmi noin 1660-luvulla avioliiton rusthollari Heikki Maununpoika Multasen tyttären kanssa, ja alkoi suorittaa asepalvelusta Viipurin läänin ratsuväkirykmentissä appensa tilan puolesta. Multasen rustholli luettiin aiemmin laajaan Palvalahden seutukylään, [9] mutta vuoden 1664 maantarkastuksesta lähtien se oli hevonlahtelainen tila. Rusthollin veroluku kohtuullistettiin tarkastuksessa kahdeksasta kahteen, ja tilan asuinpaikka oli Hevonlahden Naurislahdessa. [10] Gerdtin puoliso eli Heikin tytär oli syntynyt noin vuonna 1643 ja oli nimeltään Anna Mullatar. [11]

Hindrich Muldaisen eli Heikki Multasen rustholli ja sen ryttäri eli ratsusotilas, Multasen vävy Gerdt Matssonn. Merkintä on ratsumestari Jöran Pistolekorsin komppanian katselmusrullassa. Katselmus toimitettiin Lappeenrannassa 28.8.1667. [12]

Heikki Multanen oli näinä aikoina jo vanha mies. Hänet kutsuttiin todistajaksi vuoden 1669 talvikäräjille kertomaan Vääräntauksen alueen omistussuhteista; kerron tapauksesta lähemmin artikkelissani Kun Ihamaniemi mitattiin nuoralla. Vielä saman vuoden aikana Heikki Multanen muutti kuitenkin "Venäjälle", ja hänen vävystään ja ratsusotilaastaan Gerdt Matinpojasta tuli Naurislahdessa sijainneen rusthollin uusi isäntä.

Gerdt Matinpoika saapui kukkarokirjansa kanssa vuoden 1669 kesäkäräjille. Hän kertoi hallitsevansa nyt Hevonlahden kylässä kahden uuden veromarkan kokoista tilaa ja varustavansa armeijaan ratsumiehen eli ryttärin niiden edestä. Hän kertoi tilansa olevan kuitenkin niin pieni, että ryttärin varustaminen pelkästään sen tuotolla oli vaikeaa. Siksi hän pyysi saada lisämaata rusthollinsa tueksi.

Asiaa kysyttiin käräjien lautamiehiltä, ja he vahvistivat Gerdt Matinpojan olleen oikeassa. Tilalla oli vähän metsää, niityt tuottivat vähemmän kuin kolme lassia heinää ja pelto oli pieni. Siksi edellinen omistaja Heikki Multanen ei ollutkaan tullut tilalla toimeen, vaan oli lähtenyt Venäjälle. [13] Anomus tuotti tulosta, ja aiemmin Olli Pekanpoika Marttisen hallussa ollut yhden veromarkan hevonlahtelaistila annettiin Gerdtille lisämaaksi. [14]

Vaikka tuomiokirjoissa puhutaankin Venäjästä, Heikki Multasen todellinen muuttosuunta oli Käkisalmen lääni, mikä tarkoittaa nykyistä Suomen Pohjois-Karjalaa tai Venäjän Laatokan Karjalaa. Ruotsin valtakunta oli saanut tämän läänin haltuunsa Stolbovan rauhassa vuonna 1617. Heikki Maununpoika Multanen asui tiettävästi sittemmin Ilomantsissa tai Impilahdella. [15]

Gerdt Matinpoika ja Anna Mullatar jäivät perheineen Savoon ja Naurislahteen. Tilan ja siihen liitetyn lisämaan hallinnan peri Aatami Gerdtinpoika, joka syntyi noin vuonna 1678 ja isännöi tilaa vuodesta 1711 lähtien. [16] Hän oli naimisissa Riitta Quintuksen kanssa viimeistään vuonna 1706. [17] Kun tiloille annettiin rekisterinumerot, suvun kantatila sai numeron Hevonlahti n:o 1 ja lisämaaksi annettu entinen autiotila numeron Hevonlahti 2. [18]

Kolmannen sukupolven isännät Gerhard Aataminpoika ja Tuomas Aataminpoika asuivat Gertilän rusthollissa jo omina ruokakuntinaan. [19] Kantaisän etunimi vakiintui jälkeläisten sukunimeksi 1700-luvun kuluessa. [20]

Hevonlahti 1:n isojako toimitettiin 1800-luvun alussa. Tilalle ja sen ulkopalstoille oli syntynyt siihen mennessä yhteensä neljä erillistä asuinpaikkaa, ja kaikki osakkaat kuuluivat Gerdtin sukuun. Omistusten jakamisesta käytiin välillä kiivastakin sananvaihtoa, mutta lopulta jaosta päästiin sopuun. [21]

Tilan vanhan asuinpaikan alueelle muodostettiin isojaossa tilat Gertilä, Välitalo ja Ylätalo, jotka kaikki säilyttivät rekisterinumeron Hevonlahti n:o 1. Rusthollin liikamaista perustettiin lisäksi uudistilat Ihamaniemi n:o 5 Kähkölä ja Malkkila n:o 1 Karkkola. Gerdtien lisämaaksi 1600-luvulla annetusta kruununtilasta Hevonlahti n:o 2 muodostettiin isojaossa tilat Hevonlahti n:o 2 Kuvala, Kuittua n:o 2 Petäjämäki, Kuittua n:o 3 Mattila ja Kuittua n:o 4 Umpila. [22]

Hevonlahti 1:n vanhalle asuinpaikalle ja sen viereen muodostetut tilat Gertilä (E), Välitalo (F) ja Ylätalo (G) vuonna 1807 vahvistetussa isojaossa. [23]

Hevonlahti 1:n omistajien puumerkit vuonna 1806 allekirjoitetussa isojaon pöytäkirjassa.

Isojakotoimitukseen ei sisältynyt talonpaikkojen siirtoja, eikä pöytäkirjoissa ollut syytä käydä läpi jakoa vanhempia asuinpaikkojen syntyvaiheita. Tämän alueen vanhin asuinpaikka vaikuttaa kuitenkin olleen jo nimensäkin perusteella Gertilä. Siitä puhuttiin vielä vuonna 1901 laaditussa jakokirjassa "vanhana paikkana". Todennäköisesti sen jälkeen, kun Gertilä ei enää ollut alueen ainoa asuinpaikka, siitä alettiin puhua myös Alatalona tai Alapaikkana. Lopulta koko rekisterinumeron Hevonlahti 1 yhteiseksi nimeksi valittiin vuonna 1899 Alatalo. [24] On kuitenkin vaikea arvioida, sisältyikö Alapaikka jo 1600-luvulla Naurislahdeksi kutsuttuun maapalstaan, vai onko Gerdtien asuinpaikka siirretty vasta 1600–1700-luvuilla lammen pohjoispuolelle. Nykyisen Naurislahden tilan alue oli joka tapauksessa isojaon aikaan asumatonta.

Välitaloa alettiin myöhemmin kutsua myös Anttilaksi sen isännäksi 1800-luvulla tulleen Antti Kuvajan mukaan. Välitalon paikalle perustettiin 1900-luvulla Hevonlahden koulu.

Alatalo ja Ylätalo yhdistyivät väliaikaisesti uudelleen, kun Ylätalon omistaja Henrik Aataminpoika Gerdt ja hänen puolisonsa Maria Serafia Tolonen myivät tilansa Alatalon omistajalle Matti Gerhardinpoika Gerdtille vuonna 1853. [25] Kaupan jälkeen Matti Gerdt (1801–1876) omisti molemmat tilat ja 2/3 koko rekisterinumerosta. Hänen pojanpoikansa Asarias Matinpoika Gerdt (1850–1916) ja Matti Heikki Matinpoika Gerdt (1861–1909) saivat yhteisen kiinnekirjan näille omistuksille vuonna 1895.

Alatalo ja Ylätalo erotettiin jälleen eri tiloiksi vuonna 1901, kun Asarias ja Matti Heikki jakoivat perintönsä. Asarias Gerdt sai vanhan paikan eli Alapaikan rakennuksineen, ja hänen veljensä Matti Heikki Gerdt sai Ylä-Gerdtilän eli Pekkolanmäen ja 900 markkaa tasausta. Jaossa käytettiin vanhoja eli jo isojaossa määriteltyjä rajoja. [26]

Asarias Gerdtin ja hänen puolisonsa Elisabet Maria os. Heiskasen lapset suomensivat sukunimensä Rannanheimoksi vuonna 1906. [27] Tähän perheeseen kuulunut taiteilija Alpo Rannanheimo on signeerannut ainakin osan maalauksistaan nimellä A. Gerdt-Rannanheimo. Suku on muuttanut sittemmin pois tilalta, ja Alapaikka kuuluu nykyisin Kuvajan suvulle.

Pekkolanmäen isännän Matti Heikki Gerdtin ja hänen puolisonsa Hilda os. Heiskasen perheeseen syntyivät lapset Aleksander (1888–1923), Lempi Maria (1890), Aino Sylvia (1899–1900) ja Seth (1902–1944). Heistä Aino oli jo kuollut ja nuorin Seth alle vuoden ikäinen, kun perheen äiti Hilda menehtyi vuonna 1903. [28]

Lempi Maria avioitui sittemmin Matti Pölläsen kanssa, ja Aleksander menehtyi vuonna 1923. Seth Gerdt jäi oman perheensä kanssa Pekkolanmäelle. Hän avioitui vuonna 1930 kansakoulunopettaja Aino Ellen Viljasen kanssa. [29] Viljanen oli syntynyt Kivijärvellä mutta asunut lapsuutensa Karstulassa. Hän tutustui Seth Gerdtiin tultuaan aivan Pekkolanmäen naapuriin vuonna 1927 perustetun Hevonlahden kansakoulun ensimmäiseksi opettajaksi. Perheeseen syntyi kolme lasta.

Seth Gerdt oli maanviljelijä ja puuseppä, joka valmisti huonekaluja ja soittimia ja opetti veistoa Hevonlahden koulussa. Aino Ellen Gerdt toimi Hevonlahden koulun opettajana vuosina 1927–1947. Hänet muistetaan voimakastahtoisena ja värikkäänä persoonana, joka joutui välillä hankaluuksiin hallintoelinten kanssa ja hoiti opettajantyönsä suurella antaumuksella. Hän kykeni omalle ajalleen poikkeuksellisella tavalla yhdistämään opettajan tehtävät ja ison talon emännyyden. [30]

Seth Gerdt osallistui jatkosotaan kiväärimiehenä. Hän menehtyi sydänhalvaukseen vartiopaikalta poistuessaan 17.7.1944, [31] ja hänet haudattiin Kangaslammin sankarihautausmaalle.

Viimeinen yhteinen kuva Seth Gerdtistä ja hänen lapsistaan, otettu vuonna 1944.

Pekkolanmäki eli Ylä-Gerdtilä kuuluu edelleen Gerdtin suvulle. Sen päärakennuksen tuvan katto, seinät ja lattia ovat säilyneet ajalta, jolloin tupa on toiminut savupirttinä.

Oikealla Ylä-Gerdtilän päärakennus. Vasemmalla navetta, joka on myöhemmin purettu.

Vuosisatojen aikana Hevonlahden Gerdt-suvun jäseniä on muuttanut erityisesti lähiseudulle eli Kangaslammille, Heinävedelle, Enonkoskelle ja Rantasalmelle. Gerdt-sukuiset emännät mainitaan esimerkiksi Hevonlahden Kuvalan ja Ihamaniemen Hankamäen sukutilakunniakirjoissa.

Myös viimeinen elossa ollut Mannerheim-ristin ritari Kaiho Tuomas Albin Gerdt (1922–2020) kuului tähän sukuun. Hänen isoisänsä Ernesti Joosepinpoika Gerdt [Geni] syntyi vielä Hevonlahdella, mutta muutti vanhempiensa mukana Ihamaniemeen vuonna 1858. Tuomas Gerdt on syntynyt Heinävedellä.

Vuonna 2022 pystytetty Tuomas Gerdtin muistokivi Lauritsalassa. Kuva Päivi Makkonen, Lappeenrannan museot.

Gerdt-suvun piirissä ja muualla Itä-Savossa on säilynyt useita perimätietoja siitä, mistä suku voisi olla alun perin kotoisin. Tätä artikkelia valmistellessani olen kuullut aiheesta kolme erilaista kertomusta: 1) suku on saanut alkunsa kolmesta veljeksestä, jotka olivat muurareita ja tulivat seudulle Saksasta Olavinlinnan rakentamisen aikaan, 2) suvun kantaisä oli puolalainen ratsusotilas, joka sai Hevonlahden tilan lahjana kuninkaalta ja 3) suku oli alun perin balttilaislähtöinen aatelissuku von Gertten eli von Gerdten, jonka jäsenet jättivät sittemmin von -etuliitteen pois nimestään.

Vaikka myöhemmin tehtyjen oletusten erottaminen vanhemmista muistitiedoista onkin aina vaikeaa, on kiinnostavaa, että myös perimätiedoissa on kiinnitetty huomiota sekä Olavinlinnan läheisyyteen että Ruotsin vallan ajan sotiin. Molemmilla on voinut olla jokin rooli suvun kantaisän asettumisessa itäiseen Savoon.

Gerdt-suvun jäsenten geneettistä isälinjaa ei tiettävästi ole tähän mennessä tutkittu. Mikäli joku suvun miespuolisista jäsenistä olisi kiinnostunut DNA-testistä, se voisi antaa arvokasta tietoa suvun kantaisän mahdollisesta alkuperästä.

Mikäli DNA-testi herättää kiinnostusta, mutta testin tilaaminen ja tulkitseminen herättävät kysymyksiä, asiassa voi olla yhteydessä esimerkiksi sukututkija Ari Kolehmaiseen, jolla on meneillään projekti Savon geneettisten isälinjojen selvittämiseksi. Kolehmainen kertoo projektista lähemmin fb-sivuillaan täällä.


Viitteet:

[1] KA Maanmittaushallituksen Uudistusarkisto, C45:6/28–33, Hevonlahti n:o 1 Ylä-Gerdtilä, halkominen 1919.

[2] KOTUS, Uttal av finlandssvenska efternamn.

[3] Sukunimen Gerdt oikeaa ääntämisasua ei voi tarkistaa Kotuksen suomenruotsalaisten sukunimien luettelosta, koska kyseessä ei ole suomenruotsalainen vaan suomenkielisen väestön käyttämä sukunimi.

[4] Savon ja Karjalan läänin maakirja 1830, s. 384v–385.

[5] Rantasalmen seurakunta, haudatut 1708.

[6] Pien-Savon tuomiokunta, varsinaisasiat 1683–1688 (KO a 3), Rantasalmen käräjät 26–27.7.1683, s. 116–117.

[7] Karppinen, Teppo: Juuti – sukua Savossa : Juuttien maalta Juuteja ja Juutilaisia Savon sydänmaille. Omakustanne 2005, ISBN 952-91-8916-8.

[8] Tott, Erik Axelinpoika. Suomen Kansallisbiografia 9 (SKS 2007), s. 888–891.

[9] Viipurin ja Savonlinnan läänin tilit, maakirja 1660 (8634), s. 409v–410. 

[10] Viipurin ja Savonlinnan läänin tilit, Maantarkastuskirja 1664 (8646), ak 1246.

[11] Rantasalmen seurakunta, haudatut 1721.

[12] KrA Rullor 1620-1723, SE/KrA/0022/1668/3 (1668), bildid: A0053824_00118.

[13] Pien-Savon tuomiokunnan renovoidut pk:t, vars. asiat 1663–1670 (KO a 1), Rantasalmen kesäkäräjät 21.–23.6.1669, s. 118 (390).

[14] Viipurin ja Savonlinnan lääni, vuoden 1673 maakirja (8669), s. 479.

[15] Saloheimo, Veijo: Itäsuomalaista liikkuvuutta 1600-luvulla. Savosta ja Viipurin-Karjalasta poismuuttaneita. (SSS 1993), s. 67.

[16] Viipurin ja Savonlinnan läänin tilit, Tositekirja 1711 (8762), s. 2196.

[17] Rantasalmen seurakunta, kastetut 1706. 

[18] Savonlinnan ja Kymenkartanon läänin tilit, Maakirja 1725 (8775), s. 400v. 

[19] Rantasalmen seurakunta, rippikirja 1761–1772,70.

[20] Kolmannen polven Aatami Aataminpojan nimi on jo vuoden 1747 kastekirjassa Adam Giertson, joka voi tosin olla vielä virhekin.

[21] Maanmittauslaitos, Hevonlahti 1:n isojakopöytäkirjat.

[22] Savon ja Karjalan läänin maakirja 1830, s. 384v–385.

[23] KA Maanmittaushallituksen Uudistusarkisto, C45:6/2–4 Hevonlahti, isojaonkartta talosta n:o 1 Alatalo.

[24] Maanmittaushallituksen maakirjat, Mikkelin läänin maakirja 1905, Kangaslampi, s. 56.

[25] Pien-Savon alinen tuomiokunta, ilmoitusasiat 1853–1855 (KO b 17), Rantasalmen talvikäräjät 1853, lainhuudot, §38. 

[26] Rantasalmen tuomiokunta, ilmoitusasiat 1907 (KO b 16), Rantasalmen ja Kangaslammin talvikäräjät 1907, lainhuudot, §2.

[27] Helsingin Sanomat 25.9.1906, s. 8.

[28] Päivälehti 7.5.1903, s. 2.

[29] Sisä-Suomi 16.7.1930, s. 2. 

[30] Ikonen, Antti: Kangaslampi – historiaa kivikaudelta 2000-luvulle (Kangaslampi-seura 2009), s. 191–192.

[31] Gerdt, Seth. Sotilaskantakortti, s. 10/14.