Asikaisten suvun alkuperä

Ratsumestari Risto Asikaisen palkkaluettelo vuosilta 1650–1655 Ruotsin Riksarkivetin Kamarikollegion arkistossa.

Asikaiset ovat runsaslukuinen savolaisperäinen suku. Kun savolaisista laadittiin ensimmäiset veroluettelot vuonna 1541, Savossa oli viisi pitäjää, ja Asikaisia asui niistä kahdessa, Vesulahdella ja Rantasalmella.

Vesulahdella Asikaisia asui neljä perhekuntaa, [1] mutta Rantasalmella heitä oli yhdeksän perhettä, ja he kaikki asuivat Putkisalmen neljänneskunnassa, myöhempien maakirjojen mukaan erityisesti Asikkalan kylän alueella. Kylän- ja talonnimi Asikkala liittyykin läheisesti sukunimeen Asikainen. Savosta on lukuisia esimerkkejä siitä, kuinka uudistiloja perustaneet Asikaiset ovat useita kertoja antaneet kotitilalleen nimen Asikkala. Asikaisia levittäytyi jo varhain Etelä-Savon lisäksi myös Pohjois-Savoon, Pohjois-Karjalaan, Pohjois-Pohjanmaalle, Kainuuseen ja Karjalan kannakselle.

Niin Asikkala- kuin Asikainen-nimenkin taustalla on etunimi Asikka, joka on kielitieteellisesti ilmeisesti keskieurooppalaista perua. Jouko Vahtola katsoi vuonna 1983 kirjoittamassaan artikkelissa, [2] että nimen taustalla olisi germaaninen henkilönnimi, jolla on ollut ainakin variantit Asik, Asic, Asico, Asica ja Asicho. Sukunimet -kirjan kirjoittajat Mikkonen ja Paikkala pitävät nimeä samaan alasaksalaiseen nimityyppiin kuuluvana kuin Aarnikka, Hannikka ja Hartikka, jotka ovat heidän mukaansa kulkeutuneet Suomeen hansakaupan aikana 1100-luvun jälkeen. [3]

Asikko-nimestä on jälkiä Suomen historiassa, tunnetuimpana Azico de Hactissaenpoyca, nykykielellä todennäköisesti Asikko Hakkisenpoika, joka oli yksi niistä Sääksmäen talonpojista, jotka paavi Benedictus XII julisti kirkonkiroukseen vuonna 1340. Jotkut Asikka-nimiset miehet ovat myös jättäneet nimensä talojensa nimiin eri puolilla Etelä-Suomea. Raisiossa on ollut Asikkala-niminen talo ainakin vuonna 1414, ja jonkun Asikan omistama talo on aikanaan lainannut nimensä koko hämäläiselle Asikkalan pitäjälle.

Kauko Pirinen katsoo, että monet Savon saksalaisperäiset sukunimet ovat ilmeisesti tulleet Savoon Viipurin saksalaisten kautta, mutta arvelee Asikaisten edustavan jo vanhempaa saksalaisvaikutusta, koska nimi on jo keskiajalla ollut Asikkalan pitäjän nimenä [4]. Vuonna 2017 kiinnostavan kirjansa Suomen rahvaan historia julkaissut Perttu Immonen puolestaan katsoo, että Rantasalmi oli ennen pysyvän asutuksen vakiintumista hämäläisten erämaina, ja että muutama vanha hämäläissuku, Immosen mukaan juuri Hämäläiset ja Asikaiset, olisi voinut jäädä rantasalmelaisille erämailleen asumaan karjalaislähtöisten sukujen sekaan. [5]

********

Ovatko Asikaiset siis alun perin keskieurooppalaisia – vai suomalaisia, jotka ovat vain käyttäneet germaaneilta lainattua nimeä? Tätä on nykyisin mahdollista koettaa tutkia myös DNA-tutkimuksen avulla. Asikaisilla ei ainakaan vielä ole omaa sukuseuraa, joka olisi koordinoinut geenitutkimuksia samaan tapaa kuin vaikkapa Korhoset tai Nenoset ovat tehneet, mutta yksittäiset Asikaiset ovat kuitenkin tehneet joitakin Y-testejä.

Asikaisten sukuun kuuluvat miehet ovat tehneet tietojeni mukaan tällä hetkellä neljä BigY-testiä. Yksi niistä on omani eli Enonkosken Ihamaniemen Asikaisia edustava testi. Kolme muuta testattua edustavat Heinäveden, Haukivuoren ja Räisälän Asikaisia.

Lähimpänä toisiaan ovat näiden testien perusteella Enonkosken ja Heinäveden Asikaiset. Testiemme geneettiset erot viittaavat siihen, että meillä pitäisi olla yhteinen noin 1600-luvun alussa syntynyt isälinjainen esi-isä. Asiakirjat vahvistavatkin tämän, sillä niiden mukaan meidän läheisin yhteinen kantaisämme on kahdeksan sukupolvea sitten elänyt rantasalmelainen Pekka Mikonpoika Asikainen (s. n. 1670). FTDNA on perustanut meille Enonkosken ja Heinäveden Asikaisten edustajille oman haploryhmän N-FT236390, johon ei vielä kuulu muita. 

Kolmas testattu eli Haukivuoren Asikaisten edustaja kuuluu seuraavana ylävirrassa olevaan ryhmään N-BY22117. Hänen kanssaan meidän lähimmän yhteisen esi-isämme olisi pitänyt syntyä FTDNA:n mukaan noin vuonna 1155, eli aikana, jota ei voi enää tutkia kirjallisista lähteistä. Tämä haploryhmä on syntynyt mahdollisesti Savossa, mutta on levinnyt savolaisekspansion myötä pohjoiseen, esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan jokilaaksoihin [6]. Tämän ryhmän varhaisemmat juuret ovat syvällä Savossa. Ryhmän alkuperä on ryhmässä N-Z5894, joka lienee syntynyt Etelä-Savossa jo noin 1500 vuotta sitten, ja on levinneisyydeltään pääasiassa länsisavolainen [7]. 

Näiden kolmen DNA-testin vertaaminen viittaa siihen, että Asikainen voisi kuulua niihin Savon vanhoihin sukunimiin, joita on käytetty jo sukunimikulttuurin alkuvaiheista eli 1100–1200-luvuilta lähtien. Tämän arvion tarkentamiseksi tarvittaisiin kuitenkin vielä lisää testejä.

Olen selvittänyt omaa Asikaisten sukuhaaraamme kirjallisista lähteistä Paavo Laurinpoika Asikaiseen asti, joka asui 1500-luvulla Rantasalmen Asikkalassa. Hänen jälkeläisensä Mikko Asikainen sai omistukseensa aiemmin Koikkalaisille kuuluneen maan Ihamaniemessä vuonna 1681. Suku käytti Ihamaniemen maita pitkään tervamaina ja antoi autiotilan lampuodin viljeltäväksi, kunnes osa Asikaisista sitten muutti Ihamaniemeen pysyvästi 1700-luvun puolimaissa. Kylä kuuluu nykyisin Enonkoskeen. Asikaisten tulosta Ihamaniemeen kerron tarkemmin täällä.

*******

Neljäs BigY-testattu eli Räisälän Asikainen on kolmeen edellä kuvattuun verrattuna täysin erilainen. Se edustaa Suomessa harvinaista R-tyyppiä ja siinä vielä harvinaisempaa alaryhmää R-Y48407. Läheisiä sukulaisia hänelle ei ole löytynyt BigY-tasolla ollenkaan, ja kaukaisetkin asuvat Keski-Euroopassa. Tämä isälinja on siis siirtynyt Suomeen toistaiseksi tuntemattomalla tavalla. Tällä sukuhaaralla on kuitenkin ollut yhteisiä vaiheita Ursinus-suvun kanssa, joka on myös R-tyyppiä.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että aiemmin kuvattu Haukivuoren ja Rantasalmen N-linja edustaisi Asikaisten alkuperäistä isälinjaa. Se, että vanhan suvun eri haaroilla on erilainen geneettinen alkuperä, on tavallista, ja siihen on voinut olla monia luonnollisia syitä, kuten jonkin sukuhaaran alkaminen aviottomasta tai adoptoidusta lapsesta. On ehkä täysin sattumaa, että yksi Asikaisten isälinjoista vaikuttaisikin tulleen Keski-Euroopasta – eli juuri samalta suunnalta, josta kielitieteilijät ovat epäilleet myös Asikka-nimen lainautuneen meille hansakaupan aikaan.

Asikaisten alkuperän selvittäminen DNA-tutkimuksen avulla on kuitenkin edelleen vasta alussa. Olisi hienoa, jos mahdollisimman monet eri Asikaisten sukuhaarojen edustajat kiinnostuisivat asiasta ja tekisivät Y-testejä. Täsmällisen tiedon haploryhmästä saa BigY-testillä, jonka voi tilata Suomi-projektin kautta täältä.  Tätä tekstiä saa mieluusti jakaa Asikaisille ja heidän vaiheistaan kiinnostuneille. Kuulen mielelläni kaikesta Asikaisten alkuperään liittyvästä. Sähköpostiosoitteeni on täällä. 

Ehkäpä Asikaisillakin on jonakin päivänä oma sukuseura ja sukukirja, jossa eri sukuhaarojen keskinäistä sukulaisuutta on selvitetty niin pitkälle kuin se on mahdollista. Ainakin kahdesta sukuhaarasta kirjat tosin on jo julkaistu, Ensio Asikaisen kirja Liperin Asikaisista ja oma julkaisuni Ihamaniemen Asikaisista.

*****

Yllä mainitsemani savolaiset N-tyypin alaryhmät polveutuvat alkuaan ryhmästä N-CTS8565, jonka paikka koko N-ryhmän sukupuussa selviää vaikkapa Eupedian julkaisemasta ryhmän yleiskuvauksesta täällä [8]. Sieltä voikin sitten halutessaan seurata isälinjamme vaiheita viimeisten 20 000 vuoden aikana.


Tämä kirjoitus on julkaistu alun perin 26.7.2018, mutta sitä on päivitetty uusien testitulosten johdosta, viimeksi 30.8.2024.


Viitteet:


[1] Pirinen, Kauko: Savon historia II:1, s. 750. Muinainen Vesulahti, jonka nimi elää edelleen Mikkelin Visulahdessa, on sittemmin jakaantunut niin, että sen alueita kuuluu niin nykyiseen Mikkeliin, Hirvensalmeen, Kangasniemeen, Haukivuoreen, Juvan länsilaitaan, Pieksämäkeen, Hankasalmen ja Rautalammin "savolaisiin" osiin kuin vielä Suonenjoen etelälaitaankin.

[2] Vahtola, Jouko: En gammal germansk invandring till västra Finland i bynamnens belysning, Historisk Tidskrift 3/1983. Vastaavaa ilmiötä tutkinut Veijo Nissilä (Germaanisen nimistöaineksen ryhmittelyä Suomen nimistössä (1980), s. 188–189) katsoo, että nimistönlainausta olisi tapahtunut varhain mm. friiseiltä, gooteilta ja muinaisskandinaaveilta.

[3] Mikkonen, Pirjo & Paikkala, Sirkka: Sukunimet (1988), s. 57.

[4] Pirinen, Kauko: Savon historia II:1, s. 234.

[5] Immonen, Perttu: Suomen rahvaan historia. Kolmas painos 2018, s. 37.

[6] Family Tree DNA, projekti I1 Suomi Finland & N-CTS8565, Results 

[7] Kolehmainen, Ari: Ovatko Kauppiset samaa alkuperää? Kauppisten sukuseuran www-sivu

[8] Eupedia, Haplogroup N1c

Rantasalmen henkikirjojen linkkihakemisto

Rantasalmi on vanha savolainen emäpitäjä. Se kattoi 1700-luvun alussa alueen, johon kuuluivat nykyisen Rantasalmen lisäksi myöhemmin perustetut Kangaslampi ja Heinävesi sekä osia Enonkoskesta ja Savonrannasta.

Rantasalmen seurakunnan vuotta 1761 vanhemmat rippikirjat tuhoutuivat pappilan tulipalossa vuonna 1803. Siksi läänintilien henkikirjat – yhdessä seurakunnan historiakirjojen kanssa – ovat tärkeimmät lähteet, kun tutkitaan rantasalmelaisten sukulaisuussuhteita vuotta 1761 edeltävänä aikana.

Alla oleva linkkikokoelma johtaa Rantasalmen digitoituihin henkikirjoihin, aina kunkin niteen ensimmäiselle Rantasalmea koskevalle sivulle. Aineisto sisältyy Karjalan voutikuntien, Viipurin ja Savonlinnan läänin, Savonlinnan ja Kymenkartanon läänin, Lappeenrannan käskynhaltijakunnan, Savon ja Karjalan läänin ja Mikkelin läänin läänintileihin.

Henkikirjojen rakenteesta ja sisällöstä voi lukea esim. Kansallisarkiston Arkistojen Portista tai Päivi Happosen Sukututkimuksen asiakirjaoppaasta.

Linkkejä Rantasalmen henkikirjoihin on myös Väinö Holopaisen sivuilla. Sinne on linkitetty myös Turun rauhassa Venäjän puolelle jääneen Rantasalmen osan henkikirjat.

Edit: Tämä hakemisto on julkaistu 6.5.2018. Sitä on täydennetty ja sen linkit on päivitetty 7.1.2025 siten, että ne johtavat Kansallisarkiston Uuteen Astiaan ja uuteen Digihakemistoon.

1. Henkikirjat

1633  1633, jatko

1638  1639

1644  1645  1646  1647  1648  1649

1650  1651  1652  1654  1655  1656  1657  1659

1660  1662  1663


Vuoden 1664 maantarkastuksessa perustettiin uusia kyliä. Tilat voi tunnistaa vuoden 1660 maakirjan avulla, ks. luku 2.


1665  1666  1667  1668  1669

1673  1675  1676  1677  1678  1679

1680  1682  1688

1690  1693


Manttaalikomissaareille annetun ukaasin ansiosta henkikirjojen pitäisi olla tästä eteenpäin keskimäärin kattavampia kuin ennen.


1694  1697  1699

1700  1701  1702  1703  1704  1705  1706  1707  1708  1709

1710  1711  1712


Vuosilta 1713–1721 ei ole henkikirjoja isovihan takia.


1722  1723

Vuoden 1725 maakirja on ensimmäinen maakirja, johon rantasalmelaistiloille merkittiin rekisterinumerot. Niiden lisäksi siihen kirjattiin vanhaan tapaan sekä vanhat että vuoden 1664 maantarkastuksessa annetut uudet veroluvut, joiden avulla tilat on mahdollista tunnistaa vanhemmista lähteistä. Henkikirjojen puolella rekisterinumeroita käytettiin jo vuodesta 1724 lähtien.

1724  1725  1726  1727  1728

1730  1731  1732  1733  1734  1735  1736  1737  1738  1739


Pikkuvihan ajalta on säilynyt kaksi miehityshallinnon alaista Rantasalmen henkikirjaa:

1742  1743

Turun rauhassa Joutsenmäen, Parkunmäen, Tammenlahden ja Vaahersalon kylien taloja jäi Venäjän puolelle, ja tämän Rantasalmen osan henkikirjat löytyvät tästä lähtien Vanhan Suomen Kymenkartanon provinssin tileistä.


1744  1745  1746  1747  1748  1749

1750  1751  1752  1753  1754  1755  1756  1757  1758  1759

1760  1761  1762  1763  1764  1765  1766  1767  1768  1769

1770  1771  1772  1773  1774  1775


Rantasalmen ruotsinpuoleisia henkikirjoja ei ole säilynyt vuosilta 1776–1793.


1794  1795  1796  1797  1799

1800  1802  1803  1804 1805  1808  1809

1810  1811  1812  1813  1814  1815  1816  1817  1818  1819

1820  1821  1822  1823   1824  1825  1826  1827  1828  1829

Monien rantasalmelaistilojen rekisterinumerot muuttuivat isojaossa. Samalla vanhoista kantatiloista muodostettiin uusia pienempiä tiloja, joista monet sijaitsivat Heinävedellä. Isojaon muutokset näkyvät vuoden 1830 maakirjassa, jonka vasempaan reunaan merkittiin kantatilojen vanhat eli vuodesta 1725 lähtien käytetyt rekisterinumerot ja vuoden 1664 maantarkastuksessa annetut veroluvut – ja oikealle puolestaan isojaossa muodostettujen uusien tilojen rekisterinumerot, veroluvut ja nimet.

Uutta tilajakoa käytettiin myös henkikirjoissa vuodesta 1830 lähtien. Vuosien 1830 ja 1831 henkikirjoihin tehtiin vielä merkintöjä siitä, mistä kantatiloista uudet tilat oli muodostettu. Tästä lähtien myös henkikirjoissa käytettiin tilojen nimiä rekisterinumeroiden rinnalla.

1830 1831 1832 1833 1834 1835 1836 1837 1838 1839

1840 1841 1842 1843 1844 1845 1846 1847 1848 1849

1850 1851 1852 1853 1854 1855 1856 1857 1858 1859

1860 1861 1862 1863 1864 1865 1866 1867 1868 1869

1870 1871 1872 1873 1874 1875 1876 1877 1878 1879

1880 1881 1882 1883 1884 1885 1886 1887 1888 1889

1890 1891 1892 1893 1894 1895 1896 1897 1898 1899

1900 1901 1902 1903 1904 1905 1906 1907 1908 1909

1910 1911 1912 1913 1914 1915 1916 1917 1918 1919

1920 1921 1922 1923

2. Muuta Rantasalmea koskevaa lähteistöä

Seurakunnan arkisto Digihakemistossa

SSHY

Voudintilit

Läänintilit ennen isoavihaa

Läänintilit isonvihan jälkeen

Tämän blogin kirjoitus "Savon vanhat maantarkastuskirjat"

VA 6345b: Vuoden 1561 verollepanomaakirjan kopio eli "Kupiaisen maakirja", laadittu 1588–1589

VA 6345b: Timo Alasen laatima ja Kotuksen julkaisema puhtaaksikirjoitus

VA 6331a: Vuoden 1561 verollepanomaakirjan kopio, laadittu vuoden 1664 maantarkastuksen jälkeen

VA 6331a: Timo Alasen laatima ja Kotuksen julkaisema puhtaaksikirjoitus

Vuoden 1571 hopeaveroluettelo

Älvsborgin lunnaiden tarkastus 1614

Habermanin maantarkastusluettelo 1620-luvulta (puhtaaksikirjoitettu)

Avain, joka osoittaa, miten vuoden 1664 maantarkastuskirjan arviokunnat vastaavat vuoden 1561 verollepanomaakirjan arviokuntia

Vuoden 1660 maakirja, jossa taloilla on juokseva numerointi vuoden 1664 maantarkastusta varten

Vuoden 1664 maantarkastuskirja

Viimeinen maakirja 1905


Tuomiokirjat 1559 ja 1561–1565, puhtaaksikirjoitetut

Tuomiokirjat 1602–1603

Tuomiokirjat 1606–1608

Tuomiokirjat 1639–1661

Tuomiokirjat 1663–1795

Tuomiokirjat 1796–

Savon Tuomiokirjatietokanta


1700-luvun perukirjoja Suur-Savon tk:n arkistossa SSHY:n jäsensivuilla

1700-luvun perukirjoja Pien-Savon tk:n arkistossa Kansallisarkiston sivuilla

1700-luvun perukirjoja seurakunnan arkistossa

Rantasalmen perukirjoja 1700–1800-luvuilta on runsaasti digitoimattomina KA Mikkelissä Rantasalmen seurakunnan arkistossa, arkistoyksiköissä I Jee:1–I Jee:22. Lisäksi niitä on sekä Pien-Savon alisen tuomiokunnan että Rantasalmen tuomiokunnan arkistoissa.

1700-luvun kartta, johon on merkitty, mille rantasalmelaistiloille Heinävedellä sijainneet maaomistukset kuuluivat ennen isojakoa.

Taneli Häkkinen, Suomen sodan soturi Joroisista

Sotilas 1700-luvun univormussa. Historian kuvakokoelma,
Enckellin kokoelma, Museovirasto - Musketti.

Suomen sota käytiin vuosina 1808–1809, ja sen seurauksena Suomi liitettiin Venäjän keisarikuntaan.

Jokainen sota vaatii uhrinsa. Yksi Suomen sodassa menehtyneistä oli esi-isäni Taneli Häkkinen, sotilasnimeltään Daniel Roth, joka oli Savon rykmentin Juvan komppanian ruodun 85 sotilas Joroisista [1].

Sotilasrullien ikäarvioiden mukaan Taneli olisi syntynyt Joroisissa joskus vuosien 1763–1769 paikkeilla. Joroisten syntyneiden kirjoissa Häkkisiä ei kuitenkaan noihin aikoihin ole. Tanelin syntyperä ei ole selvinnyt aukottomasti arkistolähteiden avulla, mutta hänen jälkeläisilleen tehdyt DNA-testit ovat vahvistaneet, että hän polveutui Häkkilän kylän Taipaleen rusthollin suvusta. Seutu kuului aluksi Pieksämäkeen, sittemmin Haukivuoreen ja nykyisin Mikkeliin. Taneli syntyi 18.6.1765 Lauri Häkkisen ja Anna Moilasen poikana ja jäi pienenä orvoksi. Myös hänen vanhempi veljensä Lauri ryhtyi sotilaaksi Joroisissa [E].

Taneli Häkkinen sai täydennysmieheksi tultuaan jossakin vaiheessa hänen omasta nimestään muotoillun sotilasnimen Hägg, mutta kun hänet otettiin ruotuun vakinaiseksi sotilaaksi, nimi muutettiin muotoon Roth. Ruotsin vallan aikaisessa sotaväessä kaikilla sotilailla tuli olla ruotsinkielinen sukunimi. Läntisessä Suomessa sotilasnimi olikin tavallisesti ensimmäinen sukunimi, joka miehellä oli koskaan ollut, ja se jäi suvun käyttöön pysyvästi [2].

Savolaisilla sotilailla oli kuitenkin aina jo vanha savolainen sukunimensä armeijaan tullessaan. Heillekin sotilasnimi tietysti annettiin, mutta se jäi harvoin pysyvästi suvun käyttöön. Tavallista oli, että alkuperäistä nimeä ja sotilasnimeä käytettiin kirkonkirjoissa rinnakkain, ja sotilaan jälkeläiset jatkoivat elämäänsä suvun vanhalla nimellä. Niinpä Tanelikin, jonka etunimi kirjoitettiin kaikkiin aikakauden kirjoihin ruotsinkielisessä muodossa "Daniel", oli kirkonkirjoissa Daniel Roth Häkkinen, ja hänen lapsensa olivat Häkkisiä.

Taneli ilmaantuu kirkonkirjoihin Joroisten Karjalaniemessä asuneena nostomiehenä vuonna 1787, jolloin hän solmi ensimmäisen avioliittonsa Maria Haikottaren kanssa [3]. He asuivat lasten syntyessä Katisenlahdessa. Maria kuoli keuhkotautiin helmikuussa 1803, jolloin perhe asui Kotkatlahdessa [4]. Kolme pientä lasta, Lauri, Taneli ja Hannu, jäivät silloin äidittömiksi.

Perhe mainitaan rippikirjoissa Kotkatlahden Engelsnäsissä vuosisadan vaihteessa [5] ja sittemmin Joroisniemen kylässä, jossa Taneli oli sotilastorpan asukkaana yhdessä toisen vaimonsa Maria Suhosen kanssa [6]. Maria eli Maija Suhonen oli torpparintytär Joroisten Järvikylästä, kun hänet vihittiin 4.12.1803 aiemmin samana vuonna leskeksi jääneen Tanelin kanssa [7]. Maria synnytti perheeseen kaksi lasta lisää, Juhon ja Maijan.

Täydennysmiehenä Taneli oli ainakin vuonna 1788 ruotujen 81 ja 82 yhteisenä varamiehenä, ja häntä kutsuttiin silloin vielä hänen omalla nimellään Häkkinen [8]. Myöhemmin hänestä tuli täydennysmies ruoduille 85 ja 86, ja hän sai ensimmäisen sotilasnimensä Hägg.

Täydennysmiesjärjestelmän avulla ruotutalot varautuivat siihen, että ruodun sotilas kaatuisi tai saisi eron palveluksesta: ilman täydennysmiestä vaarana oli, että joku ruotutalojen omasta väestä joutuisikin yhtäkkiä lähtemään ruodun sotilaaksi. Täydennysmiehistä tuli monissa tapauksissa myöhemmin varsinaisia sotilaita, ja niin kävi myös Tanelille, kun hänet pestattiin sotilaaksi ruotuun 85. Pääkatselmusrullan mukaan ruodussa aiemmin palvellut varusmestari Carl Fredrik Berg oli saanut eron 4.3.1799, ja nostomies Daniel, aiemmalta nimeltään Hägg ja nyt uudelta nimeltään Roth, oli otettu ruotuun sotilaaksi seuraavan kesäkuun 4. päivänä.

Ruotsin vallan aikaisia sotilasrullia on aiemmin päässyt Suomessa tutkimaan netin välityksellä Suomen sukuhistoriallisen yhdistyksen jäsensivuilta. Helmikuusta 2018 lähtien niitä on päässyt kuitenkin tutkimaan myös ilmaiseksi, kun Ruotsin valtio päätti poistaa maksumuurin Riksarkivetin digitoidusta aineistosta. Niinpä tuo vuoden 1801 pääkatselmusluettelokin on nyt kaikkien luettavissa täällä.



Katselmusluettelo kertoo, että ruodun 85 muodostivat yksi joroisniemeläinen ja kaksi katisenlahtelaista tilaa. Näiden talojen puolesta Daniel astui siis palvelukseen vuonna 1799.

Vuoden 1804 pääkatselmusluettelon mukaan Daniel oli syntynyt Joroisissa, oli 35-vuotias ja oli palvellut siihen mennessä 13 vuotta. Hänethän oli toki mainittu kirkonkirjoissa varamiehenä jo vuonna 1787 eli 17 vuotta aiemmin, mutta on hiukan epävarmaa, millä tavoin täydennysmiehenä oleminen kartutti palvelusvuosia. Katselmusluettelossa on merkintä myös Tanelin pituudesta: 5 jalkaa ja 8 tuumaa, nykymitoissa siis noin 168 senttiä [9].

Palkkaluetteloiden mukaan Taneli nosti viimeisen kerran sotilaan palkkansa vuonna 1807 [10]. Suomen sota syttyi keväällä 1808, ja liikekannallepanosta kuulutettiin kaikissa Suomen kirkoissa helmikuun 7. päivänä. Sota päättyi 17. syyskuuta 1809 solmittuun Haminan rauhaan, jossa Ruotsi menetti kaikki itäiset maakuntansa, osan Länsipohjaa ja Ahvenanmaan Venäjälle.

Joroisten seurakunnan pastori piirsi kirkonkirjaansa sodan jälkeen Tanelin kohdalle merkinnän död i fält, kuollut sotakentällä [11].

Pastori valitsi ehkä tietoisesti sanan "kuollut" sanan "kaatunut" sijasta, sillä Tanelin kuoleman yksityiskohdista ei ollut varmaa tietoa. Tämä käy ilmi vuoden 1810 pitäjänkokouksen pöytäkirjoista, tuolloin näet käsiteltiin kaikkien joroislaisten sankarivainajien jälkeensä jättämien leskien ja orpojen elatusta.

Danielin kohtaloa käsiteltäessä kokouksessa kuultiin luutnantti F. Hjelmmanin lausunto, jonka mukaan Daniel oli joutunut sodassa vangiksi, ja hänen oletettiin kuolleen, koska hän ei ollut vankeudesta palannut. Lesken Maria Suhosen kerrottiin jääneen nyt yksin heidän kahden yhteisen lapsensa kanssa; lisäksi perheeseen kuului useita lapsipuolia Tanelin edellisestä avioliitosta [12].

Muiden sodassa menehtyneiden joroislaisten sotilaiden kohtalosta kokouksessa saatiin tarkempiakin tietoja. Ruodun 80 sotamies Petter Pruth oli ammuttu kuoliaaksi Lintulahden taistelussa Keski-Suomen Kyyjärvellä ensimmäisen sotavuoden heinäkuussa, ja häntä oli jäänyt suremaan leski Anna Leena Wulff. Papisto käytti kirkonkirjassa hänestä nimeä Roth, mikä kukaties oli hänen vanha sukunimensä, mutta sotilasrullissa hän oli Prut.

Ruodun 86 sotilas Påhl Wäss, omaa sukuaan Paavo Pöntinen, oli luutnantin todistuksen mukaan menehtynyt vuonna 1808 Kellon sairaalassa ja jättänyt jälkeensä lesken Margareeta Häkkisen sekä kaksi alaikäistä lasta. Leski oli Tanelin Lauri-veljen tytär.

Lars Sko eli Lassi Väätäinen ruodusta 87 oli puolestaan joutunut Lintulahden taistelussa vangiksi, ja hänet oli tämän sotavankeuden aikana tapettu Hämeenlinnassa. Häneltä jäi leski Anna Kaisa Hyvönen ja kolme lasta.

Kaikkiaan kokouksessa käytiin läpi kahdenkymmenen sodassa kaatuneen joroislaisen sotilaan ja hänen omaistensa tilanne.

Asian käsittelyn lopuksi seurakunta vetosi nyt suomalaisten uuteen korkeimpaan johtajaan, Venäjän keisariin, että tämä armollisesti soisi taloudellista turvaa näiden urheiden sotilaiden jälkeensä jättämille perheille [13].

Näin tapahtuikin, sillä leskeksi jäänyt Maija mainitaan kirjoissa sen jälkeen sotilaan leskenä ja eläkeläisenä, joka nautti eläkettä sekä itselleen että lapsilleen. Kun yksitoista vuotta oli kulunut, hän muutti omien lastensa Maijan ja Juhon kanssa vuonna 1821 Rantasalmen puolelle Haapataipale 3:n maille. [14].

Maija asui aluksi Haapataipaleella itsellisenä [15]. Sittemmin hän muutti yhdessä Juho Mähönen -nimisen miehen kanssa Kammolan kantatilan eli Haapataipale 4:n maille, mutta heitä ei kuitenkaan vihitty avioliittoon [16]. Avoliitossa eläminen oli tuon ajan Savossa vielä harvinaista.

On kuitenkin mahdollista, että epätietoisuus Tanelin kohtalosta esti Maijaa solmimasta uutta avioliittoa. Periaatteessa uuden avioliiton solminutta saattoivat joskus uhata syytteet kaksinnaimisesta, jos edellinen puoliso palasi sittenkin hengissä kotiin. Joroisten pastori oli kuitenkin muuttokirjassaan todistanut Maijan olevan vapaa solmimaan uuden avioliiton, niin pian kuin vain perunkirjoitus miesvainajan jälkeen olisi tehty [17].

Elämänsä viimeiset ajat Maija asui Kammolan kantatilan sillä tilaosalla, jonne hänen tyttärensä Maija oli mennyt miniäksi avioiduttuaan Paavo Paunosen kanssa [18]. Paavon ja tytär-Maijan tilaosa itsenäistyi Kammolasta isojaossa, jolloin se sai oman rekisterinumeronsa Haapataipale 7 ja nimen Ukonranta. Äiti-Maija ja hänen eläkkeensä muistettiin mainita vielä vuoden 1830 henkikirjassa, vaikka hän olikin 56-vuotiaana jo korkean ikänsä ansiosta vapautettu henkirahasta [19]. Kolme vuotta myöhemmin lavantauti vei hänet [20].

Maijan ja Paavon perheeseen syntyi yhdeksän lasta, joista yksi oli Ulrika eli Ulla. Hän oli aikanaan piikana Mikko Erosen talossa Osikonmäessä ja tutustui siellä renkinä olleeseen Olli Auviseen. Isoäitini ei ollut koskaan tavannut näitä isovanhempiaan, mutta hän kertoi meille lapsenlapsille, että hänen ukkinsa ja mumminsa olivat olleet "Olli ja Ulli".


Viitteet:


[1] Savon rykmentti: Väinö Holopaisen www-sivut

[E] EDIT 11.3.2018: Kun olin julkaissut tämän blogin ensimmäisen version 10.3.2018 Etelä-Savolaisten sukujen sukujen fb-ryhmässä, Eeva Häkkinen kertoi siellä, että hän oli etsinyt Taneli Häkkiselle vuosien ajan paikkaa Häkkisten sukupuussa, kunnes todennäköisimmältä näyttänyt yhteys oli lopulta vahvistunut vuonna 2017 tehtyjen dna-testien avulla. Hän kuvasi Tanelin lapsuudenperhettä seuraavasti: Veljesten isä Lauri Laurinpoika Häkkinen muutti perheineen Haukivuoren kylän numerolle 1, mutta sekä hän, että vaimonsa kuolivat "Turun kuumeeseen" pari vuotta myöhemmin kaikkien elossa olleiden lasten jäädessä alaikäisiksi. Tämä selittää lapsikatraan hajoamisen ja vaikeutti tutkimusta. – Tanelin kastemerkintä on siis täällä: Pieksämäen seurakunta, syntyneet 1765
[2] Mikkonen, Pirjo: Mitä ruotusotamiesrullat kertovat nimistöntutkijalle: Suomen ruotusotamiesten lisänimistä
[3] Joroisten seurakunta, vihityt 1787[4] Joroisten seurakunta, kuolleet 1803[5] Joroisten seurakunta, pääkirja 1795–1805,159[6] Joroisten seurakunta, pääkirja 1795–1805,52
[7] Joroisten seurakunta, vihityt 1803
[8] Savon ja Savonlinnan läänin jalkaväkirykmentti, luetteloita 1742–1796, täydennysmiesten katselmus Sulkava 25.9.1788

[9] Krigsarkivet, Ruotsi: Generalmönsterrullor, SE/KrA/0023/0/1046 (1801-1804), Savon ja Savonlinnan läänin jalkaväkirykmentti:
Pääkatselmusluettelo 1801, Juvan komppania, ruotu 85
Pääkatselmusluettelo 1804, Juvan komppania, ruotu 85
[10] SSHY, jäsensivut, Savon ja Savonlinnan läänin jalkaväkirykmentti, luetteloita 1786–1830, Juvan komppanian palkkaluettelo 1807
[11] Joroisten seurakunta, pääkirja 1808–1823,62
[12] Joroisten seurakunta, Pitäjän- ja kirkonkokousten pöytäkirjat 1757–1824 (II Ca 1), Joroisten pitäjänkokous 29.7.1810
[13] Joroisten seurakunta, Pitäjän- ja kirkonkokousten pöytäkirjat 1757–1824 (II Ca 1), Joroisten pitäjänkokous 29.7.1810
[14] Joroisten seurakunta, seurakunnasta poismuuttaneet 1821
[15] Rantasalmen srk, pääkirja I 1812–1822,93 ja sivu 94 ja pääkirja I 1823–1836,135
[16] Rantasalmen seurakunta, pääkirja I 1823–1836,142
[17] Rantasalmen seurakunta, saapuneet muuttokirjat 1817–1825, Maria Suhoin.
[18] Rantasalmen seurakunta, pääkirja I 1823–1836, 140
[19] Kuopion läänin henkikirja 1830, Rantasalmi, sivu 1551.
[20] Rantasalmen seurakunta, kuolleet ja haudatut 1833.

Oletko sukua runonlaulajille?

Runonlaulaja Konstantin Kuokka perheineen / Paulaharju Samuli, kuvaaja 1908 / Museovirasto - Musketti

Kalevalamittainen runonlaulu oli melkein parintuhannen vuoden ajan suomalaisten ainoaa laulumusiikkia. Lönnrotin työ Kalevalan kokoajana on kaikille tuttu, mutta harvempi tuntee niitä runonlaulajia, joilta tätä perinnettä kirjattiin menneinä vuosisatoina talteen. Vielä harvempi tietää, onko näitä runonlaulajia ollut omassa suvussa. Sen selvittäminen ei toki olekaan aivan yksinkertaista, mutta joka tapauksessa se on kuitenkin nykyisin helpompaa kuin koskaan ennen.

Kalevala ja Kanteletar edustavat vain murto-osaa siitä runonlaulun runsaudesta, jota menneiden aikoijen suomalaisilta on kerätty talteen. Muistiin merkityistä runonlauluista julkaistiin pääosin 1900-luvun alkuvuosikymmeninä 34-osainen teos Suomen Kansan Vanhat Runot, jota voi edelleen löytää antikvariaateista, joskaan ei yleensä kovin halvalla. Onneksi SKVR on nykyisin julkaistu myös netissä sähköisenä versiona, johon voi tehdä sanahakuja.

Jos kuulut vaikka johonkin vanhaan savolaiseen sukuun, voit hakea runoja SKVR:sta omalla sukunimelläsi. Esimerkiksi hakusana "Luostarinen" kertoo, että heinäveteläiseltä Elviira Luostariselta kirjoitettiin vuonna 1934 muistiin lemmennostatusruno

Nousel lempi liehumaan,
Kunnija kapuhumaa
Yli viijjen kirkkokunna,
Ylj kappelin kaheksa!

Hakuja tehdessä kannattaa muistaa, että Savossa ja Karjalassa naiset käyttivät entisinä aikoina monin paikoin -tar-päätteisiä sukunimiä. Miehet olivat Kinnusia, Paunosia ja Koikkalaisia, heidän tyttärensä taas Kinnuttaria, Paunottaria ja Koikattaria. Jos siis esimerkiksi Hynnisten suku kiinnostaa sinua, kannattaa hakea runoja SKVR:sta myös hakusanalla Hynnitär. Hakutuloksista käy ilmi, että joroislaiselta Eeva Liisa Hynnittäreltä kirjoitettiin vuonna 1885 muistiin seuraava kehtolaulu, joka on kalevalamittainen joka toisen säkeensä osalta:

Minä laulan lappakeiju,
Ja sen juppakeiju,
Sahatukki, tuulimylly,
Ja sen kesäkeiju.
Käyvään ylös, käyvään alas,
Käyvään pitkin mäkkee.
Siellä sahat, siellä myllyt
Ja paljo' väkkee.
Siellä on minun oma kultani,
Joka minun näkkee.

Raja runonlaulun ja uudemman rekilaulun välillä oli usein liukuva, eikä SKVR:n runoista voi muutenkaan päätellä, että sen lähteinä mainitut ihmiset olisivat olleet omana aikanaan erityisesti runonlaulajina tunnettuja. Vanhimpina aikoina runoja lauloivat kaikki, niin lapset kuin aikuisetkin, ja varsinkin kehtolaulujen kohdalla lauluperinne jatkui pitkään. Kalevalamittaisen kehtolaulun Tuu tuu tupakkirulla osalta voidaan sanoa, että sen säilyminen suullisena perimätietona ei ole katkennut vieläkään.

Vaikka SKVR:n avulla voikin löytää omaan sukuun kuuluneita ihmisiä, joilta runoja, lauluja tai loitsuja on merkitty talteen, tarkempi sukulaisuus heihin vaatii toki usein vähän lisäselvityksiä. Ehkä helpoimmin näissä tutkimuksissa voi tänä päivänä päästä eteenpäin liittymällä internetissä olevaan nettisukupuuhun Geniin.

Geni on maailmanlaajuinen sukupuu, jossa on tällä hetkellä yli 180 miljoonaa profiilia. Genin kattavuudessa on paljon alueellisia eroja, mutta tavallista on, että Geniin liittyvä suomalainen voi löytää sieltä esimerkiksi 1800-luvun lopulla eläneitä esivanhempiaan. Kun liittää oman lähipiirinsä näihin valmiisiin sukupuiden verkostoihin, voi päästä helpostikin tutkimaan sukulaisuuttaan tuhansiin entisten ja nykyisten aikojen ihmisiin.

Profiilien etsimisen helpottamiseksi Geniin on luotu useita projekteja. Muun muassa Suomen kaikille kunnille on luotu paikkakuntaprojektit, joihin on liitetty kyseisen kunnan alueella asuneiden ihmisten profiileja; esimerkiksi Rantasalmen paikkakuntaprojekti löytyy täältä.

Projekteja on luotu myös Karjalan alueen runonlaulajille, itkijöille ja muille vanhan musiikkiperinteen edustajille, suomalaisille kansanparantajille ja loitsijoille ja laajemmin itämerensuomalaisen ja saamelaisen kansanperinteen edustajille. Projekteihin liitettyjä profiileja voi tutkia kuka tahansa, mutta Geniin kirjautuneelle sivusto laskee hänen mahdollisen sukulaisuutensa profileissa kuvattuihin ihmisiin.

Monet näistä projekteista on perustettu vasta äskettäin, eivätkä niiden luettelot välttämättä ole ehtineet vielä kasvaa kovin kattaviksi. Suuri joukko vapaaehtoisia on kuitenkin rakentamassa Geniä, joten on varsin mahdollista, että tulevina vuosina monikin itäsuomalaisten sukujuurten haltija voi muutamalla hiiren klikkauksella päästä lukemaan, millaisia runoja hänen sukulaisensa ovat laulaneet tai mitä sukua hän ehkä on niille naisille ja miehille, joiden laulamista runoista Kanteletar ja Kalevala aikanaan koottiin.

Länsisuomalaisten sukujen osalta tehtävä pysyy kuitenkin jatkossakin haasteellisena. Sukunimihakuja SKVR:ään hankaloittaa se, että monet länsisuomalaiset sukunimet on otettu käyttöön vasta 1800-luvun lopulla, ja samoja sukunimiä on otettu käyttöön yhtä aikaa monissa eri suvuissa. Myös itse runonlauluperinne alkoi hiipua läntisestä Suomesta jo 1600–1700-luvuilla viulunsoiton, polskan, rekilaulujen ja muun uudemman musiikkiperinteen tieltä. Mahdollisuudet löytää runonlaulajia omasta suvusta ovatkin sitä paremmat, mitä idempää omat esivanhemmat olivat kotoisin, ja parhaat ne ovat itä- ja rajakarjalaisten sukujen jäsenillä.

Millaisilla sävelmillä esivanhempamme sitten lauloivat runoja? Sävelmiä alettiin äänittää tai kirjoittaa muistiin paljon myöhemmin kuin sanoja, mutta jotakin onnistuttiin kuitenkin tallettamaan. Eri alueilta muistiinmerkittyjä runonlaulusävelmiä voi etsiä Suomen kansan e-sävelmistä, jonne voi tehdä tarkennetun haun valitsemalla kokoelmaksi Runosävelmät I tai II. Eteläsavolaisia runosävelmiä aineistossa ei kuitenkaan ole. Pohjoissavolaisia runosävelmiä haku löytää 27, karjalaisia yli tuhat. Sävelmiä voi kuunnella sivuilta midi-tiedostoina.

Vaikka oman suvun syntysijoilta löytyisikin muistiin merkitty runonlaulusävelmä, kannattaa silti ottaa huomioon, että runonlaululle oli usein ominaista muuntelu, improvisointi ja sävelmien kehittely jopa saman runon aikana. Myös yksilölliset erot olivat suuria: toiset käyttivät samaa sävelmää aina, toiset muuntelivat melodiaa koko ajan.

Suullisena perimätietona opitun runonlaulun traditio on meidän aikamme Suomessa jo katkennut. Viimeinen vienalainen runonlaulaja Jussi Huovinen menehtyi viime vuonna. Runonlaulu itsessään ei kuitenkaan ole tauonnut. Monet tämän päivän ammattimuusikot ja runonlaulun harrastajat pitävät traditiota yllä ja kehittävät sitä edelleen. Värttinä on tuttu jo monelle sukupolvelle, mutta hienoja runonlaulutulkintoja ovat tehneet myös Loituma, Pekko Käppi, Outi Pulkkinen, Me Naiset, Okra Playground ja monet muut.

Ihamaniemen nuorisoseura

Ihamaniemen nuorisoseuran seuralehden "Kehittäjän" kannessa vuonna 1924 ollut Sylvia Blomqvistin tekemä Härkin myllyä esittävä kuva. – Ihamaniemi isiemme maata, s. 166.

Mitä nuoriso teki siihen aikaan, kun nettiä tai televisiota ei vielä ollut? Osallistui esimerkiksi kotikylänsä nuorisoseuratoimintaan. Suomen nuorisoseuraliike sai alkunsa 1800-luvun lopulla, ja vaikka moni nuorisoseura on edelleen olemassa, niiden toiminta oli varsinkin 1900-luvun alkupuolella todella laajamittaista. Monessa kylässä oli oma nuorisoseura, joka järjesti iltamia, harjoitteli näytelmiä, piti opintopiirejä ja urheilukilpailuja ja oli usein kylässään merkittävä sosiaalisen elämän kanava.

Itseäni nuorisoseuraliike alkoi kiinnostaa, kun löysin isoisäni Aatto Asikaisen jälkeenjääneistä papereista puheita, joita hän oli pitänyt Enonkosken Ihamaniemen nuorisoseuran järjestämissä tilaisuuksissa 1920-luvulla. Kyläkirjassa Ihamaniemi isiemme maata (s. 163–167) on myös muistitietoa tästä nuorisoseurasta, joka perustettiin 21.1.1914.

Tiedonhaku Ihamaniemen nuorisoseuran elämästä 1920-luvulla helpottui äskettäin ratkaisevasti, kun Kansalliskirjasto jatkoi digitoituina julkaisemiensa sanomalehtien sarjaa vuoteen 1929 asti. Erityisesti Itä-Savon ja sen edeltäjän "Savolaisen" palstoilla nuorisoseura mainitaan usein. Artikkelit antavat arvokasta lisätietoa seuran historiasta siksikin, että suurin osa seuran omasta arkistosta tuhoutui tulipalossa vuonna 1974. Lehtijutut on merkitty leikkeiksi, joita voi lukea alla olevista linkeistä.

Ihamaniemen nuorisoseura mainitaan maakuntalehdessä ehkä ensimmäisen kerran heti perustamistaan seuranneena kesänä, kun Itä-Savon nuorisoseurojen liitto piti vuosikokoustaan Punkaharjulla, ja Ihamaniemi lähetti kokoukseen edustajakseen Eino Asikaisen.

Ihamaniemen nuorisoseura tunnettiin sittemmin erityisesti aktiivisesta urheiluharrastuksestaan ja järjesti kyläkirjan mukaan ensimmäiset kesäurheilukilpailunsa heti kesällä 1914. Seuraavana vuonna seura anoi kunnalta käyttöönsä urheilukenttää Härkistä, mutta kunta ei siihen myöntynyt, vaan neuvoi seuran jäseniä urheilemaan suolla, koska "siellä ei koske, jos kaatuukin".

Tammikuussa 1916 pidetyssä vuosikokouksessa seura nimitti johtokunnan lisäksi myös erillisen huvitoimikunnan sekä edustajansa liiton vuosikokoukseen. Toimikuntien jäsenistössä on mm. Luostarisia, Lyytikäisiä, Kinnusia, Koikkalaisia, Sikasia ja Pölläsiä. Helmikuun katsauksessa todettiin, että seuran toiminnassa oli ilmennyt jonkin verran erimielisyyksiä, joista oli ollut haittaa toiminnalle. Marraskuussa päätettiin ryhtyä harrastamaan kotiopintoja. Seura ei katsonut voivansa toteuttaa iltamia liiton yhteisiin juhliin, vaan halusi mieluummin keskittyä sisäisiin harrastuksiin ja pyrkiä vaalimaan sopuisaa henkeä, etteivät "turhat riidat pääsisi kylvämään eripuraisuutta jäsenistöön".

Tammikuussa 1917 maakuntalehti julkaisi nimimerkki "Kosken-Enon" pakinan, jossa hän arvioi enonkoskelaista nuorisoa. Hänellä oli ollut keskustelukumppaninaan tehdaspaikkakunnalta kotoisin ollut mies, joka surkutteli kotipaikkansa nuorisoa, sitä kun eivät hänen mukaansa kiinnostaneet muu kuin "korteilla ja pulloilla urheilu", eikä heidän lukemistonaankaan olleet muut kuin "siveetön sukupuolikirjallisuus ja uskonnonkielteiset lehtiset".

Enonkoskella tilanne oli kuitenkin parempi, koska Kosken-Enon mukaan "meillä on jälellä jotain saloelämän puhtaasta vaikutuksesta ruumiiseen ja sieluun, ja nuoremme kasvavat enimmäkseen kodeissa, joissa vallitsee vakava henki". Pakinassa mainittiin, että Simanalassa, Karvilassa, Hanhijärvellä ja Ihamaniemessä nuoriso oli hankkinut itselleen omin voimin runsaan kirjaston. Myös hiihtäminen oli suosittu harrastus monissa kylissä.

Saman vuoden heinäkuussa  henkiset harrastukset alkoivat jo tuottaa Ihamaniemessäkin näkyviä tuloksia: nuorisoseuran jäsenet Hilda Sikanen, Hjalmar Herranen, Iida Kinnunen, Aatto Asikainen ja Veikko Sikanen suorittivat kotiopintojensa pohjalta tutkinnon Suomen historiasta. Seuraavana talvena Suomen historiaan kirjoitettiinkin sitten merkittäviä uusia lukuja, kun maa itsenäistyi joulukuun kuudentena ja joutui seuraavana keväänä veriseen sisällissotaan.

Ei ihme, että myös nuorisoseuran toiminta oli vuonna 1918 varsin lamaantunutta. Jo tammikuussa 1919 pidettiin Saramäessä kuitenkin vuosikokous, jossa päätettiin lähteä uusin virkein mielin eteenpäin, ja toimintaan oli saatu myös uusia jäseniä. Kokouksessa nimettiin johtokunnan ja huvitoimikunnan lisäksi myös kirjasto- ja kotiseututoimikunnat sekä perustettiin opintokerho. Seuralehti Kehittäjän toimittajaksi nimettiin Veikko Sikanen.

Vuoden 1922 vuosikokouksesta tehdyn uutisen perusteella toiminta oli edelleen laajentunut, ja nyt valittiin jäseniä myös kalustontarkastajiksi, raittiudenvalvojiksi ja järjestysmiehiksi, näytelmänjohtajaksi, tarjoilutoimikuntaan ja kirjastonhoitajaksi. Silti todettiin, että seuran toiminta oli ollut varsinkin loppuvuonna laimeata. Vastuunkantajien löytäminen ei ollut silloinkaan helppoa: uutisen mukaan nuorisoseuran työ tahtoo jäädä yksilöitten niskoille ja tämä suuresti lamauttaa seuran toimintaa. Tämän lisäksi on puolueitten erilaiset toiminnat, sekä muitten edistysseuratoiminta vienyt mukaansa enimmän osan kansalaisia ja nuorisoseuratyö on näin ollen jäänyt sivuasiaksi.

Seuraavan vuoden marianpäivänä nuorisoseura järjesti Apurilla Arvi Kinnusen talossa yleiset iltamat ja nuorisoseurapäivät. Aatto Asikainen piti siellä puheen aiheesta "Miksi tarvitaan nuorisoseuroja", ja "humoripuolena" nähtiin kuvaelma "Herra roviissorin leikkaus", jota mm. Emil Klemettinen esitti verhon takaa. Tämän jälkeen nähtiin näytelmä "Koivulan kihlajaiset". Lisäksi oli luonnollisesti yhteislaulua, tarjoilua ja tanssia.

Vuoden 1923 vuosikokouksessa seuraan nimettiin jo yhdeksän erilaista alaosastoa johtokunnan lisäksi: huvitoimikunta, maatalous-, kotiopinto-, kotiseutu-, nuortenkasvatus-, urheilu-, näyttely-, kyläpiiri- ja rakennustoimikunnat.  Vuosikokouksen yhteyteen oli järjestetty myös ohjelmallinen illanvietto, mutta järjestelyt valuivat hukkaan, kun väki lähtikin työväenyhdistyksen järjestämiin tansseihin, ja koko iltaohjelma jäi toteuttamatta.

Maaliskuussa 1924 seura järjesti kyläpiirien väliset hiihtokilpailut, joissa Suurenmäen kyläpiiri voitti ja Ihamanimen piiri tuli toiseksi. Kisojen jälkeen oli vielä iltamat, joissa mm. pidettiin puhe murtomaahiihdon merkityksestä. Kesällä 1925 raittiustoimikunta järjesti iltamat, joissa mm. kuultiin puhe aiheesta "Mitä olisi tehtävä, että yleisö ryhtyisi noudattamaan täydellisesti maassa kieltolakia" ja laulettiin laulu "On aate pyhä ja kallis". Seuraavana keväänä seura järjesti kansakoululla äitienpäiväjuhlan, jossa vieraiden kukittamisen ja tervetuliaiskahvien kerrottiin ottaneen "runsaasti aikaa".

Heinäkuussa 1926 pidettiin kyläryhmien välinen viisiottelu, jossa suurmäkeläiset saivat taas kiertopalkinnon haltuunsa. Kisojen jälkeen pidettiin iltamat Antti Niirasen talossa, jossa mm. Edith Saramäki sai nuorisoseuramerkin ja laulettiin nuorisoseuralaismarssi. Tätä seurasi vielä puoleenyöhön jatkunut yhteinen ohjelma, kunnes "seinällä tasaista tahtia kulkeva ajanmittari kahdellatoistalyönnillä antoi uloskäskyn ja joukko häipyi tyytyväisin mielin kesäiseen yöhön matkaten kotejansa kohden."

Nuorisoseuratoiminnan sosiaalista merkitystä kuvaa hyvin maaliskuussa 1927 järjestetty jäähyväisjuhla, jonka seura piti Yrjö Löppöselle ja tämän vaimolle, kun he olivat muuttamassa pois paikkakunnalta. Muuttajille oli ostettu läksiäislahjaksi puoli tusinaa hopealusikoita, ja tilaisuudessa kuultiin puheita ja tervehdyksiä liikutuksen tunteisiin asti. Yhteislauluina laulettiin taas nuorisoseuralaismarssia sekä arvatenkin tilannetta varten valittua laulua "Riennä riemuin eespäin vaan".

Pääsiäisenä 1927 Härkillä Pekka Pesosen luona pidetyssä kuukausikokouksessa oli niin vilkasta keskustelua, että puheenvuoroja piti jo alkaa rajoittaa. Samana vuonna pidetyssä vuosikokouksessa näkyi, että seuralla alkoi jo olla omaa historiaa, kun se kutsui kunniajäsenekseen emäntä Iida Saramäen kiitokseksi hänen pitkällisestä työstään seuran hyväksi.

Heinäkuussa 1928 pidettiin Enonkosken nuorisoseurapiirin yhteiset kesäjuhlat Koskelassa. Juhliin sisältyi mm. käynti sankarihaudoilla ja Petravuorella. Jumalanpalveluksessa kirkkoherra M.M. Heliövaara suuntasi puheensa erityisesti nuorille ja tahtoi ohjata heitä tielle, jolla "todelliset elämänarvot voidaan saavuttaa". Alma Kuvaja Simanalan ns:sta voitti naisten 100 metrin juoksun ja Kerttu Östring Ihamaniemen ns:sta puolestaan lausuntakilpailun.

Elokuussa 1928 seura järjesti urheilukilpailut ja iltamat Hanhivirralla, ohjelmassa oli mm. Helvi Hannikaisen puhe. Vuoden 1929 jälkeisiä tapahtumia ei enää voi seurata digitoiduista sanomalehdistä, mutta kyläkirjan mukaan seura hankki yhdessä maamiesseuran kanssa vuonna 1940 tontin Enonkosken kunnalta taloa varten. Seura oli siis toiminut siihen asti käytännössä yksityiskodeissa ja koululla. Lottien kyläosasto lahjoitti myöhemmin tontin ostoon 5000 markkaa, ja sittemmin tontti annettiin maamiesseuralle, joka rakensi siihen Talkootuvan.

Nuorisoseuran toiminta hiljeni ja loppui 1950-luvulla. Kyläkirjan mukaan tähän vaikutti osittain Maatalousnaisten kyläosaston perustaminen ja Maamiesseuran talon rakentaminen. Erityisesti 1960-luku oli kuitenkin suuren murroksen aikaa ihmisten vapaa-ajan vietossa ympäri maata, kun mm. iltamaperinne alkoi hiipua, ja ihmiset alkoivat viihtyä yhä enemmän kotona television ääressä.

Lopuksi ote tervehdyspuheesta, jonka Aatto Asikainen piti nuorisoseuran joululaulujuhlassa Saramäessä vuonna 1924:

Ikään kuin talven valta kahlehtii luonnon, samoin kahlehtii ihmissydämet usein itsekkyys, omanvoitonpyynti, viha, vaino, kateus, juoppous ym. paheet, jotka saattavat erimielisyyttä ja rauhattomuutta ihmisten kesken, sekä yksityisille että koko kansakunnille. Näin talvipäivän seisahduksen ja vuoden päätöskohdan aikana täytys seisahtua ja katsahtaa taakseen, eikö elämässä olisi jotain parantamisen arvoista. Onko nuorison käytös mallikelpoista, täyttääkö se sivistyneen kansalaisen vaatimukset.