Aatto Asikaisen päiväkirjat – Muistiinpanoja 1920-luvun Enonkoskelta

Enonkoskelainen maanviljelijä, isoisäni Aatto Asikainen (1898–1981) teki vuosina 1920–1931 lähes päivittäin muistiinpanoja tekemistään töistä, tapaamistaan ihmisistä ja kokemistaan tunnelmista. Hän asui tuohon aikaan vielä naimattomana Ihamaniemen kylän Hankamäen tilalla yhdessä vanhempiensa ja sisarustensa kanssa.

Olen toimittanut muistiinpanojen pohjalta kirjan Aatto Asikaisen päiväkirjat – Muistiinpanoja 1920-luvun Enonkoskelta.  Kirjassa on päiväkirjojen lisäksi myös taustatietoa Ihamaniemen Asikaisten sukupiiristä, Hankamäen tilasta 1920-luvulla ja Aaton elämänvaiheista.

Aatto Asikainen rippikuvassaan 1915.

Aaton muistiinpanot valaisevat monin tavoin suomalaista 1920-luvun arkea ja juhlaa. Päiväkirjoissa kerrotaan Aaton varusmiespalveluksesta, Ihamaniemen nuorisoseurasta, maanviljelyksestä, Hankamäen perhejuhlista ja juhlaperinteistä yleensä, liikkumisesta niin naapureissa kuin kaupungeissakin, sairauksista ja tapaturmista, kieltolain vaikutuksista elämään ja "tytöstämisestäkin". Muistiinpanoissa mainitaan myös paljon tuon ajan enonkoskelaisia. Lukija voi etsiä omia sukulaisiaan kirjan henkilöhakemistosta, joka on julkaistu myös tämän blogitekstin lopussa.

Aaton kaikki muistiinpanot – samoin kuin hänen nuorisoseuran tilaisuuksissa pitämänsä puheet – ovat kirjassa puhtaaksikirjoitettuina. Esimerkiksi tammikuussa 1930 Aatto kirjoitti vihkoonsa:

7 pv 3° Tulin jäädä ja venheellä Hepovirrasta yli Ihamaniemelle, jossa kävelin kyliä koko päivän, sitten iltasella olin Saloaholla, Aukustin päivillä. Isä jo tuli etsimään kun niin kauan viivyin. Olihan sitä väsyksissäkin kun pitkän matkan käveli lämpöisellä ilmalla ja nilepulla kelillä, sekä piti kiirettä aina pitää, Vaan jäihän sinne hyvä muisto paljon siellä näki jota ei ole ennen nähnyt.
8 pv Olin tukin ajossa kasaan metsässä
9 pv 5° Ajettiin heinässä Suureltamäeltä, jossa ei ollut lunta yhtään
10 pv 4° Ajon polttopuita läjään metsässä
12 pv Olin Kuoppasalossa kävelemässä tilasto tietoja keräämässä Maataloushallitukselle.

Ihamaniemen nuorisoseuran joulujuhlassa, ehkä vuonna 1932, Aatto piti puheen, joka tuntuu edelleen ajankohtaiselta:

Ajassamme on paljon rauhattomuuten aiheita. Varmaan moni rauhaa rakastava kansalainen niiden suhteen ajattelee mielensä tyynnyttämiseksi: Minä en niistä halua kuullakkaan. Minä vetäydyn omaan elämääni ja koetan hiljaisuudessa hoitaa omia jokapäiväisiä tehtäviäni. Tällainen uskollisuus vähässä on hyvin arvokas asia ja se vaikuttaa sen, että yhteinen elämä levottomuuksienkin aikana kulkee säännöllistä kulkuansa. Mutta nämä yhteiskunnan rauhantekijät kaipaavat hekin hengelleen ja toiminnalleen jotakin sellaista joka heitä samalla kohottaa ja syventää. Muuten heitän elämänsä vajoisi harmaaseen jokapäiväisyyteen ja tylsään välinpitämättömyyteen. He kaipaavat juhlahetkiä, jotka ylentävät heidän sydämensä korkeutta kohden. Tällaisia juhlahetkiä ei voi olla, jollei ole juhla-aihetta, joka heidänkin hiljaisen, vakavan sydämensä kaipuuta voisi tyydyttää. Joulu on sellainen juhla-aika jota kaikki tällaiset maan hiljaisetkin halajavat. Sillä on juhla-aihe, jonka arvo säilyy kautta kaikkien aikojen.

***

Kirjaan on koottu yli 60 suvussa säilynyttä valokuvaa, joista suurin osa on otettu 1910–1930-luvuilla. Valokuvien etsimiseen ja niissä olevien ihmisten tunnistamiseen osallistuivat monet sukumme jäsenet, ystävät ja naapurit.

Enonkosken ja Kerimäen nuoria retkellä Savonlinnassa noin vuonna 1916. Retkellä käytiin valokuvaamon lisäksi Aino Acktén laulujuhlilla, eli joillakin ensimmäisistä oopperajuhlista. Aatto on ensimmäisenä oikealla, ja eturivissä ovat Siiri Mälkiä Kärenkoskelta, Pekka Bolents Kerimäeltä ja Vieno Kauppinen Hälvälästä. Takarivin miehet Aaton vasemmalla puolen ovat Turunen ja Pesonen.

Perunannostoväkeä Hankamäen viljavaraston edessä. Kuvassa on sekä Asikaisten perhettä että palkattua työväkeä. Vasemmalla Aaton isä Otto, toisena Aatto, neljäntenä Aaton veli Otto, viidentenä Aaton sisko Hilja, oikeassa reunassa Aaton veli Veikko ja istuvista naisista vasemmalla Aaton sisko Edith ja oikealla Johanna Pesonen. Kuva on otettu viimeistään 1923.

***

Kirjan toteuttaminen oli monessa mielessä sukumme yhteinen projekti. Rauni Siljanderin myöntämä taloudellinen tuki teki mahdolliseksi sekä kirjan työstämisen että sen julkaisemisen. Mikael Asikainen piirsi kirjaa varten kartan Hankamäen ympäristöstä 1920-luvulla. Paljon arvokasta taustatietoa saatiin kyläkirjasta Ihamaniemi–isiemme maata, jota Paula Asikainen oli puolestaan tekemässä jo kolmekymmentä vuotta sitten. Outi Syväniemi oli suureksi avuksi Aaton käsialan tulkitsemisessa ja Kuisma Asikainen oikolukuvaiheessa.

Mikael Asikaisen kirjaa varten piirtämä kartta

Terho Asikainen ja Rauni Siljander

Kirja julkaistiin perhepiirissä Heimo Asikaisen 80-vuotisjuhlissa lauantaina 15.8.2020 Enonkoskella. Sitä myy Kukka- ja Sekatavarapuoti Enonkosken Kodinhelmi Oy Enonkoskella.

Kirjan voi tilata myös suoraan tekijältä. Ota yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen terho@asikainengenealogy.fi tai soita numeroon 050-5178243, niin saat tarkemmat maksuohjeet.

Kirjan hinta on ostopaikasta riippumatta 30€/kpl, johon lisätään vain postikuluja tarvittaessa.

Kirjan henkilöhakemisto:

Ackté, Aino
Aho, Juhani
Ala-Kulju, emäntä
Asikainen, Aku
Asikainen, Albertiina
Asikainen, Anna Leena
Asikainen, Annikki
Asikainen os. Eronen, Hilda Maria
Asikainen, Eino Artturi
Asikainen os. Kinnunen, Elsa
Asikainen os. Kinnunen, Ida
Asikainen os. Kinnunen, Veera
Asikainen, Elli
Asikainen os. Pöllänen, Olga Maria
Asikainen os. Torpakko, Aino
Asikainen os. Vellonen, Hilja Siviä
Asikainen, Heimo
Asikainen, Jaakko
Asikainen, Jooseppi
Asikainen, Juhana
Asikainen, Kaarle Veikko
Asikainen, Matti
Asikainen, Mikko Mikonpoika
Asikainen, Mikko Mikonpoika, s. 1744
Asikainen, Mikko Mikonpoika, s. 1768
Asikainen, Osmo
Asikainen, Otto, s. 1863
Asikainen, Otto, s. 1895
Asikainen, Paavo Laurinpoika, s. 1520
Asikainen, Paula
Asikainen, Rauni
Asikainen, Veikko

Backman, Matti
Behm, Vilho
Bilund, Bernhard
Bilund, Emil
Bilund, Hugo
Bilund, Olga
Bilund, Otto
Bobrikov, Nikolai
Bolents, Pekka

Eronen, A.
Eronen, Aino
Eronen, Toivo
Eronen, Valtteri
Forsström, kauppias

Gerdt, Riitta

Haavikko, Heikki
Haavikko, Paavo
Halme, konemestari
Halonen, Matti
Hannikainen, Helvi
Hartikainen, sahanhoitaja
Hartikainen, T. K.
Heliövaara, M.M.
Herranen, Hjalmar
Hurskainen, Juho
Huttunen, Anna

Ilvonen, poika
Immonen, Juho
Immonen, P. seppä
Immonen, Robert
Isojärvi, Otto
Itkonen, Hugo

Jouslahti, perhe
Järveläinen, Veikko

Kansanen, kirkkoherra
Kapanen, Väinö
Karinen os. Asikainen, Elli
Karinen, Mikko
Karvinen, Albin
Kauppinen, Vieno
Kautonen, Hulda
Kilpeläinen, Kusti
Kilpeläinen, Maria
Kilpeläinen, Matti
Kilpeläinen, Otto
Kinnunen, Aino
Kinnunen, Arvi
Kinnunen os. Asikainen, Angelina
Kinnunen os. Asikainen, Lyyli Maria
Kinnunen, Aune
Kinnunen, Edith
Kinnunen, Edith assistentti
Kinnunen, Elsa
Kinnunen os. Ryhänen, Sylvi
Kinnunen, Ester
Kinnunen, Ferdinand
Kinnunen, Heikki
Kinnunen, Hilkka
Kinnunen, Iida
Kinnunen, Impi
Kinnunen, Juho
Kinnunen, Mauno
Kinnunen, Oskar
Kinnunen, Ville
Kinnunen, Yrjö
Klemettinen, David
Klemettinen, Juho
Koikkalainen, Erkki
Koikkalainen, Kusti
Koikkalainen, Lassi
Koikkalainen, Lauri
Koikkalainen, Pekka
Kontiainen, Hilma
Koponen, palvelija
Korvenmäki ent. Klemettinen os. Asikainen, Edith Johanna
Korvenmäki ent. Klemettinen, Emil
Korvenmäki, Kyösti
Korvenmäki, Liisa
Kosonen, Eenokki
Kosonen, Onni E.
Kosunen, N.
Kotilainen, Uuno
Kuikka, P.
Kuikka, Yrjö
Kuokkanen, Aimo
Kuosma, Venni
Kuvaja, Alma

Laakkonen, Helli
Laakkonen, J.
Laitinen, Jalmari
Lappalainen, Kalle
Laukkanen, Eljas
Leskinen, K.V. neuvoja
Liipola, Yrjö
Liukko, David
Liukko, Hertta
Liukko, Pekka
Loikkanen, Aarne
Loikkanen, Ada
Loikkanen, Aili
Loikkanen, Antti
Loikkanen, Emil
Loikkanen, Ferdinand
Loikkanen, Selma
Loikkanen, Toivo
Lundqvist, opettaja
Luostarinen, A.
Luostarinen, Antti
Luostarinen, Impi
Luukkanen, Aino
Lyytikäinen os. Asikainen, Vuokko Eila
Lyytikäinen, Helmi
Lyytikäinen, Ida
Lyytikäinen, Matti
Lyytikäinen,Taavetti
Löppönen os. Teittinen, Ada
Löppönen, Matti
Löppönen, Mauno
Löppönen, Olavi
Löppönen, P.
Löppönen, Pekka
Löppönen, Toini
Löppönen, Uuno
Löppönen, Yrjö
Lötjönen, työnjohtaja

Makkonen, E.
Makkonen, Hilda Maria
Makkonen, H. räätäli
Makkonen, Otto
Makkonen, perhe
Makkonen, Unto
Makkonen, Vilho
Malkki, Antti
Mohell-suku
Muhonen, Ali
Muhonen, O.
Muhonen, Otto
Muhonen, Paavo
Muhonen, Rikhard
Munk, Wilhelmiina
Mälkiä, Siiri
Möykkynen, Anni
Möykkynen, Edith
Möykkynen, Jahvet

Natunen, E.
Natunen os. Kinnunen, Hilkka
Natunen, Fredrik
Natunen, Heikki
Natunen, Otto
Natunen, Yrjö
Natutar, Malin
Niemelä, Helmi
Nieminen, agronomi
Niiranen, Antti
Niiranen, Kalle
Nikkonen, Heikki
Nordenswan os. Saarnio, Airi-Anni Leocadie
Nylander, Hannes

Pakarinen, Aleks
Pakarinen, Eukar
Pakarinen, Hilma
Pakarinen, Juho
Pakarinen, kauppias
Pakarinen, Maria piika
Pakarinen, Selma
Pakarinen, Veikko
Pakaritar, Maria
Pekkarinen, Olga
Pesonen, Emil
Pesonen, Hanna
Pesonen, Johanna
Pesonen, Matti, räätäli
Pesonen, Mikko
Pesonen, Otto
Pesonen, Pekka
Pesonen, Taavetti
Pesonen, Topi
Pesonen, Ulla Maria
Pirskanen, Antti
Pirskanen, Matti
Pitkonen os. Asikainen, Hilja
Pitkonen, Optatus
Pitkonen, Pekka
Pulkkinen, Aino
Pulkkinen, Helvi
Purhonen, Antti
Purhonen, Armas
Purhonen, Lempi
Purhonen, Otto
Puttonen, Onni
Puustinen, Anselm
Pärnänen, Paavo
Pöllänen, Albin
Pöllänen, Alfred
Pöllänen, A. suutari
Pöllänen, Emma ”Emmi” Maria
Pöllänen, Erkki
Pöllänen, Josefiina
Pöllänen, Juhana Henrik
Pöllänen, Kaarlo Wilho
Pöllänen, Kalle Juhana
Pöllänen, Lauri
Pöllänen, Lilli Maija-Liisa
Pöllänen, Matias
Pöllänen, Matias Henrik
Pöllänen, Olli
Pöllänen, Veikko Vilho

Rautiainen, J.
Rautiainen, Jaakko
Redsven, Aatos
Redsven os. Asikainen, Ida
Redsven, Edith
Redsven, Emil
Redsven, Hilda
Redsven, Kalle
Redsven, perhe
Redsven, Topias
Redsven, Viljam
Redsven, Ville
Relander, Lauri Kristian
Reponen, Aarno
Rinkinen, Riitta Liisa
Ripsaluoma, Aukusti
Ruuskanen, Matti
Ryhänen, Einari
Ryhänen, Erik
Ryhänen, Kusti
Ryhänen, Sylvi
Ryhänen, Taimi

Saari, Maria
Saarnio, Aarni Henrik Ilmari
Saarnio, Aatos Arthur Armahin
Saarnio os. Lojander, Aina Leocadie
Saarnio ent. Pöllänen, Arthur Henrik
Saarnio, Hertta Lempeni Aino
Saarnio, Enni Ilmi Iloni
Sairanen, Alba
Sairanen, Alfred
Sairanen, Anselmi
Sairanen, E.
Sairanen os. Asikainen, Karoliina
Sairanen, Emil
Sairanen, Esteri
Sairanen, Henrik
Sairanen, Ilma
Sairanen, Juho
Sairanen, Jussi
Sairanen, Otto
Sairanen, Soini
Sairanen, Valter
Sairanen, Vera
Sallinen, Tuomas
Salo, Elsa
Santala, opettaja
Saramäki os. Asikainen, Lea
Saramäki, Edith
Saramäki, Helka
Saramäki, Iida
Saramäki, Otto
Saramäki, perhe
Saramäki, Taavetti
Sarkamies, Aina
Sarkamies ent. Siljander, Aleksanteri
Sarkamies ent. Siljander, Väinö
Sarkamies, Pentti
Sarkamies, Sakari
Sarkamies, Tyyne
Seyn, Franz Albert
Sidorow, Paul
Sihvonen, jääkärikapteeni
Sikanen, Antti
Sikanen, Arttu
Sikanen, Hilda
Sikanen, Hilja
Sikanen, Job
Sikanen, Martti
Sikanen, Pekka
Sikanen, Veikko
Siljander os. Torpakko, Kristiina Elisabet
Siljander, Juhana Adolf
Siljander, Kalle
Siljander, Kalle, s. 1806
Siljander, Kalle Fredrik
Siljander, Maria
Siljander, Niilo

Siljander, suku
Silvennoinen, Maija
Sopanen, muurari
Ståhlberg, Kaarlo Juho
Sursillin suku

Takkinen, Alma
Tamminen, Eemeli
Tiilikainen, seppä
Tirkkonen, Albin
Tirkkonen, Tauno
Tolvanen, Paavo
Torpakko, Adolf Fredrik
Torpakko, Armas
Torpakko, Ferdinand
Torpakko, Juhana
Torpakko, Juho
Torpakko, Kalle
Torpakko, Olli
Torpakko, Petter Johannes
Tuomainen, A. J.
Turtiainen, A.
Turtiainen, Antti
Turtiainen, Maikki
Turtiainen, Siiri
Turunen, A.
Turunen, Essi
Turunen, Ester
Turunen, Kalle
Turunen, P. J.
Turunen, T. muurari
Törrönen, Matti

Uotila, maatalousneuvoja

Vartiainen, Eevert
Vartio, Marja-Liisa
Vartio, Valter
Vellonen, Aino
Vellonen, Albin
Vellonen, Eero
Vellonen, Eino
Vellonen os. Karjalainen, Beeda
Vellonen, Helga
Vellonen, Hintriikka
Voutilainen, Klaara
Voutilainen, Saara

Wright, A. maisteri

Östring, Aino
Östring, Albin
Östring, Kerttu
Östring, Tyyne
Östring, Veikko

Itä-Savon vanhimmat tuomiokirjat

Tuomiokirjat eli entisajan käräjillä laaditut pöytäkirjat tarjoavat mahdollisuuden saada entisajan ihmisten elämästä tietoa, jota ei ole millään muulla tavalla saatavissa. Savolaisia sukuja tutkivan kannattaakin aina tutkailla, löytyisikö vanhojen tuomiokirjojen sivuilta omaa sukua koskevia tapauksia. Helpoimmin tämä käy Savon tuomiokirjatietokannan avulla, jonka hakuun sukunimen voi syöttää myös nykyisessä, normaalimuotoisessa asussa. Tuomiokirjatietokanta ei ole kuitenkaan vielä valmis. Esimerkiksi Rantasalmella pidettyjen käräjien pöytäkirjoista suurin osa on vielä sellaisia, joista ei ole vielä ehditty poimia nimiä tietokantaan, kuten täällä olevasta listauksesta käy ilmi.

Tästä johtuen olen koonnut tähän yhteenvetoa siitä, miltä ajoilta Itä-Savossa pidetyiltä käräjiltä on säilynyt tuomiokirjoja, ja miten niitä pääsee käytännössä tutkimaan.

Vanhimmat säilyneet savolaiset tuomiokirjat ovat peräisin vuosilta 1559 ja 1561–1565, ja sisältyvät Savon voutikuntien tileihin. Ensimmäinen Rantasalmen käräjiltä säilynyt pöytäkirja on päivätty 26.2.1559, ja tämän jutun kansikuva on peräisin siitä. Kauko Pirinen on toimittanut nämä tuomiokirjat puhtaaksikirjoitettuina, ja Valtionarkisto on julkaissut ne sarjassa "Suomen vanhimmat tuomiokirjat" vuonna 1954. Kansalliskirjasto on puolestaan julkaissut tuon teoksen digitoituna täällä.

Nyt keväällä 2020, kun monella on tavanomaista enemmän vapaa-aikaa, sukututkija voikin halutessaan avata selaimensa yhdelle välilehdelle noiden helmikuussa 1559 Rantasalmella pidettyjen käräjien alkuperäisen pöytäkirjan täältä ja Pirisen puhtaaksikirjoittaman version täältä, jolloin pääsee kätevästi harjoittelemaan 1500-luvun käsialan lukemista.

*********

1500-luvun jälkipuolellakin Savossa pidettiin käräjiä ja niistä laadittiin pöytäkirjoja, mutta noiden vuosikymmenten tuomiokirjat eivät ole kuitenkaan säilyneet. Sen sijaan 1600-luvun alusta on säilynyt Itä-Savossa laadittuja tuomiokirjoja vuosilta 1602–1608 aikanaan Tukholmaan lähetettyinä kopioina. Nämä tuomiokirjat eivät sisälly Suomen Kansallisarkiston omiin kokoelmiin. Niistä on kuitenkin otettu aikanaan valokopioita Mikkelin maakunta-arkistolle, ja SSHY on digitoinut nuo kopiot jäsensivuilleen. Tämä aineisto löytyy SSHY:n sivuilta nimellä Ruotsalaiset tuomiokirjat. Tästä aineistosta löytyy esimerkiksi Anders Boijen Savonlinnan läänissä laatima tuomiokirja vuosilta 1602–1603, jonka ensimmäinen Rantasalmen käräjien pöytäkirja lokakuulta 1602 on täällä.

Kun nämä tuomiokirjat on kuitenkin digitoitu jo kertaalleen kopioidusta aineistosta, niissä on kohtia, jotka saavat miettimään, olisiko Ruotsin Riksarkivet kukaties julkaissut nämä hallussaan olevat tuomiokirjat omassa digitaalisessa arkistossaan SVAR:issa versioina, joista saisi paremmin selvää. SSHY:n antaman tiedon mukaan nämä pöytäkirjat sisältyvät Riksarkivetissa arkistoon nimeltä Strödda domböcker och rättegångshandlingar, mutta SVAR:ista käy pian ilmi, että näitä tuomiokirjoja ei ole vielä julkaistu siellä digitoituina.

Pyysin kuitenkin kerran Riksarkivetista tietoa siitä, miten näihin tuomiokirjoihin voisi päästä käsiksi, ja sain vastaukseksi luettelon, jonka mukaan näitä suomalaisia tuomiokirjoja on Strödda domböcker-arkistossa kaikkiaan 16 dossier-aktia, joista järjestyksessä toinen sisältää Savonlinnan läänin tuomiokirjat vuosilta 1602–1608. Arkistoluettelossa ei ole tämän tarkempaa erittelyä kyseisen aktin sisällöstä, mutta kun SSHY:n kopiosta on ensin saanut selville, millä sivuilla itseä kiinnostava pöytäkirja sijaitsee, siitä voi pyytää sitten kopiota Riksarkivetin asiakaspalvelusta. Itse pyysin sieltä kerran kopiota juuri tuosta Rantasalmen lokakuun 1602 käräjien pöytäkirjasta, ja RA lähetti sen minulle ystävällisesti pdf:nä ilmaiseksi. Kopio ei ollut korkearesoluutioinen, mutta kuitenkin varsin luettava:

Näiden kahden vaiheen jälkeen Itä-Savon tuomiokirjoja onkin sitten säilynyt yhtäjaksoisina kokoelmina vuodesta 1635 lähtien, niitä on vain osattava etsiä oikean tuomiokunnan alta. Rantasalmella pidettyjen kihlakunnanoikeuden käräjien varsinaisten asioiden renovoidut pöytäkirjat löytyvät vuosien 1639–1661 osalta Savon tuomiokunnasta, vuosien 1663–1795 osalta Pien-Savon tuomiokunnasta ja vuosien 1796–1809 osalta Pien-Savon alisesta tuomiokunnasta.  Vuoden 1809 jälkeiseltä ajalta tuomiokirjoja ei pääosin ole vielä digitoitu, joten niitä joutuu lukemaan alkuperäisinä Kansallisarkistossa. Rantasalmen tuomiokunnan ilmoitusasiain pöytäkirjoja on tosin jo digitoitu vuosilta 1866–1873, ja myöhemmin niitä on varmasti tulossa lisää, samoin kuin perukirjoja. Kihlakunnanoikeuden pöytäkirjojen lisäksi Rantasalmella pidettyjen käräjien pöytäkirjoja löytyy myös Karjalan laamannikunnan arkistosta vuodesta 1635 alkaen.

1600-luvun tuomiokirjoissa on usein myös etunimen mukaan aakkostettuja henkilöhakemistoja, joista on sukututkijalle apua. Esimerkiksi vuoden 1698 tuomiokirjan rekisteristä saa helposti tiedon, että Anders Turusen tapaus on kirjattu tuomiokirjan sivulle 15. Hakemistoihin pääsee helpoimmin käsiksi Digihakemiston avulla.

Aineistoa on siis säilynyt varsin paljon. Rantasalmesta ja muusta Itä-Savosta kiinnostunut sukututkija onkin tuomiokirjojen suhteen paremmassa tilanteessa kuin Mikkelin alueen tutkija, sillä Suur-Savon renovoidut tuomiokirjat tuhoutuivat Turun palossa vuonna 1827.

Alussa mainitsemani Savon tuomiokirjatietokanta on linkitetty SSHY:n jäsensivuille, mutta kun sieltä on löytänyt itseään kiinnostavan tuomiokirjan, asianomaisen tuomiokunnan arkiston voi aina etsiä käsiinsä Digihakemiston avulla myös Kansallisarkiston puolelta ja verrata sitten, kumpi kopio on milloinkin luettavampi.

Monia tuomiokirjatapauksia on ehditty jo käsitellä kirjallisuudessa, joten sukututkijan kannattaa aina vilkuilla googlettamisen lisäksi myös pitäjä- ja maakuntahistorioiden henkilöhakemistoja. Kaikissa pitäjänhistorioissa ei tosin valitettavasti ole henkilöhakemistoa, myöskään Rantasalmen historiaan sellaista ei ole tehty. Lisäksi historiateosten lähdeviittaukset on voitu tehdä ns. vanhojen signumien avulla, jolloin pitää tietää, että vanha lyhennys oo tarkoitti ennen Savon ja Pien-Savon tuomiokuntia. Näitä merkintöjä on käytetty myös tuomiokirjakortistossa, johon kerättiin aikanaan suuri määrä tuomiokirjojen tietoja, mutta tuo keruutyö ei valitettavasti kattanut Rantasalmen aluetta.

Useimmiten sukututkimuksen harrastaja saa tiedon sukulaistaan koskevasta tuomiokirjatapauksesta 1800-luvun rippikirjan huomautussarakkeesta. Näissä merkinnöissä on usein mainittu vain se, minkä vuoden käräjillä tuomio on annettu ja mistä syystä. Ennen kuin itse tapauksen löytää, on selvitettävä, mistä tuomiokunnasta ja mistä käräjäkunnasta on kysymys. Kannattaa tutustua myös Terhi Nallinmaa-Luodon Genoksessa vuonna 1990 julkaisemaan artikkeliin tuomiokirjojen käytöstä sukututkimuksessa.

Kannattaa myös seurata, miten automaattinen tekstintunnistus kehittyy ja tulee käyttöön. Tulevaisuudessa käytettävissämme on välineitä, joilla voimme tehdä hakuja suoraan käsin kirjoitettuun aiheistoon. Kansallisarkisto on jo nyt julkaissut kokeiluversion, jolla voi tehdä hakuja tiettyjen tuomiokuntien 1800-luvulla kirjoitettuihin ilmoitusasiain pöytäkirjoihin. Rantasalmen tuomiokunta ei kuitenkaan ole vielä tässä versiossa mukana.

Mikäli kiinnostava tuomiokirjatapaus sitten löytyy, mutta sen tulkinta ja käännös tuottavat pulmia, käännösapua voi aina pyytää ammattisukututkijoilta. Teen käännöksiä myös itse, ja yhteystietoni löytyvät täältä.

Jussi Eronen (1922–1941), jatkosodan sankarivainaja

Johannes Ferdinand Eronen syntyi Rantasalmen Voinsalmen Rantalan tilalla lokakuussa 1922. Hänet kastettiin isänsä täyskaimaksi, ja hänen kutsumanimensä oli Jussi. Perheen äiti Elin oli synnyttänyt ennen Jussia kolme tytärtä ja kolme poikaa, ja Jussista tuli perheen kuopus. Tässä 1920-luvulla otetussa valokuvassa Jussi on toisena vasemmalta, ja hänen oikealla puolellaan ovat vanhemmat veljet Timo, Jaakko ja Paavo. Vasemmassa reunassa oleva pienin poika on veljesten serkku Mauno, jonka luona Jokiniemessä kuva on otettu [1].

Rantalan tilalla on säilynyt useampia aurinkoisia kesäkuvia 1920–1930-luvuilta. Tässä Jussi on isänsä ja vanhimman siskonsa Irman kanssa.

Jussi kävi koulua sisarustensa tapaan ensin Torasalon kansakoulussa ja sen jälkeen varkautelaisessa oppikoulussa. Maalaislasten lähettäminen oppikouluun oli tuon ajan Savossa vielä harvinaista. Keskikoulun Jussi jätti kuitenkin myöhemmin kesken [2].

Kukaan Jussin vanhemmista veljistä ei ollut rintamalla toisen maailmansodan aikana. Paavo ja Jaakko sairastivat keuhkotuberkuloosia, ja joutuivat olemaan sen takia ajoittain parantolassa. Timolla oli huono näkö ja vahvat silmälasit, mikä ei toki enää nykyisin olisi este asepalvelukselle, mutta tuohon aikaan vielä oli. Timo yritti sodan aikana kolmeen eri otteeseen turhaan päästä armeijaan. Vasta jatkosodan viimeisenä vuonna hänet lopulta luokiteltiin aseelliseen palvelukseen kelpaavaksi, mutta jätettiin toistaiseksi palvelukseen kutsumatta, ja sitten koko sota jo loppuikin [3].

Jussi oli talvisodan syttyessä vielä liian nuori asepalvelukseen, mutta hän hakeutui ja pääsi kuitenkin valvontatehtäviin Savonlinnassa [4]. Hänen muistetaan myös sanoneen omasta vapaaehtoisuudestaan, vanhempien veljien terveysongelmiin viitaten, että "minunhan sinne on sitten lähettävä".

Jussi täytti 18 vuotta välirauhan aikana, minkä jälkeen hänet hyväksyttiin suorittamaan varusmiespalvelustaan vapaaehtoisena. Hän aloitti palveluksensa 7. prikaatissa huhtikuun 3. päivänä 1941. Kuukautta myöhemmin eli 7.–14.5. hän sai kuntoisuusloman [5]. Tämän jutun kansikuva, jossa Jussi on sotilaspuvussa, on ehkä otettu juuri silloin.

Touko-kesäkuussa 1941 kävi koko ajan selvemmäksi, että tilanne Saksan ja Neuvostoliiton välillä oli kiristymässä. Kesäkuun 10. päivänä prikaatiin saapui käsky, joka käynnisti liikekannallepanon. Kesäkuun jälkipuolella 7. prikaatista muodostettiin 7. jalkaväkirykmentti Savonlinnan seudulla [6]. Saksa aloitti hyökkäyksensä Neuvostoliittoon 22.6., ja vaikka Suomi yritti pysyä tilanteessa puolueettomana, venäläiset alkoivat saman tien pommittaa Suomea, ja valtiojohto joutui 25.6. toteamaan, että Suomi oli taas sodassa. Jatkosota oli alkanut.

Jussin sotilaskantakortissa on merkintä, jonka mukaan hän olisi vannonut sotilasvalan ennen liikekannallepanoa toukokuussa, mutta sen viereen on piirretty kysymysmerkki. Onkin epävarmaa, toteutuiko tämä valatilaisuus ainakaan Jussin kohdalla, sillä hän oli seuraavana kesänä rintamalla edelleen virallisesti alokkaana. Jussi kuului toiseen konekiväärikomppaniaan ja toimi taistelulähettinä.

Jussilla oli päiväkirja, johon hän teki muistiinpanoja sekä ennen liikekannallepanoa että sen jälkeen. Muistokirjan henkilötietosivulla oli paikka myös palveluksesta vapauttamisen päivämäärälle. Jussi kirjoitti siihen lyijykynällä "Ehkä kuolemassa mutta toivottavasti elämässä".

Kesäkuun lopussa 7. jalkaväkirykmentti sijoittui taisteluvalmiuteen uuden valtakunnanrajan läheisyyteen. 30.6.–1.7. rykmentti ylitti rajan ja eteni nopeasti parikkalalaisen Tyrjän kylän reunaan, johon hyökkäys pysähtyi noin kuukaudeksi.

Rykmentin toiminta oli tämän heinäkuun aikana siis jossakin määrin asemasodan kaltaista, mutta taisteluja oli silti paljon. Rykmentti menetti tuona 30.6.–30.7. välisenä aikana kaatuneina 179 ja haavoittuneina 588 miestä [7].

Jussi kirjoitti päiväkirjaansa kuvauksen 1.7.1941 Tyrjässä tapahtuneesta taistelusta, jossa hänen hyvä ystävänsä, voinsalmelainen Olavi (Olli) Teodor Johannes Lönnroos (1921–1941) haavoittui.

Taistelu tapahtui tiheässä kuusikossa. Ryhmä, johon Jussi kuului, lähti rynnäkköön, ja vihollinen avasi tulen heitä kohti noin 30 metrin päästä. Jussi oli asentamassa konekiväärin jalustaa "Kristerssonin" kanssa, kun he näkivät, että Olli sai osuman. He luulivat tämän kuolleen heti. Hetkeä myöhemmin korpraali Pentti Särkkä kaatui, ja Jussi ehti vetää tämän ruumista noin 20 metriä, kun hän huomasi Ollin rykivän ja olevan sittenkin elossa. Hän meni Ollin luokse ja kysyi, ymmärsikö tämä puhetta. Lönnroos avasi silmänsä ja näytti ymmärtävän, vaikka ei jaksanut vastata.

Jussi katkoi toveriltaan häntä kiristäneet hihnat ja lähti vetämään tätä turvaan. Hän kirjoitti myöhemmin päiväkirjaansa: "Vaikka tuli oli ankara, täytyi minun työskennellä pystyssä, sillä haavoittunutta ei jaksa vetää, ainakaan nopeasti, pitkällään. Säilyin kuin ihmeen kautta ehjänä ja sain jo pois Ollin ja itseni tulen alta, kun Hoffsbacken tuli avukseni ja sitten yhdessä toimme hänet tien viereen, josta lääkintämiehet kantoivat pois pari tuntia myöhemmin." [8]

Olli Lönnroos eli haavoittumisensa jälkeen viisi kuukautta ja kuoli sotasairaalassa 2.12.1941.

Heinäkuun lopulla Jussi sai kortin veljeltään Timolta ja kirjeen siskoltaan Kaisulta. Hän kirjoitti sunnuntaina 27.7. heille kummallekin vastaukset. Timolle lähettämäänsä korttiin hän kirjoitti:

Täällä jossakin 27.7.41.

Velimies!

Kiitos kortistasi. En ehdi nyt kirjoittaa kirjettä, mutta ehkä joskus toisen kerran. Miten elämäsi on järjestynyt? Miten perheesi jaksaa. Terveisiä heille ja sinulle. Olen vielä täysin kunnossa. Toivottavasti pysynkin! Ryssät ovat "motissa". Kyllä tästä selvää tulee, eikä tämä kauan enää kestä. Yki, Hoffsbacken ja Järvisalon Vello m.m. on täällä. Lähettävät myös terveisensä myös sinulle. Kirjoita sinäkin jotakin jos aikasi sallii. Kerro niistä touhuista, mitä siellä tapahtuu. Jos siellä on tunnettuja poikia niin sano terveiset heille kaikille! Näkemiin. Veljesi Jussi.

Kaisulle lähettämässään kirjeessä [9] hän kuvasi laajemmin sekä omia tunteitaan että arvioitaan siitä, miten sota tulisi etenemään.

Rintamalla 27.7. -41

Rakas sisko!

Kiitos kirjeestäsi, jonka sain eilen. Kauan on viipynyt matkalla sekin kuten kaikki. Olen ollut tulessa minäkin kuten muutkin miehet ja terveenä olen säilynyt. On mennyt miehiä meidänkin ryhmästä, mutta minä olen säästynyt. Tulen nähtävästi säästymäänkin. Se tunne minulla on ollut koko ajan. Lönnroosin Olli oli samassa ryhmässä. Luulimme hänen kaatuneen jo Niinimäessä. Tästä ilmoitettiinkin, mutta sitten tulikin tieto hänen elämisestään. Voit arvata, että harva tieto on otettu vastaan sillä ilolla kuin minä tuon tiedon. Jospa se aika pian koittaisi, jolloin voisimme taas tavata. Tässä tämän "motin" selvittelyssä menee vielä kuitenkin aikaa ja voi tapahtua odottamattomiakin. Joka tapauksessa jokainen toivoo sodan loppumista ja luulisin sen tapahtuvankin lähitulevaisuudessa, sillä onhan ryssän armeija suurin piirtein lyöty. Tietysti menee aikaa mottien selvittelyyn ja muuhun, mutta uskon ettei tarvita elokuutakaan kokonaan enää taistella. Tämä on todella suurta aikaa, tämä aika. Ei sitä vielä osannut odottaakaan. Se tapahtui niin äkkiä. He olivat Saksa ja Ryssä parhaita ystävyksiä olevinaan ja sitten syttyikin sota näiden maiden välillä! Että Suomi joutui siihen mukaan oli täysin selvillä jokaisella. Suur-Suomi on vihdoinkin todellisuus. Puuttuu enää vain puhdistustyöt ja raja voidaan siirtää Laatokan ja Äänisjärven kautta Vienanmereen. Vihdoinkin pääsemme ikuisesta painajaisestamme eikä moneen sukupolveen tarvitse nähdä sodan kauhuja enää. Rauha tulee vallitsemaan ja sille osataan antaa arvoa, ainakin ne, jotka täällä ovat sekä ne, joiden omaisia täällä on. Vai ei sinun Erkkisi olekaan rintamalla. Ehkä onkin parempi niin. Sodan ensi päivinä näin teidän Lassia täällä. Hän oli siinä pataljoonassa, jonka tulella me johdatimme. He olivat hyökänneet rajusti, olivat väsyneitä. Tarpeen heille lepo olikin. En ole häntä sen jälkeen nähnyt, vaikka tässä hän kai lähellä nytkin lienee, jos on vielä elossa ja terveenä, sillä se pataljoona on nykyisin meistä heti oikealla. Ei täällä ole nykyisin erikoisempaa. Me nähtävästi miehiä säästääksemme odotamme. Ehkä on parempi niin. Ei kannata suotta uhrata miehiä, jos ei ole pakko. Työt ovat kai saatu teilläkin jotenkuten tehdyiksi. Kotona kai myös selviävät. Täytyy selvitä! Ensi talvena vielä varmasti tuntuu tämän sodan paino raskaana, mutta kun tulevaisuus on varmaa niin kyllä jaksaa hyvin kestää. Rantasalmelaisia on paljon kuulema kaatunut. Sota vaatii uhrinsa.

Sano vaan terveisiä kaikille. Sitten kun tämä savotta loppuu, toivon voivani tulla lomallekin, mutta se on sen ajan murhe.

Toivossa näkemiin!

veljesi Jussi


Jussin arvio siitä, että edessä olisi vielä mottien selvittelyä, osui oikeaan. JR 7 valtasi Tyrjän kylän jo saman viikon lopulla 31.7.–4.8. Motti oli niin suuri, että siitä alettiin puhua "Tyrjän raatteena", ja koko rykmenttiä on siitä lähtien kutsuttu "Tyrjän rykmentiksi". Alla oleva kuva on otettu Tyrjän mottiin jääneestä neuvostoarmeijan kalustosta elokuun 4. päivänä [10].

Tyrjän rykmentti jatkoi etenemistään ja ylitti vanhan valtakunnanrajan syyskuun lopussa [11]. Syyskuussa 1942 tässä rykmentissä taistellut heinäveteläissyntyinen kersantti Tuomas Gerdt nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi. [12] Tammikuusta 1943 lähtien Tyrjän rykmentin komentajana oli eversti Adolf Ehrnrooth, josta tuli sittemmin jalkaväenkenraali. Ehrnrooth kertoi marsalkka Mannerheimin sanoneen hänelle joskus Tyrjän rykmentistä: "Siinä rykmentti, josta en koskaan kuullut mitään muuta kuin hyvää" [13].

Jussi Eroselta nämä vaiheet jäivät kuitenkin näkemättä. Vain vuorokautta sen jälkeen, kun hän oli kirjoittanut kirjeensä ja korttinsa Kaisulle ja Timolle eli maanantaina 28.7. hän sai Tyrjässä kranaatinsirpaleen takaraivoonsa ja kuoli. Hän oli 18 vuoden ikäinen.

Tiistaina Jussin ruumis asetettiin arkkuun ja lähetettiin kotipitäjään Rantasalmelle sankarihautaan hautaamista varten. Siunaus toimitettiin seuraavana sunnuntaina 3.8. [14]. Tilaisuudessa siunattiin muistitiedon mukaan useampia vainajia yhtä aikaa. Ilona- ja Kaisu-siskojen tyttärille, jotka olivat tuolloin 2–4 vuoden ikäisiä, oli teetetty tilaisuutta varten valkoiset mekot.

Sittemmin Jussin äiti Elin kasvatti usein kesäaikaan punavalkoisen verenpisaran tai vaaleanpunaisen pelakuun ja pyysi sitten pojaltaan Jaakolta hevoskyytiä, jotta saattoi viedä kukan Jussin haudalle.

Jussin sisko Kaisu kuvasi tapahtunutta myöhemmin kirjeessään näin: "Se oli suuri suru perheelle. Me sisaret ja veljet itkimme ja äiti kätki hiljaiseen mieleensä suurimman murheen. Isä lausui: "Murheell' ei saa muistoansa viettää." En koskaan ole unohtanut hänen rehtiä, nuorta olemustaan. Siunattu muisto."

****************

Toisen maailmansodan sotilaisiin, taistelupaikkoihin, valokuviin ja muuhun aineistoon voit tehdä hakuja esimerkiksi Sotasammossa. Sotasampoon on juuri muutama päivä sitten liitetty uusi sovellus, jonka kautta voi hakea tietoja myös sotavangiksi jääneistä suomalaisista sotilaista.

Sotilaiden vaiheita voi tutkia myös sotapolku.fi -palvelussa, jonne voi itse myös lisätä tietoja ja kuvia.

Kansallisarkisto on julkaissut netissä alkuperäiset sotilaskantakortit niiden osalta, jotka kaatuivat sodassa, ja niitä on helpointa etsiä Digihakemiston kautta täällä. Sodasta selvinneiden sotilaiden sotilaskantakorteista voit puolestaan tilata paperikopion Kansallisarkistosta, tilausohjeet ovat täällä.

Hausjärvellä syntyneestä Jussin äidistä Elin Erosesta (os. Nummelin) voit lukea lisää täältä.

Tämä kirjoitus on julkaistu 3.12.2019 ja sitä on täydennetty Jussin sotapäiväkirjan löytymisen jälkeen 30.11.2024.

Viitteet:


[1] Rantalan valokuva-albumi.
[2] Eroset (Sukuseura Eronen ry 2001), 110.
[3] Kutsunta-asiakirjat, Virranniemen kotiarkisto, perimätiedot.
[4] Jussin sisaren Kaisu Ruuskasen kirje veljentyttärelleen Mailalle.
[5] KA Kaatuneiden henkilöasiakirjat, Kantakortit I, Sotilaskantakortti, Eronen, Johannes Ferdinand
[6] Koskimaa, Matti: Tyrjän rykmentti. JR 7:n ja Er.P 12:n taistelut jatkosodassa (Helsinki 1996),26.
[7] Koskimaa 1996,41.

[8] Taistelun päivämäärä on hiukan epävarma. Jussi itse kirjoittaa päiväkirjassaan muistavansa tuon "heinäkuun ensimmäisen päivän" ikuisesti. Pentti Särkän kaatumispäivä on hänen kantakorttinsa yhdellä lehdellä 1.7., mutta toisella 2.7. Olli Lönnroosin kuolinilmoituksessa hänen mainitaan haavoittuneen 2.7. Toisen konekiväärikomppanian sotapäiväkirja ei ole säilynyt.
[9] Erosen sukua Savosta ja Pohjois-Karjalasta, osa I (Sukuseura Eronen ry 2013),47.
[10] SA-kuva.
[11] Koskimaa 1996,87.
[12] Wikipedia: Tuomas Gerdt.
[13] Koskimaa 1996,7.
[14] Rantasalmen seurakunta, kuolleet ja haudatut.

Sukumme kartanpiirtäjät Erik Aspegren ja Mikael Asikainen

Yksityiskohta Erik Aspegrenin laatimasta Vehkalahden asemakaavasta, 1649. 

Sukuumme on kuulunut ainakin kaksi kartanpiirtäjää, Erik Nilsson Aspegren (k. 1672) ja Mikael Asikainen (s. 1993). Erik [Geni] oli isoisäni äidinisän äidinäidin äidinisän isänäidin isä, ja Mikael on puolestaan minun poikani.

Erik Nilsson Aspegren oli kotoisin nykyisestä Ruotsista, mutta hän teki työuransa niissä Ruotsin valtakunnan itäisimmissä osissa, jotka kuuluvat nykyisin Suomeen ja Venäjään. Hän asui perheineen Viipurissa [1].

Erik opiskeli maanmittariksi ja kartanpiirtäjäksi aikana, jolloin koko maanmittaus oli Ruotsissa ja Suomessa aivan alussa. Ruotsin valtion maanmittaustoiminta alkoi Kustaa II Adolfin määräyksestä 1628, ja Anders Bure koulutti kuusi nuorukaista ensimmäisiksi maanmittareiksi. Yksi heistä oli Suomen ensimmäinen maanmittari Olof Gangius, jonka apulainen ja mahdollisesti myös oppipoika Erik Aspegren sittemmin oli [2].

Erik oli Gangiuksen apulaisena ainakin kesällä 1634 Turussa. Kun Gangius sitten kutsuttiin yhdessä kahden muun maanmittarin kanssa Tukholmaan talvella 1643, näiden työtä jatkamaan määrättiin kaksi uutta maanmittaria, ja Erik oli näistä toinen. Hänen toimialueekseen määrättiin itäinen Suomi, mikä tarkoitti käytännössä Viipurin lääniä.

Erikin laatimia maakirjakarttoja voi tutkia Jyväskylän yliopiston JYX-julkaisuarkistossa tekemällä haun tekijän mukaan (hae pelkällä sukunimellä Aspegren). Alla on yksi esimerkki Erikin monista maakirjakartoista. Tämä vuonna 1665 laadittu kartta kuvaa Viipurin läänin Uudenkirkon pitäjän Airikkalan kylän taloja. Vammeljärvi näkyy kartan vasemmassa reunassa. Kylän talot, pellot ja niityt on kuvattu karttaan, ja oikeassa alakulmassa olevan mittakaavan Erik on koristellut kahdella kukonpäällä [3].

Kun Vehkalahden ja Lappeenrannan kaupunkien perustamisesta päätettiin, Erikin tehtäväksi tuli suunnitella niille asemakaavat. Erik tuli Vehkalahteen keväällä 1649 ja suunnitteli uuden kaupungin vanhan keskiaikaisen kivikirkon ympärille. Asemakaavapiirros on säilynyt Ruotsin valtionarkistossa [4]. Arkisto ei ole julkaissut sitä digitoituna, mutta hyvälaatuisen digikopion saa arkiston asiakaspalvelusta muutamalla kympillä.

Erik suunnitteli uudelle kaupungille siis ruutukaavan. Vehkalahti sai kaupunginoikeudet vuonna 1653, mutta se ei menestynyt erityisen hyvin. Kaupunki tuhottiin suuressa pohjan sodassa, ja sodan jälkeen Vehkalahden raunioille perustettiin uusi Fredrikshamnin eli Haminan kaupunki vuonna 1723. Vasta tässä vaiheessa kaupunki sai kuuluisan ympyränmuotoisen asemakaavansa. Esi-isämme Erikin suunnittelemia Vehkalahden suoria katuja ei siis enää ole [5].

Myös Lappeenrantaan Erik suunnitteli kaupungin ensimmäisen asemakaavan vuonna 1649, ja kaupunki syntyi sen pohjalta 1600-luvulla. Sielläkään Erikin luomaa alkuperäistä asemakaavaa ei kuitenkaan enää ole. Kun Lappeenranta oli joutunut Venäjän haltuun Turun rauhassa, sille tehtiin 1700-luvun lopulla useitakin eri asemakaavoja [6].

Erik allekirjoitti Vehkalahden asemakaavan paperin oikeaan alakulmaan sanoin Aff Erich Nilsson Asspegreen. Nimensä alle hän piirsi vanhan tavan mukaan manu propria -ristikon vakuudeksi siitä, että allekirjoitus oli todella hänen omansa eikä kirjurin tekemä.

Erik oli jo ennen virallista nimitystään itäisen Suomen maanmittariksi tekemässä maanmittauksia Inkerinmaalla ja Liivinmaalla. Hän toimitti vuosina 1639–1640 mittauksia K. Gyllenhielmin omistamilla mailla Inkerinmaalla, ja tutustui siellä tilanhoitaja Albrekt von Konowiin ja tämän perheeseen.

Tilanhoitaja Albrekt oli elänyt varsin värikkään elämän. Hän oli syntynyt Teschendorfissa Saksassa vuonna 1558 vanhaan aatelissukuun ja palvellut jo 18-vuotiaana unkarilaisessa ratsuväessä. Sittemmin hän vietti aikaa mm. Tanskan ja Ruotsin hoveissa. Oltuaan jo pitkän aikaa aloillaan saksalaisella sukutilallaan hän päätti jostakin syystä vielä 73 vuoden iässä myydä tilansa, pakata perheensä ja omaisuutensa ja aloittaa kokonaan uuden työelämän Itämeren päinvastaisella puolella Inkerinmaalla, K. Gyllenhielmin tilusten hoitajana [7]. Tämän ratkaisun seurauksia ovat Suomen ja Ruotsin von Konow -sukuhaarat, jotka polveutuvat Albrektista.

Maanmittausten lomassa insinööri Erik Aspegren tutustui nyt Albrekt von Konowin tyttäreen, Saksassa noin vuonna 1620 syntyneeseen Anna Margaretaan. Naimisiin he eivät kuitenkaan heti päässeet, sillä Erikillä oli Ruotsissa odottamassa jo yksi kihlattu morsian. Erik ja Anna yrittivät kolme tai neljä kertaa järjestää häitä, mutta papisto ei suostunut aluksi vihkimään heitä, koska ruotsalaisen morsiamen vanhemmat olivat asiasta niin pahoillaan.

Lopulta asia kuitenkin järjestyi, ja Erik ja Anna pääsivät perustamaan perheen. Erik jatkoi kartanpiirtämistä ja maanmittausta aina vuoteen 1671, ja hänet haudattiin 25.2.1672 Siikaniemen kirkkoon Viipurissa [8]. Valtakunnanregistratuuraan kirjattiin tieto, että kuningas myönsi avustusta leskeksi jääneelle Annalle ja perheen monille lapsille [9], mikä oli siksikin kohtuullista, että Erikillä oli kuollessaan 1000 taalaria palkkoja saamatta valtiolta. Rahat eivät kuitenkaan tulleet vielä kuninkaan päätöksen jälkeenkään perille, ja Anna joutui vielä seuraavana vuonna kyselemään niiden perään [10].

************

Erikin ja Anna Margaretan tytär Anna Elisabet solmi aikanaan avioliiton tullikirjuri Magnus Hielmanin kanssa, joka on puolestaan Suomen Hjelmman-suvun kantaisä [11]. Tähän sukuun kuului esimerkiksi se luutnantti F. Hjelmman, joka kertoi Joroisten pitäjänkokouksessa esi-isäni Taneli Häkkisen kohtalosta Suomen sodassa, mistä kerron lähemmin täällä.

Magnus haudattiin appensa tavoin Siikaniemen kirkkoon, mutta Anna Elisabetista tuli oman aikansa evakko: kun Viipuri jäi suuressa pohjan sodassa Venäjän puolelle, Anna muutti tyttärensä Annan luo Rantasalmelle, jossa hän kuoli sodan jälkeen vuonna 1722. Meidän sukuhaaramme jatkuu kuitenkin perheen pojasta Magnus Hielmanista, joka oli Lappeen kappalainen, ja tämän pojasta Magnuksesta, joka asui ensin kersanttina Joroisissa ja sittemmin sotilasurasta luovuttuaan Kuopiossa, jossa hän oli toisessa avioliitossa kuopiolaisen kappalaisen tyttären Brigitta Molleruksen kanssa [12].

Magnuksen ja Brigitan tytär Brita Hielman avioitui sitten lokakuussa 1763 räätäli Erik Nygrénin kanssa, ja sekä vanha- että nuoripari muuttivat Kuopiosta Rantasalmelle Lautakotalahti 3:een kesällä 1765. Rantasalmella Nygrénin perhe tutustui Mohelleihin [13], ja perheiden välille syntyi kaksi avioliittoa. Toisessa niistä Margareta Lovisa Nygren vihittiin tullimies Lars Johan Mohellin kanssa vuonna 1785. Rantasalmella tarvittiin tuohon aikaan tullimiehiä, koska siitä oli tullut Turun rauhan jälkeen rajapitäjä.

Mohellien perhe solmi puolestaan ainakin kaksi avioliittoa ahvensalmelaisen Pöllästen suvun kanssa. Jo Larsin sisar Brita Mohell oli avioitunut herastuomari ja valtiopäivämies Matti Pöllänen vanhemman kanssa, jonka laatimasta halkokauppakontrahdista kerron täällä. Seuraavassa sukupolvessa Lars Mohellin ja Reeta Nygrénin tytär Margareta Elisabet solmi puolestaan avioliiton Matti Pöllänen nuoremman kanssa.

Matti Pölläsen ja Margareta Elisabet Mohellin poika oli vuonna 1824 syntynyt maakauppias Kalle Pöllänen, jonka perheestä ja Pöllästen suvusta laajemminkin kerron täällä. Kallen tytär Olga Maria solmi avioliiton ihamaniemeläisen talollisen Otto Asikaisen kanssa, ja heidän valokuvansa on savolaisia hääperinteitä koskevassa jutussani täällä. He olivat isoisäni vanhemmat.

************

Sukumme toinen kartanpiirtäjä Mikael Asikainen on opiskellut maantiedettä Helsingin ja Turun yliopistoissa, ja toimii yrittäjänä ja karttataiteilijana. Vaikka hän onkin digitaalisen kartoittamisen asiantuntija, häntä kiinnostaa erityisesti karttojen laatiminen perinteiseen tapaan käsin.

Mikaelin toimintaympäristö kartantekijänä on erilainen kuin hänen kaukaisella esi-isällään. Erik teki suurimman osan kartoistaan paikoista, joita kukaan ei ollut kartoittanut ennen häntä. Mutta jos nykyisenä aikana haluaa tehdä kartan jostakin paikasta ensimmäisenä maailmassa, maailma on parasta luoda itse.

Monet Mikaelin töistä ovatkin fantasiakarttoja ja taideteoksia. Karttoihin voi tutustua Mikaelin kotisivuilla, ja hänen suositulla Orbigraphia -tilillään Instagramissa on seuraajia eri puolilta maailmaa. Sanan orbigraphia voi suomentaa maailmojen tekemisen taiteeksi – tai tieteeksi.

Mikaelin tekemä kartta Magran on saanut inspiraationsa 1900-luvun alun atlaksista. Kartta on kokonaan käsin piirretty ja väritetty, ja sen yksityiskohdat valmistuivat 17 kuukauden työn tuloksena.

Magran oli esillä keväällä 2019 Hämeen nuorten biennaalissa Galleria Arxissa Hämeenlinnassa. Siitä voi tilata haluamansa kokoisen paperikopion täältä.



Viitteet:


[1] Erik Aspegreniä koskevia lähteitä, lähdeviitteitä ja kirjallisuutta:

Suomen kansallisbiografia, Erik Nilsinpoika Aspegren

KA Tuomiokirjakortisto, Itä-Suomi, Henkilönnimet, Henkilönimikortit (Tuokko 132.11), Aspegren, Erich Nihlsson

Erikin pojan Nilsin profiili Ylioppilasmatrikkelissa: Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Nils Aspegren. Verkkojulkaisu 2005 https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/henkilo.php?id=U226. Luettu 14.11.2019.

Aspegrenien perhe-elämästä on säilynyt tietoja Erikin omissa kirjeissä, joita on kuvattu von Konow -suvun sukukirjassa: von Konow, Seth: Adliga ätten von Konow. Ivar Hæggströms Boktryckeri A. B., Stockholm 1939.

[2] Suomen kansallisbiografia, Olof Gangius

[3] JYX, Historialliset kartat, Maakirjakartat 1600-luku [3868], Uusikirkko, Airikkala, Aspegren Erik 1665. Julkaisun pysyvä urn-osoite http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201009162574.

[4] RA Finland, Fredrikshamn / Hamina, Wekelax Stadh Arbetadt den 4.5. junij Ahno 1649. SE/KrA/0406/12/011/001.

[5] Wikipedia: Hamina.

[6] Museovirasto. Tutkimusraportti: Lappeenranta. Marian aukio. Kirkon ympäristön arkeologinen valvonta 8.–14.7.2015. s. 7.

[7] von Konow 1939,22,72.

[8] Durchman, Osmo. Domkyrkans i Viborg räkenskaper 1655–1704. SSS:n vuosikirja XII (1928), s. 164.

[9] Riksregistraturet, SE/RA/1112.1/B/402 (1672), bildid: A0038897_00581, sida 589

[10] von Konow 1939,93–94.

[11] Heilimo, Eino, Soininvaara, Heikki: Hjelmman, Heilimo. Uusi Sukukirja III. 1968.

[12] Genealogia Sursilliana 4774.

[13] Murtomäki, Eva-Maija: Mohell-suku. ISBN 952-91-9300-9, Gummerus kirjapaino Oy, Saarijärvi 2005.

Rantasalmen Bagge-suku

Vänrikki Johan Pettersbackin palkkaluettelon otsikko Ruotsin sota-arkistossa.

Noin kymmenvuotiaana pikkupoikana olin vanhempieni kanssa Ikaalisissa tapaamassa isoisäni setää Gabriel Erosta (1890–1981) ja hänen perhettään. Elettiin 1970-lukua. Olin jo silloin innostunut sukututkimuksesta ja olisin halunnut tietää, mikä Kaape-sedän äiti oli ollut tyttönimeltään. En kuitenkaan uskaltanut itse lähestyä arvokasta ja hiljaista vanhusta, joten muut aikuiset kysyivät asiaa puolestani. "Se olj Pakke", Kaape-setä vastasi, ja kirjoitin tiedon muistiin sinikantiseen vihkooni.

Siitä lähtien tuo esivanhempiini kuulunut Rantasalmen Bagge-suku on kiehtonut minua. 1980-luvun lopulla keskustelin suvustamme isotätini Kaisu Ruuskasen kanssa, ja sain häneltä tietoja savonlinnalaisen sukututkijan Oiva Baggen tekemistä Bagge-tutkimuksista. Oiva oli löytänyt suvun kantaisän, vänrikki Johan Baggen, joka avioitui Suuren Pohjan sodan aikaan rantasalmelaisen aatelisneidon Catharina Helena von Vegesackin kanssa. Oivan näkemyksen mukaan tämä Johan olisi polveutunut siitä Porvoon Kardragin Bagge-suvusta, jonka Jully Ramsay esitteli jo yli sata vuotta sitten teoksessaan Frälsesläkter i Finland intill Stora ofreden.

Lähes 30 vuotta myöhemmin eli joulukuussa 2015 Oiva alkoi julkaista tutkimustuloksiaan useana viestinä Suku Forumissa. Julkaisuista kävi ilmi, että hän piti edelleen kiinni Rantasalmen Bagge-suvun yhteydestä Porvoon Bagge-sukuun, ja piti Kardragin Baggeja puolestaan ruotsalaisen aatelisen Bagge af Berga -suvun jälkeläisinä. Tätä sukua on kuvattu Ruotsin ritarihuoneen julkaisuissa; sukuun voi tutustua vaikka Adelsvapen-Wikissä.

Yhdistämällä Rantasalmen Bagget, Porvoon Bagget ja Bagge af Berga -suvun toisiinsa Oiva katsoi polveutuvansa suoraan 1300-luvulla eläneestä Abjörn Nockessonista. Yhdistetyt sukujohdot levisivät pian eteenpäin Geniin, My Heritageen, Ancestryyn ja moniin yksityisiin sukupuihin, joissa niitä on todennäköisesti edelleen.

Suku Forumin keskusteluketjussa kävi kuitenkin pian ilmi, että nämä kolme sukua – ja lopulta useita muitakin sukuja – oli yhdistetty toisiinsa ilman päteviä perusteita. Oiva oli tehnyt kyllä arvokkaan työn kootessaan tietoja Bagge-sukujen suvun jäsenistä erilaisista sota- ja paikallishistorian alan teoksista, mutta alkuperäislähteitä näiden sukujen yhdistämisen perustelemiseksi ei käytännössä ollut.

Ainoa, mitä Rantasalmen Bagge-suvun alkuperästä saatettiin lopulta sanoa, oli se, että tämän suvun kantaisä vänrikki Johan Bagge oli käyttänyt nuoruudessaan sukunimeä Pettersback, sittemmin nimeä Back ja lopulta Bagge, mutta hänen alkuperäänsä ei tunneta. Myöhemmin laadimme tutkimustuloksista Kaija Salmisen ja Ritva Jurvasen kanssa vielä artikkelin Genoksen numeroon 4/2018. Myös Johanin Geni-profiili on päivitetty tutkimustulosten mukaiseksi ja irrotettu muista Bagge-suvuista.

*******

Rantasalmen seurakunnan vihittyjen kirjan mukaan Johan Pettersback vihittiin Catharina Helena von Vegesackin kanssa Rantasalmella 19.12.1709. Pappi kirjoitti hänen nimensä kirjoihin muodossa Johan Peters Back, ja hän oli tuolloin kersanttina Savon kahdennetussa jalkaväkirykmentissä [1]. On todennäköistä, että kahta vuotta aiemmin kaksikasrykmentin kuukausirullissa elo–lokakuussa 1707 everstiluutnantti Morathin komppaniassa mainittu sukunimetön furiiri Johan Pettersson on sama henkilö [2].

Johanin puoliso Catharina oli alkuaan baltiansaksalaista sukujuurta olleen rantasalmelaisen kapteeni Conrad von Vegesackin ja tämän vaimon Ingeborg Langin tytär. Conradin epäonnisesta kirkkomatkasta syksyllä 1692 kerron tarkemmin täällä.

Johan Pettersbackin palkkaluettelo on säilynyt [3]. Sen mukaan hän oli avioitumisensa jälkeisenä vuonna vääpelinä ja sittemmin vänrikkinä kahdessa eri itäsuomalaisessa rykmentissä, kunnes sai eron palveluksesta 22.6.1713, jolloin Venäjä oli jo miehittämässä Suomea.

Tämän jälkeen Johan asui perheineen Rantasalmella anoppinsa Ingeborg Langin varoilla; appi Conrad oli kuollut jo 1705. Kun appivanhempien yhteisestä pesästä tehtiin perunkirjoitus lopulta vuonna 1751, siinä todettiin vänrikin perheen asuneen sodan jälkeen anopin omistaman Skogilan tilan torpassa ja saaneen tilalta elatusta vuosikymmenien ajan [4].

Johan käytti ainakin 1730-luvulla sukunimeä Back, ja muokkasi sen viimeistään 1740-luvulla muotoon Bagge. Hänen poikansa Anders eli Antti käytti vielä vuonna 1753 tiemassaarelaisen Kuivaharjun tilaa ostaessaan sukunimeä Back [5], mutta päivitti nimensä sittemmin isänsä tavoin Baggeksi, jolla nimellä hänet mainitaan vanhimmassa säilyneessä Rantasalmen seurakunnan rippikirjassa [6].

Bagge-suvun talonpoikaistuminen ei sujunut aivan kivuttomasti. Vänrikki Johan vastusti aluksi poikansa Antin avioliittoa sotilaan aviottomana lapsena syntyneen Kaisa Törröttären kanssa. Protestiin yhtyi myös hänen aatelinen lankonsa Paul von Vegesack, ja asiaa käsiteltiin Rantasalmen käräjillä syksyllä 1749 [7]. Perheeseen syntyi kuitenkin käräjillä sopu, kun nuoripari lupasi "rakastaa, kunnioittaa, ruokkia ja kaikella lapsenomaisella kuuliaisuudella auttaa vanhempiaan". Vanha vänrikki kuoli jo seuraavana vuonna, ja nuori perhe osti sitten kolme vuotta myöhemmin kodikseen Kuivaharjun tilan.

Antti Bagge ja hänen vaimonsa Kaisa Törrötär ovat Rantasalmen Bagge-suvun yhteisiä esivanhempia Antin vanhempien tavoin. Kävimme Kuivaharjun tilalla keväällä 2016 tätini Mailan kanssa, ja talon isäntä näytti meille päärakennuksen alla olevan komean holvatun kivikellarin, joka saattaa olla hyvinkin iäkäs. Pihapiirissä on myös valtavia kivijalkarakennelmia, joiden historiaa ei täysin tunneta [8].

Antilla ja Kaisalla oli useita lapsia, jotka muuttivat edelleen eri puolille Rantasalmea. Toukokuussa 1791 päiväämässään testamentissa Antti totesi kotitilan jäävän pojalleen Petterille, vanhin poika Antti sai Tuusmäen Paunolan ja Mikko puolestaan Kolkontaipaleella sijainneen tilan, jonka isä oli aikanaan ostanut. Kaisa-tytär sai perintönsä ilmeisesti irtaimena ja rahana jo vanhempien eläessä; hän oli avioitunut samassa kylässä asuneen Tahvo Tolvasen kanssa. Isän testamentti oli osa laajempaa omistusten selvittelyä, sillä jo aiemmin oli tehty vaihtokauppa, jossa Antti oli saanut Paunolan veljeltään Petteriltä, jonka vaimon Maria Paunottaren kotitila se mahdollisesti alun perin oli [9].

Kaisa Törrösen ja Antti Baggen puumerkit vuonna 1791 laaditussa testamentissa.

Kaisa Törröttären aiemmasta sulhasesta Svante Candaratista ja hänen samannimisen isänsä koettelemuksista isonvihan aikana kerron täällä. Tuusmäkeen muuttaneen Antti Antinpoika Baggen pojanpoika oli voinsalmelainen isäntä Gabriel Bagge eli "Voisalamin Pakki", josta kerron puolestaan tarkemmin täällä. Gabriel Baggen tytär Emma avioitui pisamalahtelaisen Mikko Erosen kanssa, jonka kuolemasta liikenneonnettomuudessa kerron täällä, ja Mikon ja Emman poika oli puolestaan isoisäni isä JF Eronen, jonka puolison riihimäkeläisen Elin Nummelinin elämänvaiheita kuvaan täällä. JF oli alussa mainitsemani Kaape-sedän vanhempi veli.

Gabriel Baggen veljen Antti Juhana Baggen jälkeläisiin kuului hammaslääkäri Sisko Bagge (1920–2007), joka omisti Jumikkalan kartanon. Kartanossa toimii nykyisin Baggen museo.

Viitteet:

[1] Rantasalmen seurakunta, vihityt 1709.
[2] SKrA Finska gränsförsvarstrupper, Månadsrullor, Augusti månad, Nyslåtts läns fördubblingsregemente, SE/KrA/0022/1707/4 (1707).
[3] SKrA Likvidationer: Stora nordiska kriget, Likvidationer uppgjorda inom krigskollegii militiekontor, SE/KrA/0090/I/23 (1727–1741).
[4] Suur-Savon tuomiokunta Eca:1, Suur-Savon tk:n perukirjat 1722–1762 (sisältää myös Pien-Savon perukirjoja), s. 343–350, Ingeborg Langin ja Conrad von Vegesackin pesästä v. 1752 laadittu perukirja.
[5] Pien-Savon tk, Rantasalmen syyskäräjät 1754, Tiemassaari 5:n lainhuuto.
[6] Rantasalmen seurakunta, pääkirja 1761–1772,386.
[7] Pien-Savon tuomiokunta, vars. asiat 1749 (KO a 47), Rantasalmen syyskäräjät 25.11.1749, s. 1005v–1008v.
[8] Ks. Bagge, Oiva: Tiemassaari ajan askelissa (ISBN 952-91-1699-3), s. 206.
[9] KA Mikkeli, Pien-Savon alinen tk, Rantasalmen ja Heinäveden käräjäkunnan vars. asiat 1810 (Cac 4), konseptituomiokirjassa ei ole sivunumerointia.

Oboensoittaja Vasilin ja ratsumiehen vaimo Elinan tarina isovihan ajan Rantasalmella

Venäläinen sotilassoittokunta ryhmäkuvassa, 1890-luku. Museovirasto, Musketti, Historian kuvakokoelma. CC BY 4.0. 

Ira Vihreälehto on tuonut viime aikoina kiinnostavalla tavalla esiin venäläisten sotavankien ja suomalaisen siviiliväestön välille toisen maailmansodan aikana syntyneitä parisuhteita. Toinen maailmansota ei luonnollisestikaan ollut tässä mielessä poikkeus sotien joukossa. Monet muutkin sodat ovat aikojen kuluessa luoneet mahdollisuuksia paitsi väkivaltaisiin, myös vapaaehtoisiin parisuhteisiin rintamalinjojen yli. Tämä pitää paikkansa myös isonvihan (1713–1721) kohdalla, vaikka se yleensä muistetaankin vain venäläisten hirmuteoista siviiliväestön keskuudessa.

Isonvihan aikana ruotsalainen hallinto lakkasi toimimasta Suomessa, eikä lakimääräisiä käräjiä pidetty. Monissa tapauksissa tiedot isonvihan aikaisista tapahtumista ovatkin säilyneet jälkipolville vasta miehityksen jälkeen laadittujen käräjäpöytäkirjojen ansiosta. Savossa Ruotsin kruunu sai otteen hallinnosta rauhanteon jälkeen vuonna 1722, ja vihanaikaisten rikosten ja riitojen selvittely käräjillä kesti sen jälkeen lähes kymmenen vuotta [1].

Tällaisesta tapauksesta oli kysymys heinäkuussa 1722, kun rantasalmelainen ratsumies Svante Candarat ilmaantui Parkun tilalla pidetyille Rantasalmen kesäkäräjille pyytämään, että oikeus antaisi hänen erota isonvihan aikana uskottomaksi osoittautuneesta vaimostaan Elina Väntittärestä [2]. Candarat perusteli pyyntöään kertomalla, että sillä välin, kun hän itse oli ollut Ruotsissa Hänen Majesteettinsa palveluksessa, hänen kotipitäjään jäänyt vaimonsa Elina oli saanut lapsen venäläisen oboensoittajan kanssa.

Candaratin kotiinpaluu ei siis ollut kovin helppo, eikä sitä varmasti ollut myöskään hänen aiempi sotaretkensä, sillä armeijan katselmusrullien mukaan tämä alkuaan karjalaissyntyinen tuusmäkeläisrusthollin ratsumies oli ollut mukana myös kovaonnisella Norjan sotaretkellä eli niinsanotulla "karoliinien kuolonmarssilla". Svante oli kuitenkin selvinnyt siitä hengissä ja menettänyt retkellä vain osan varusteistaan [3].

Oikeudessa kuultiin seuraavaksi lautamies Heikki Pesosta, joka kertoi, että Svanten vaimo Elina oli ollut miehitysaikana hänen talossaan piikana yhden vuoden ajan noin neljä vuotta aiemmin eli vuoden 1718 paikkeilla. Mutta koska maa oli silloin venäläisten sotilaiden miehittämä, lautamiehen talossa majaili samaan aikaan myös yhdeksän venäläisen sotilassoittajan muodostama soittokunta. He soittivat kaikki oboeta.

Koko sotilasmusiikki oli tuohon aikaan vielä varsin tuore ilmiö Venäjän armeijassa – sen oli perustanut vasta vuosisadan vaihteessa valtansa vakiinnuttanut tsaari Pietari Suuri. Hän kasvatti sotilassoittokuntiaan useaan otteeseen ja määräsi Pultavan voiton jälkeen vuonna 1711, että armeijan jokaisessa rykmentissä tuli olla myös yksi 9–11 jäsentä käsittävä saksalaistyylinen oboensoittajien ryhmä [4]. Itse oboekaan ei ollut tuolloin vielä kovin vanha soitin, se oli kehitetty vasta 1660-luvulla Ranskassa. Oboen nimi tuleekin ranskan sanasta hautbois, joka tarkoittaa "korkeaa puuta" [5].

Lautamiehen talossa majailleet 9 oboensoittajaa (9 st. Hautboister) mainitaan tuomiokirjaleikkeen kymmenennellä rivillä.

Yksi näistä Pietari Suuren perustamista sotilasoboistien yhtyeistä majaili nyt siis Rantasalmella lautamies Pesosen talossa, ja talossa piikana ollut Elina alkoi seurustella kokoonpanossa soittaneen Vasili-nimisen musikantin kanssa. Lautamies ja talonväki yrittivät kyllä kieltää Elinaa, mutta kielloilla oli vain se seuraus, että Elina irtisanoutui piianpestistään kokonaan ja muutti samaan ruokakuntaan oboensoittajien kanssa.

Kun soittokunta sitten siirrettiin Viipuriin, Elina odotteli Rantasalmella kolme viikkoa ja lähti sitten Viipuriin Vasilin perässä. Kaupungissa sittemmin käyneeltä talollinen Juho Nikkoselta lautamies Pesonen sai kuulla, että Elina oli synnyttänyt Viipurissa lapsen ja että hän oli siellä palveluksessa kauppias Jänischin luona. Kun Elina sitten sai puolestaan Viipuriin sanan siitä, että hänen aviomiehensä Candarat oli palannut sodasta Rantasalmelle, hän palasi sinne. Rantasalmella aviopari päätyi rovasti Anders Heinriciuksen kuulusteluun, jossa Elina tunnusti, että hän oli tosiaan saanut oboensoittajan kanssa lapsen, joka oli sittemmin Viipurissa kuollut.

Kahdeksan päivää rovastin kuulustelun jälkeen Elina lähti Viipuriin uudestaan, eikä Svante kuullut hänestä sen jälkeen enää mitään. Siksi hän esitti nyt oikeudelle toiveensa saada vaimostaan laillinen avioero. Oikeus joutui kuitenkaan toteamaan, ettei sillä ollut toimivaltaa avioeroasioissa, minkä takia se kehotti Candaratia osoittamaan erohakemuksensa piispalle ja hiippakunnan konsistorille.

Hiippakunta näyttää suhtautuneen Svanten anomukseen suopeasti, koska Rantasalmen kirkonkirjojen mukaan hänet vihittiin jo maaliskuussa 1723 uuteen avioliittoon tuusmäkeläisen piian Kaisa Mullittaren kanssa [6]. Viimeistään saman vuoden heinäkuuhun mennessä Svante oli myös luopunut asepalveluksesta ja keskittynyt maanviljelykseen, sillä hänellä oli viljelyoikeuksia koskenut kiista isäpuolensa Iivari Jauhiaisen ja tämän nuoremman veljen Jacob Candaratin kanssa koskien Reijolan kylässä ollutta kruununtilaa; miehet saivat kuitenkin sovittua asian ennen käräjiä [7].

Seuraavana syksynä Svantelle ja Kaisalle syntyi poika, joka kastettiin isän kaimaksi. Tämä nuorempi Svante Candarat päätyi hänkin sotilasuralle ja meni sittemmin 1740-luvulla kihloihin esiäitini Kaisa Törröttären kanssa, mutta tämä kihlaus purkautui, kun Kaisa solmikin avioliiton esi-isäni Anders Baggen kanssa [8]. Kaikki Rantasalmen ja Juvan talonpoikaisen Bagge-suvun jäsenet polveutuvat heistä. Heistä kerron lisää täällä.


Viitteet:


[1] Saloheimo, Veijo: Savon historia II:2, Savo suurvallan valjaissa 1617–1721 (Savon säätiö 1990), s. 590.
[2] Pien-Savon tuomiokunta, varsinaisasiain pöytäkirjat 1722 (KO a 22), Rantasalmi 6.–11.7.1722, s. 381–382. Tapaukseen viittaa myös Saloheimo 1990, 589.
[3] SKrA Generalmönsterrullor, SE/KrA/0023/0/1102 (1719).
[4] Brandenburg Historica: Military Music and Tradition in Imperial Russia (2014). Viitattu 6.8.2019.
[5] Otavan iso musiikkitietosanakirja 4 (Otava 1978), s. 470.
[6] Rantasalmen seurakunta, vihityt maaliskuussa 1723.
[7] Pien-Savon tk, varsinaisasiain pöytäkirjat 1723 (KO a 23), Rantasalmi 1.–5.7.1723, s. 371–372.
[8] Pien-Savon tk, varsinaisasiain pöytäkirjat 1749 (KO a 47), Rantasalmen syyskäräjät 25.11.1749, s. 1005v–1008v.